Keitä ovat Kotimaan asiamiehet?

Puhelimen näytöllä on outo numero. Soittaja esittäytyy ja kertoo tarjoavansa lehteä. Joskus soittaja tarjoaa myös Kotimaata ja Askelta. Juuri nyt olisi hyvä tarjous.

Ilman puhelinmyyntiä lehtien tilauskanta olisi nykyistä paljon alhaisempi.

Kotimaa Oy:n lehtien puhelinmyyjiä on kahdenlaisia. Osa soittajista on töissä puhelinmyyntifirmoissa, mutta osa soittajista on asiamiehiä.

Kyllä, luit aivan oikein. Kotimaalla on vielä asiamiehiä, vaikka monet lehdet ja lehtitalot ovat luopuneet asiamiesverkostoistaan. Vielä neljännesvuosisata sitten Kotimaan asiamiehiä oli pitkälti toistasataa, mutta nykyisin noin kolmisenkymmentä. He olivat viime viikolla koolla Helsingissä ja Porvoossa.

Asiamies myy lehteä, koska kokee sen edustaman ajatus- ja arvomaailman tärkeäksi. Toki asiamieskin saa palkkion myymistään tilauksista, mutta vain muutamalle se on ammatti.

Ensimmäinen puhelu pelotti

Lietolainen Soile Ritakallio-Tähtinen muistaa vieläkin selvästi päivän viisi vuotta sitten, kun hän luki paikallisesta seurakuntalehdestä ilmoituksen, että Kotimaa hakee asiamiehiä.

– Tajusin heti, että tämä on minun juttuni. Tunne on vuosien varrella vain vahvistunut. On hieno saada myydä lehtiä, jotka ovat itselle tärkeitä.

Ritakallio-Tähtinen sanoo, että asiamiehen työ sopii sellaiselle, joka ei pelkää uusia ihmisiä eikä uusia tilanteita.

Myyminen on toisinaan myös torjutuksi tulemista, joten ei pidä ottaa henkilökohtaisesti äkäisen asiakkaan mahdollista tunteenpurkausta.

– Ensimmäisen puhelun ottaminen kyllä pelotti, Ritakallio-Tähtinen tunnustaa nyt hymyilleen.

Yli puoli vuosisataa

Ylistaron kappalaisen virasta eläkkeelle jäänyt Arvi Kallio on ollut Kotimaan asiamiehenä peräti 55 vuottaa.

– Rakkaus Kotimaata kohtaan alkoi, kun oli nuorena pappina Pihtiputaalla ja Kotimaasta soitettiin ja kysyttiin, voinko osoittaa köyhiä perheitä, joille haluttiin lähettää joululahjapaketteja.

Kallio sanoo, että on pitänyt työn ja asiamiehenä toimimisen erillään. Seurakunnan tilaisuuksissa pappina ollessaan hän ei ole Kotimaata kaupannut.

Kalliolle on vuosien varrella tullut tärkeäksi kuulua asiamiesjoukkoon. Porukkaan kuuluminen on myös auttanut jaksamaan lehtimyyntiä.

Uusia asiamiehiä kaivataan

Kotimaa Oy:n tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu asiamiesverkoston vahvistaminen. Uusia asiamiehiä etsitään.

– Asiamiehet ovat olennainen osa Kotimaan ja Askelen vuosikertojen ja tarjousten myyntiä, sanoo Kotimaan markkinointipäällikkö Minna Zilliacus.

– Tarkoituksemme on saada vanhoja passiivisia asiamiehiä aktivoitua uudelleen mukaan toimintaan sekä yritämme löytää kymmenen uutta asiamiestä.

Kuva: Olli Seppälä. Lietolainen Soile Ritakallio-Tähtinen on myynyt Kotimaata ja Askelta viisi vuotta.

Edellinen artikkeliEero Huovinen kirjoittaa saarnansa ja opettelee muistamaan ne
Seuraava artikkeliTeemu Laajasalo: Jos Jumalan pelko on Jumalan häpeää, meistä tulee vitsi

Ei näytettäviä viestejä