Digipostilla avautui! – Syötä oma saarnasi osaksi tietokantaa

Kotimaan saarnapankki, Digipostilla, on avoinna ja vapaasti kiinnostuneiden käytössä. Digipostilla löytyy KotimaaPro -verkkosivustolta. Hakutoiminnolla varustetusta arkistosta löytyy tähän mennessä (6.4.) yli 1300 saarnaa.

Saarnat on jaoteltu kirkkovuoden ja Suomen luterilaisen kirkon evankeliumikirjan mukaan. Ne on pidetty kirkoissa eri puolilla Suomea viime vuosina. Mukana on myös luterilaisissa jumalanpalvelusyhteisöissä pidettyjä saarnoja.

Digipostillassa saarnoja voi etsiä vapaalla sanahaulla tai esimerkiksi saarnaajan nimellä, kirkkovuoden pyhän, Raamatun tekstin, vuoden ja seurakunnan mukaan.

Digipostilla-hanke on viivästynyt useista eri syistä. Hanke starttasi keväällä 2014. Kaikessa hiljaisuudessa tietokantaan on kuitenkin syötetty saarnoja, nyt niitä on sisällä jo noin 1100.

Mukana on muun muassa saarnoja useimmilta piispoilta. Toistaiseksi naisten pitämiä saarnoja tietokannassa on selvästi vähemmän kuin miesten pitämiä.

Digipostillan ajatuksena on, että osa joka sunnuntai kirkoissa pidettävistä sadoista saarnoista päätyisi tuoreeltaan tietokantaan. Papit ja saarnaajat voivat itse syöttää tekstinsä Digipostillaan.

Digipostilla on myös tutkijoiden käytössä. Tietokannassa olevista saarnoista on juuri valmistut pro gradu -työ Helsingin yliopistossa.

Kuva: Olli Seppälä, Keski-Porin kirkon saarnatuoli.

Lue myös:

Digipostillasta tulee suuri saarnapankki

Voiko saarnaamista opettaa?

”Saarnaajan on oltava kuin ensirakastaja”

Edellinen artikkeliDigipostilla on auki – luettavissa yli tuhat saarnaa
Seuraava artikkeliIhmisoikeusliitto: Puolueilta tarvitaan kovempia keinoja rasismin torjuntaan

Ei näytettäviä viestejä