Saarnaajan on vaikea havaita omia maneereitaan, sanoo Helsingin Pitäjänmäen kirkkoherra Arto Antturi.
– Minun maneerini on varmasti tietty taipumus kosiskeluun, varsikin jos tulee sellainen tunne, ettei kontaktia kuulijoihin synny. Kontakti kuulijaan on minulle saarnaajana ensiarvoisen tärkeää. Sen sijaan omia maneerisia ilmeitä ja äänensävyjä on tosi vaikea itse havaita.
Arto Antturi on toiminut Helsingin yliopiston teologian opiskelijoiden saarnaharjoitusryhmien vetäjänä. Kyse ei ole luennoista vaan saarnojen arvioinnista.
– Varsinkin aloittelevalle saarnaan pitäjälle on tärkeä ottaa vastaan palautetta. Se on haastavaa, sillä palaute koskee myös persoonaa. Jos on rauhallinen ja luottamusta herättävä, voi sen kääntöpuolena olla etäisyys kuulijaan, ja se ettei laita itseään likoon.
– Vahvuuksilla on aina kääntöpuolensa ja niistäkin saarnaajan olisi hyvä olla selvillä.
”Kirjoitan, jotta tietäisin mitä aion sanoa”
Antturi tunnustaa itse oppineensa saarnaamista paljon mallien, esikuvien, kautta. Hän on itse lapsuudenperheessään ollut osa helluntailiikettä ja kuullut silloin paljon tunteita herättäviä saarnoja.
– Jos näkee paljon vetäytyvää ja luennoivaa saarnaamista, sekin vaikuttaa ja siitä pitää ehkä oppia pois.
Kirkkovuoden tekstiin sidotun saarnan valmistaminen eroaa Antturin mielestä ratkaisevasti vapaasta perinteestä. On aivan toisenlaista lähteä liikkeelle omista kiinnostuksen kohteista ja ajankohtaisista havainnoista kuin evankeliumitekstistä, johon omat ajatukset pitää peilata.
– Parhaimmillaan luterilaisen saarnan valmistaminen on sitä, että osaa tekstin niin hyvin, että voi kuljettaa sitä viikon mukanaan ja pohtia sen avaamia näkökulmia.
Antturi kirjoittaa saarnansa perinteiseen tapaan, jotta hän tietäisi mitä aikoo sanoa. Hänen saarnansa kestävät noin 15 minuuttia.
– Jos olisi olemassa hyviä esimerkkejä siitä, että saarnasta tulee parempi ilman että kirjoittaa sen, olisin valmis luopumaan kirjoittamisesta.
”Emme tarvitse show-meininkiä saarnoihin”
Saarna ei Antturin kokemuksen ole voimissaan luterilaisessa kirkossa.
– Varsinkin erikoismessuissa musiikilla, rukouksilla ja yhdessä tekemisellä on isompi rooli kuin saarnalla. Mutta peruskymppimessussa [sunnuntaiaamun kello 10 messu] saarnalla on edelleen keskeinen sija.
Antturi muistuttaa vanhasta humoristisesta huomiosta: jos saarna on huono, musiikki korvaa sen.
– Luterilaisessa kirkossa on aina ollut hyviä saarnaajia, mutta varsinaisia saarnaamisen sankareita ei niinkään. Tarvitsisimme kuitenkin nykyajassa erilaisia ja rajojen yli meneviä saarnoja, mutta emme show-meininkiä.
Arto Antturi tiivistää neuvonsa saarnaajalle kolmeen pointtiin: 1. Tunne itsesi. 2. Tunne kuulijasi. 3. Tiedä mihin pyrit.
Katso videolta ohjeiden perustelut.
Tutustu: Digipostilla
Kuvat: Cristian Medel