Jakkukylän ihmiset ja hautausmaa siirtyvät Oulujoen seurakunnasta Iin seurakuntaan

Valtiovarainministeriö on päättänyt siirtää Oulun kaupungista niin sanotun Jakkukylän alueen osaksi Iin kuntaa. Kuntajaon muutos tulee voimaan vuoden 2018 alussa.

Kuntajaon muutos vaikuttaa myös seurakuntajakoon. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat Jakkukylän asukkaat siirtyvät Iin seurakunnan jäseniksi. Tähän saakka Jakkukylä on ollut osa Oulujoen seurakuntaa.

Nykyisen lainsäädännön mukaan yhdessä kunnassa saa toimia vain yksi evankelisluterilainen seurakunta tai seurakuntayhtymä. Alueella on noin 400 asukasta, joista noin 350 kuuluu luterilaiseen kirkkoon.

Seurakuntajakoa valmistellaan sekä Oulun seurakuntayhtymässä että Iin seurakunnassa.

Oulujoen seurakunnan seurakuntaneuvosto ja Iin seurakunnan kirkkovaltuusto tulevat Oulun seurakuntien tiedotuksen mukaan todennäköisesti molemmat tekemään aloitteen seurakuntajaon muutoksesta. Muutoksesta päättää lopullisesti Kirkkohallitus.

Oulun seurakuntayhtymän omistuksessa oleva Jakkukylän hautausmaa jää Iin kunnan ja Iin seurakunnan alueelle. Sen vuoksi suunnitelmissa on, että Jakkukylän hautausmaa siirtyy Iin seurakunnalle. Se on ollut käytössä vuodesta 1937. Hautapaikkoja on noin 600. Jakkukylän hautausmaalle haudataan alle kymmenen vainajaa vuodessa.

Iin seurakunta järjestää elokuussa jakkukyläläisille infotilaisuuden seurakuntajaon muutoksesta. Tilaisuudessa esitellään Iin seurakunnan toimintaa ja keskustellaan jakkukyläläisten toiveista uutta seurakuntaa kohtaan.

Edellinen artikkeliSadinmaan tapauksen käsittely venyy – kapitulin kantaa vihkimisiin saadaan vielä odottaa
Seuraava artikkeliLähetyshiippakunnan pastori ei osallistu ehtoolliselle Sleyn tilaisuuksissa

Ei näytettäviä viestejä