Gradu Digipostillasta: Suomalaiset saarnat ovat luterilaisten ihanteiden mukaisia

– Digipostilla voi parhaimmillaan olla mahtava inspiraation lähde saarnaajille, uskoo tiedotuspäällikkö Eeva-Kaisa Heikura, joka teki gardunsa Digipostillan aineistosta. Kuva: Olli Seppälä

Kirkon tiedotuskeskuksen uusi tiedotuspäällikkö Eeva-Kaisa Heikura on tehnyt kaksi gradua saarnoista. Ensimmäisen hän teki suomen kielen opinnoissa ja toisen teologiassa. Jälkimmäinen gradu on vielä tarkistuksessa.

– Olen pienestä tytöstä saakka ollut kiinnostunut saarnoista. Saarnan kohdalla höristin aina korvani kuullakseni paremmin. Odotan edelleen, että saarna jollain tavalla välittää minulle Jumalan sanaan kätketyn armon ja anteeksiannon, Heikura sanoo.

Vuonna 1994 valmistunut suomen kielen gradu käsitteli saarnojen metatekstuaalisuutta eli sitä, mikä saarnatekstissä ikään kuin piilossa ohjaa julkituotua.

Helsingin yliopistossa tehdyn käytännöllisen teologian gradun tutkimuskohteena oli Digipostillan tietokannassa olevat saarnat. Heikura sai käyttöönsä saarnat joulukuun alussa 2014, jolloin oli meneillään vasta saarnojen keräysvaihe.

Heikuran saamassa exell-aineistossa oli 444 saarnaa, joista hän valitsi otokseensa mukaan vain evankelis-luterilaisissa kirkoissa pidettyjä saarnoja. Kokonaisaineistossa oli mukana myös useita jumalanpalvelusyhteisöissä pidettyjä saarnoja, mutta ne rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle.

Huumoriakin löytyi

Heikuran itselleen asettama tutkimustehtävänä oli etsiä evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa pidettyjen saarnojen ominaispiireteitä.

– Etsin saarnoista samuutta, saarnan toistuvia, sille ominaisia piirteitä. Myös erilaisuus kiinnosti, joten kysyn aineistoltani myös, millaisia mahdollisia yksittäisiä piirteitä siinä esiintyy.

Heikura havaitsi, että saarnoissa käytetään rohkeasti monentyyppisiä retorisia keinoja, kuten uskonnollisia fraaseja, puhuttelua, rinnastuksia, runollisuutta, vertauskuvia tai toistoa.

– Saarnat pyrkivät selittämään raamatuntekstiä, soveltamaan sitä ihmisen elämään sekä tuottamaan uskonkokemuksen. Näin ne olivat pitkälti luterilaisen saarnaihanteen mukaisia.

– Kun saarnaaja halusi herättää uskoa tai tavoitella uskon kokemusta, hän käytti retorisesti rohkeampia keinoja.

Heikura havaitsi – vastoin saarnatutkimuksen yleistä käsitystä – että saarnoista löytyi myös huumoria.

Mahtava inspiraation lähde

Eeva-Kaisa Heikura rohkaisee pappeja ja muita saarnaajia syöttämään tekstejään osaksi Digipostillan tietokantaa. Siitä voi olla myös tutkimukselle suurta iloa ja hyötyä.

– Kirjoitettujen saarnojen tutkimisessa on syytä muistaa, ettei saa olettaa liikoja, sillä konteksti puuttuu. Saarnasta jäävät pois tilanne, puhujan ilmeet ja eleet. Toisaalta jonkun saarnoissa voi olla merkittynä ikään kuin nuotteja, huutomerkkejä ja taukoja.

– Teksteiksi tehdyt saarnat ovat sellaisia kuin ne ovat. Niitä voi tutkia niiden omista lähtökohdista käsin.

Omia saarnojaan Heikura ei ole Digipostillaan laittanut, sillä niitä ei ole pidetty julkisissa jumalapalveluksissa vaan teologisen tiedekunnan praktikum-ryhmissä.

– Digipostilla voi parhaimmillaan olla mahtava inspiraation lähde saarnaajille, Heikura uskoo.

Pakko huutaa, aamen!

Heikura sanoo pohtineensa paljon sitä, miksi toinen saarna jättää kylmäksi ja toinen puhuttelee.

– Miksi joku saarna synnyttää tunteen, että tekee lopuksi melkein mieli huutaa aamen! Kyse on pitkälti siitä, mitä kuulija odottaa ja miten saarnaaja pystyy siihen vastaamaan. Sama saarna voi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Vaikutus on kuulijakohtaista.

Heikura toivoo, että saarnatutkimus nähtäisiin osana kokonaisvaltaista jumalanpalveluksen kehittämistä.

Heikuran pro gradu-tutkimuksessa "Ajattelepa tuota tilannetta" – Digipostillan saarnojen ominaispiirteet on mukana yhteensä 31 saarnaa seuraavilta papeilta: Juha Leinonen, Pentti Kortesluoma, Tuomo Lindgren, Jaakko Harjuvaara, Petri Hiltunen, Sakari Hosike, Matti Perälä, Hannu Tiainen, Elias Tanni, Antero Virtanen ja Tomi Karttunen.

Digipostillassa on nyt noin tuhat saarnaa enemmän kuin Heikuran aloittaessa gradunsa tekemisen. Aineisto on monipuolisempaa ja -äänisempää. Myös maantieteellinen kattavuus on parempi. Mukana on nyt myös naisten pitämiä saarnoja, jotka alkuvaiheessa puuttuivat kokonaan.

Digipostilla avautui yleisölle maaliskuun lopussa eli pari viikkoa sen jälkeen kun Heikura jätti gradunsa tarkastukseen.

Lue myös: Digipostilla avautui! – Syötä oma saarnasi osaksi tietokantaa

Voiko saarnaamista opettaa?

Pappi saarnasi Tampereen kiälellä

"Saarnaajan on oltava kuin ensirakastaja"

6 kommenttia

  • Kiitos tämän aiheen avaamisesta. Väistämättä sanasta “saarna” tulee mieleen puhujapöntössä metrejä muiden yläpuolella mustissa paasaava pappi, jonka sähköllä vahvistettu ja vääristynyt ääni kaikuu kirkossa pahasti kaikuen ja osin puuroutuen. Sanat putoilevat teennäisen hitaasti ja ääntä käytetään, sähköisestä vahvistamisesta huolimatta, paljon tarvittavaa enemmän, mikä tuo keinotekoisuutta ja kireyttä ääntämiseen. Seurakuntalaisena ja vuorovaikutuskouluttajana toivoisin huomattavaa elävyyttä perinteisen pöntössä pönöttämisen sijaan saarnoja esitettäessä. Sanon nimenomaan esitettäessä koska suoraan paperista luettu saarna on melko heikkoa esittämistä. Itse toivoisin paljon lisää elävyyttä saarnan pitoon, jossa puhuja voisi liikkua seurakunnan keskellä ja yhdistää siis fiksusti liikettä, ilmeitä, eleitä ja kontaktointia yleisöönsä puhumisen lisäksi. Hyvälle asiansa ja viestintä sisäistäneelle esiintyjälle kourassa oleva väliotsikkoluntti pitäisi olla useimissa tapauksissa tarpeeksi. Näin elävyys, aitous ja henkilökohtaisuus saisi tilaa ja vaikuttavuutta.

  • tuomo lindgren sanoo:

    Hyvä kommentti Veli-Jussilta. Yksi kirkkomme saarnataidon perusongelma on siinä, että pappeja ei paljon opeteta saarnaamaan. Teologinen tiedekunta ei ole ‘ammattikoulu’. Käytännön harjoitusta ja ylipäätään esiintymistaitoja ei tiedekutna opiskelijoille paljon tarjoa. Siinä mielessä papit ovat retorisen kalustonsa suhteen itseoppineita. Toki jotkin perusteet annetaan. Vasta työelämän mukana tuleva kokemus opettaa. Jokaisen omaan harkintaan jää, kuinka paljon haluaa oppia lisää ja kokeilla uutta.

    Toinen asia taitaa olla rajallinen aika. Papit pitävät viikon aikana useampia puheita ja ovat monessa muussakin tehtävässä mukana. Aikaa saarnan valmistamiseen ja varsinkaan sen memoroimiseen ei jää paljon – kun saarnat tuppaavat valmistua lopulliseen muotoonsa lauantai-illan ja sunnuntaiaamun tunteina. Jos lauantaina on takana hatuaus, saarnan varsinaiseen kirjoittamiseen pääsee ehkä vasta ilta kuuden jälkeen, kun hautauksen intensiiviseen tunnemaailmaan on ensin otettava etäisyyttä ja sitten orientoiduttava pyhän evankeliumiin.

  • Upi Heinonen sanoo:

    Ostin Eero Huovisen uuden kirjan “Saarna”- oiva opas kaikkeen viestintään. Puhutteleva, elävä ja asiarikas saarna ei ole helppo laji, päinvastoin. Kirjan luettuani arvostus hyviä saarnoja pitäville papeille kasvoi entisestään, sillä ikiaikaisen sanoman tähän päivään sovittaminen ei todellakaan ole helppoa. Huovisen mukaan oleellista on asia ja ellei sitä ole eivät mitkään retoriset keinot pelasta. Hyvä ohje mielestäni Huoviselta oli : aloita, sano asiasi, lopeta.

  • Olli Seppälä sanoo:

    Upi, Digipostilasta löytyy 50 Eero Huovisen saarnaa.

  • Upi Heinonen sanoo:

    Kiitos tiedosta Olli, pitää käydä lukemassa!

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sunnuntaina kuulin Sipoon kirkossa yhden parhaimmista. Siinä ei ollut mitään ylimääräistä. Ei minkäänlaista kehystä, tai johdantoa asiaan. Ei ylimääräisiä kertomuksia. Vain tekstistä nouseva selkeä opetus. Pysyi asiassa, eikä hypellyt asiasta toiseen. Jolloin kuulija putoaisi kärryiltä. Rippikoululaisetkin vaikuttivat ainakin keskittyneiltä kuuntelemaan. Selkeä aloitus, asia ja lopetus.