Koulupapin kanssa myös erityisluokkalaiset pääsevät retkille

Koulut ovat alkaneet eri puolilla Suomea. Salon seurakunnan koulupappi Ville Väänänen pyrkii käymään joka viikko kolmella yläasteella ja yhdessä lukiossa. Hän kannustaa vanhempia rohkaisemaan koululaisia ja tsemppaamaan heitä irti lomavaiheesta.

Mikä on työnkuvasi koulussa?

– Työnkuvani olen saanut pitkälti kehittää itse. Jututan koululaisia välitunnilla, seikkailen välillä joillakin oppitunneilla ja katselen, miten oppilailla menee. Kotitaloustunnit ovat aivan loistavia, sillä papille saatetaan tarjota kahvia.

– Opettajanhuoneessa olen eräänlainen työpaikkapappi opettajille. Käytän aikaa myös yhteen kymppiluokkaan ja erityisluokkiin, joita olen vienyt leirikeskuksiin makkaraa paistamaan. Opettajat ovat olleet tyytyväisiä, sillä yleensä erityisluokat eivät pääse koulun retkille. Haluaisin ottaa maahanmuuttajaryhmän samanlaiseen toimintaan tulevalle lukuvuodelle.

Minkälaisista asioista koululaiset haluavat papin kanssa keskustella?

– Alkuun jutellaan niitä näitä kuulumisista lähtien. He saattavat kysyä mielipidettäni johonkin asiaan, ja sitten koululainen voi yllättäen ottaa esille vanhempien eroamisen.

– Yhdeksäsluokkalaisia ja lukiolaisia mietityttää, mitä tehdä isona ja onko jonkun tietyn kurssin käyminen kannattavaa.

Miten lähipiiri voi tukea lukuvuotta aloittavaa koululaista?

– Ensinnäkin voi rohkaista, sillä joitakin varmasti jännittää. Toisaalta voi myös potkia, sillä kaikki eivät jaksaisi lähteä kouluun. Koululaisia täytyy tsempata irti lomavaiheesta, jotta koulunkäynti pääsee taas vauhtiin. Väitän, että ihan vain keskustelemalla asiat voivat ratketa. Myös kyseleminen ja herkkänä oleminen on tärkeää. Reagoi siihen, jos nuorella on jokin hätä.

Mikä koulupapin työssä on parasta?

– Meillä on huikeita nuoria, ja heidän kanssaan touhuaminen ja keskusteleminen ovat parasta.

Kuva: Ulla-Maija Kytölä

Lue myös:

Arkistojuttu: Oppilaille koulupappi on salaisuuksien mies – häneen voi luottaa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliLapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliYli puolet suomalaisvanhemmista kertoo uupumuksen vaikuttavan toiveisiin hankkia lisää lapsia

Ei näytettäviä viestejä