Eero Huovinen kirjoittaa saarnansa ja opettelee muistamaan ne

– Olen huolissani nuorista papeista, sillä tuntuu, ettei heillä ole riittävästi aikaa saarnan valmistamiseen. Esimiesten tehtävä on raivata tilaa mietiskelylle. Kuva: Cristian Medel

Kotimaan Digipostilassa on tällä hetkellä vapaasti luettavissa yli 1600 saarnaa. Se on enemmän kuin missään muualla. Kaikki saarnojen pitäjät eivät kuitenkaan halua saarnojaan julkisiksi, sillä heille saarna on vahvasti tilannesidonnainen, puhe- ja vuorovaikutustilanteeseen liittyvä.

– Saarnavirka on julkinen virka, joten miksi et antaisi kirjoitettua saarnaa myös julkaistavaksi, emerituspiispa Eero Huovinen kysyy.

Huovinen sanoo myös ymmärtävänsä saarnaajia, jotka kokevat epävarmuutta tekstimuotoisen saarnan julkaisemisesta.

Digipostillassa on luettavissa noin 60 piispa Eero Huovisen saarnaa. Ne kaikki ja vielä useampi löytyvät myös Helsingin hiippakunnan sivulta. Huovisen saarnoja on myös julkaistu useissa kirjoissa.

Huovinen sanoo kirjoittavansa saarnan 3–4 kertaa ja opettelevansa sen ulkoa, jotta voi puhua vapaasti. Viimeiset viilaukset ja kertaukset hän tekee aamulla ennen saarnaa.

– Vapaasti puhuminen mahdollistaa paremmin yhteyden luomisen kuulijoihin. Mutta jos puheeni takana ei olisi kirjoitettua ja ajateltua tekstiä, minun olisi vaikeampi pysyä asiassa ja kuulijan voisi olla vaikea muistaa mitä yritän sanoa.

Hyvin valmistelu on puoliksi pidetty

Saarnan kirjoittaminen on Huoviselle valmistautumista, keskittymistä, kirkastamista ja mielenpainamista. Hyvin valmisteltu saarna on puoliksi pidetty, hän sanoo.

– Nuorempana oli enemmän sidottu kirjoitettuun tekstiin ja paperiin, sillä jännitin niin paljon. Vanhemmiten on tullut enemmän rohkeutta ja uskallusta katsoa kuulijoita silmiin.

Kirjoitettu saarna ei luonnollisesti voi välittää kaikkia elävään tilanteeseen liittyviä jännitteitä ja tunteita.

Huovinen kertoo olleensa syyskuun alussa saarnaamassa tulipalossa vuonna 1970 tuhoutuneen Karjalohjan kirkon uudelleen käyttöönoton 25-vuotisjuhlassa. Paikalla oli ihmisiä, jotka muistivat palon ja jälleenrakentamisen. Paikalla oli niin ikään Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Timo Määttä - Ylivieskan seurakunnan kirkko joutui viime pääsiäisenä tuhopolton kohteeksi.

– Kirjoiotetussa saarnassa ei välity tunnelma samalla tavalla kuin paikan päällä. Lukija ei esimerkiksi tiedä, kuinka moni paikalla olleista nosti käden, kun kysyin, moniko muistaa kirkon tulipalon.

Huovinen kertoo nuoresta körttipapista, joka kokeili pitää Vilhelmi Malmivaaran kirjoitettuja saarnoja uudestaan ikään kuin omiin nimiinsä, ja joutui pettymään. Vaikutus ei ollut halutunlainen. Kopiointi ei toiminut.

Vaikutusta ei voi estää

Kirjoitetulla ja julkaistulla saarnalla on pitkät perinteet luterilaisessa kirkossa. Postillat eli kirkkovuoden tekstien mukaan järjestetyt saarnakokoelmat ovat olleet ja ovat vieläkin sekä pappien inspiraation lähteitä että työkaluja saarnojen valmistelussa. Postillat ovat toimineet myös seurakuntalaisten hartauskirjoina.

Eräs saarnaaja perusteli haluttomuuttaan julkaista saarnojaan sillä, että hänen ajattelunsa kehittyy vuosien kuluessa. Vanhat saarnat ovat dokumentteja vanhentuneesta ajattelusta, josta saarnaaja ei halua jäädä kiinni.

Saarnaaja ei kuitenkaan voi Huovisen kokemuksen mukaan estää sitä, että se mitä hän on joskus sanonut, voi vaikuttaa ihmisissä vuosienkin päästä. Saarna tekee aina jonkun vaikutuksen, herättää pohdintaa, lohduttaa tai nostattaa kiukun.

– Saarnaaja joutuu aina alistumaan sekä kritiikille että kiitokselle. Ylpistyä ei saa, mutta tyystin ei pidä masentuakaan.

Saarnaaminen on Huovisen mielestä vaikeaa, ja siihen pitää suostua.

– Tärkeintä on, että muistaa olevansa Kristuksen asialla ja ihmisiä varten.

Onko tarpeeksi aikaa valmistautumiseen?

Eero Huovisen kirja Saarna? ilmestyi viime vuonna. Kirja on herättänyt keskustelua saarnan olemuksesta ja merkityksestä. Se on kirjoitettu pitkän kokemuksen perusteella ja tavalla, joka mahdollistaa omien käsitysten peilaamisen Huovisen vahvoihin näkemyksiin. Saarna?-kirjalle on helppo povata pitkää elämää.

Huovinen on myös kouluttanut kirkon tulevia ja nykyisiä työntekijöitä saarnaamisen taidossa ja perusteissa.

– Olen huolissani nuorten pappien työtilanteesta, sillä tuntuu, ettei heillä ole riittävästi aikaa saarnan valmistamiseen. Esimiesten tehtävä on raivata tilaa mietiskelylle. Vanhoja ja toisten saarnoja voi toki käyttää pohjana, mutta ne pitää itse märehtiä läpi.

Katso alla olevalta videolta Eero Huovisen" kolme saarnaamisen pointtia".

Lue myös:

"Saarnaajan oltava kuin ensirakastaja"