Luottamushenkilö Lauri Ketonen Kristiinankaupungista: ”Sanaan on kätketty kaikki tieto”

Kristiinankaupungin seurakuntayhtymän kirkkovaltuutettuna toista kautta vaikuttava Lauri Ketonen (67) on toiminut yrittäjänä 34 vuotta. Suurin piirtein saman ajan hän on asunut noin 6 700 asukkaan kaksikielisessä Kristiinankaupungissa Suomen länsirannikolla, Pohjanmaan maakunnassa.

– Olen syntynyt Teuvalla, ja nuorena miehenä jouduin muuttamaan useita kertoja sekä opiskelujen että töiden vuoksi. Tänne Kristiinankaupunkiin olen nyt kunnolla asettunut. Myös kotiseurakunnasta on tullut rakas ja läheinen. Kun pyydettiin, lähdin mielelläni mukaan seurakunnan hallintoon, Ketonen juttelee.

Talousasioiden määrä valtuustossa yllätti

Kristiinankaupungin runsaan 5 530 jäsenen seurakuntayhtymä koostuu Kristiinankaupungin ruotsalaisesta ja Kristiinankaupungin suomalaisesta seurakunnasta. Seurakunnat ovat toiminnallisesti itsenäisiä ja niitä johtaa kirkkoherra. Yhtymän kirkkovaltuustoon kuuluu 21 edustajaa.

Valtuutettuna Ketosen on yllättänyt se, kuinka paljon talousasioiden hoito vie kokouksista aikaa.

– Viimeiset kolme vuotta ovat olleet haastavimmat. Verotulot ovat vähentyneet, ja seurakunnassamme on paljon rakennuksia ja hautausmaita, joiden hoito ja ylläpito vievät paljon varallisuutta.

”Rakennuksista luopumista olisi syytä miettiä”

Pelkästään kirkkoja seurakuntayhtymässä on peräti neljä: Kristiinankaupungin, Siipyyn, Lapväärtin sekä Ulrika Eleonooran kirkot, joista suuri osa museoviraston suojelemia. Viimeisimmäksi on remontoitu Kristiinankaupungin kirkon julkisivu sekä suomalainen seurakuntakeskus.

– Mielestäni tulevaisuudessa olisi syytä miettiä, voisiko joistakin rakennuksista luopua. Näin vapautuisi sekä aikaa että rahaa, ja seurakunnan olisi mahdollista keskittyä enemmän perustehtäväänsä eli Kristuksen lähetyskäskyn toteuttamiseen.

”Mahdollisuus muutokseen -kampanjasta on seurannut paljon hyvää”

Lauri Ketonen on iloinen esimerkiksi Mahdollisuus muutokseen –kampanjasta, joka on ulottunut tänä keväänä Pohjanmaalle ja myös Kristiinankaupungin seurakuntaan.

– Kampanjasta on seurannut paljon hyvää. Se on tuonut mukaan uusia ihmisiä ja vahvistanut sekä vapaaehtoistyötä että yhteistyötä evankelisluterilaisten seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen välillä.

– Toivon, että seurakunnassamme saataisiin tulevaisuudessa kampanjan innoittamana käyntiin uskon perusasioita käsittelevä Alfa-kurssi, jonka kiinnostaisi varmasti monia.

”Jeesus parantaa tänäänkin”

Usko ja seurakunta ovat olleet Lauri Ketoselle tärkeitä 17-vuotiaasta asti, jolloin hän tuli uskoon. Elämänsä tärkeimpänä ohjenuorana hän pitää Raamattua.

– Sanaan on kätketty kaikki tieto, hän toteaa.

Ketosen mielestä esimerkiksi armolahjoja tulisi ottaa tänä päivänä enemmän käyttöön.

– Jeesus tuli tänne maailmaan pelastamaan ja parantamaan, ja paranemisia tapahtuu paljon tänäkin päivänä. Minullakin on tästä omakohtaisia kokemuksia.

Tänä päivänä puhutaan paljon kirkon uudistumisesta, ja monesti sen ajatellaan tarkoittavan uusia, itse keksittyjä asioita. Ketosen mielestä uudistusta tarvitaan, mutta se tarkoittaa nimenomaan takaisin Sanaan palaamista.

– Moni merkittävä asia maailman historiassa on tapahtunut 70 vuoden sykleissä. Näen, että juuri nyt elämme profetioiden toteutumisen aikoja. Tänä päivänä jokaisen kristityn olisi tärkeää ottaa kantaa esimerkiksi Israel-kysymykseen, sillä Israelin kansa puutteineen ja heikkouksineenkin on Raamatussa selkeästi nimetty pyhäksi ja merkitykselliseksi.

”Raamattu ohjasi minut löytämään hyvän vaimon”

Raamatusta on saatavana apua myös ihan tavallisiin arkipäivän haasteisiin.

– Aikoinaan Raamattu ohjasi minua löytämään hyvän vaimon, ja olen saanut sieltä käyttökelpoisia ohjeita myös yrityksen pyörittämiseen. Uskon esimerkiksi siihen, että kymmenyksien antaminen on yrittäjällekin tärkeää. Se ei köyhdytä, vaan tuo antajalleen siunauksen.

Metsäkoneiden hakkuupäitä valmistava Kone-Ketonen Oy vie tuotteitaan Euroopan lisäksi Japaniin ja Pohjois-Amerikkaan ja työllistää 30 työntekijää. Perheyrityksessä työskentelevät myös Ketosen vaimo sekä poika.

”Viikon ihanin hetki on, kun lauantain iltakellot julistavat pyhän alkaneeksi”

Yrittäminen on keskittymistä vaativaa, tarkkaa työtä, ja sitä riittäisi viikon jokaiselle päivälle. Silti tai ehkä juuri siksi Ketonen pitää erittäin tärkeänä pyhäpäivän pyhittämistä. Sen, että rattaat pysähtyvät sunnuntaiksi.

– Viikon ihanin hetki on, kun lauantain iltakellot julistavat pyhän alkaneeksi. Silloin saan jättää työasiat mielestäni. Pyhän pitäminen on ollut erittäin tärkeä ja yhteisöllisyyttä vahvistava asia myös kolmelapsisessa perheessämme. Nyt lapset ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan.

Sunnuntaisin Lauri Ketonen käy mielellään jumalanpalveluksessa.

– Siinä on hyvä ja turvallinen järjestys, ja kaikki ihmiselämässä tarvittavat asiat. Pidän erittäin tärkeänä muun muassa oman syntisyyden tunnustamista, syntien anteeksi saamista ja Herran siunausta.

Lauri Ketonen iloitsee siitä, että ihmiset lähettävät jumalanpalveluksiin paljon esirukouspyyntöjä.

– Tämän päivän maailmassa esimerkiksi perheillä on paljon huolia, ja uskon, että rukous auttaa ja tuo viisautta. Kristiinankaupungin seurakunnassa aloitamme myös kirkkovaltuuston kokoukset lyhyellä hartaudella. Sen jälkeen on hyvä aloittaa asioiden käsitteleminen.

Kuva: Lauri Ketosen albumi

Edellinen artikkeliKolumni: Miten ihmiset voivat elää kuin maailman meno ei koskettaisi heitä?
Seuraava artikkeliTuija Tiihonen ja parantumaton syöpä: ”Mitä väliä, jos en näe ensi kevättä, näen sentään tämän”

Ei näytettäviä viestejä