Messiaaninen juutalainen Hillel Tokazier elää ei kenenkään maalla

Hillel Tokazier syntyi kolmannen polven suomalaisena juutalaiseen perheeseen joulukuussa 1946. Helsingissä kasvanut pianisti, laulaja ja lauluntekijä kertoo maailmansa muuttuneen 80-luvulla, kun messiaaninen usko avautui hänelle.

Hän oli aikansa hämmentynyt ja mietti paikkaansa.

”Messiaaninen juutalainen ei ole kristitty vaan juutalainen”

– Hyvin harvat juutalaiset avaavat Uuden testamentin ensimmäisen sivun, Matteuksen evankeliumin. Avasin sen ja huomasin, että teksti pohjautuu Vanhaan testamenttiin.

Jeesuksen vuorisaarna teki Tokazieriin erityisen vaikutuksen.

Juutalaisilla on Tokazierin mukaan Jeesuksen hengelliseen vastaanottoon omat edellytyksensä.

– Jesajan kirjassa on koko luku Messiaan ajasta, hän muistuttaa.

Messiaanista juutalaisuutta omakseen tunnustava Tokazier on sataprosenttisesti juutalainen. Luterilaisten on joskus vaikeaa käsittää sitä.

– Olen puhunut nykyään tästä messiaanisesta uskosta ja selittänyt, että messiaaninen juutalainen ei ole kristitty.

– Juutalaisesta ei tule koskaan kristittyä ellei hän luovu isiensä uskosta ja perinteistä. Eikä hän silloinkaan pääse pakoon juutalaisuuttaan. Suuri säveltäjä Mahler otti vastaan kristinuskon saadakseen työpaikan orkesterinjohtajana, mutta kyllä juutalaisuus säilyi hänen sydämessään, Tokazier pohtii.

”Taiteilijan sielu menee omaa rataansa ja etsii tien Herran luo”

Hillel Tokazier on kiitollinen ja ylpeä juutalaisuudestaan, juuristaan.

– Pidän niistä kiinni henkeen ja vereen ja pysyn juutalaisessa seurakunnassa.

Jos tätä on ollut vaikea käsittää kristillisissä seurakunnissa, niin ei messiaanisuus avaudu kaikille myöskään juutalaisissa seurakunnissa.

– Jos menen puhumaan Jeesuksen messiaanisuudesta juutalaiseen seurakuntaan, se voi loukata. En halua sitä. Joskus tuntuu, että olen vähän niin kuin no man´s land -pohjalta tässä, elän ei kenenkään maalla.

Ammattimuusikko hyväksyy tilanteensa.

– Taiteilijan sielu menee omaa rataansa ja hakee rehellisesti sitä oikeaa tietä Herran luo.

”Täällä on kaksi juutalaista: Jeesus ja minä”

Jeesuksesta puhuttaessa Tokazier kiinnittää toisinaan huomiota siihen, mistä ei puhuta kristillisissä yhteisöissä.

– Monet kristilliset seurakunnat eivät muista Jeesuksen juutalaisuutta. Kun soitan kirkossa, sanon aina, että nyt täällä on kaksi juutalaista: Jeesus ja minä.

Tokazierilla ei ole tarvetta käännyttää ketään. Juutalaiset kunnioittavat ihmisen oikeutta omaan uskoonsa. He odottavat samaa muilta.

– Älkää ruvetko väkisin käännyttämään. Juutalaiset ovat kärsineet ristiretkistä ja kokeneet Hitlerin vainot. Muistakaa tämä.

Tokazier haluaa päästää irti kaikesta turhasta.

– Katkeruus iskee jokaiseen, joka sitä kantaa. Mitä katkerampi on, sitä enemmän vaikeuksia tuo itselleen.

”Armo on ansaitsematon rakkaus”

Juutalaisten historiaa ja kulttuuria on Tokazierin mielestä jokaisen hyvä tuntea.

– Tutkikaa juutalaisia juuria ja oppikaa sitä kautta tuntemaan juutalaisia. Vanhan testamentin kautta voi keskustella heidän kanssaan paljon paremmin.

Armon tai anteeksiannon suhteen juutalaisuuden ja kristinuskon välillä ei ole Tokazierin mukaan perustavanlaatuista eroa. Sekä Uusi että Vanha testamentti puhuvat näistä molemmista.

Silti painotuksissa on joskus suuriakin eroja tulkinnasta riippuen.

– Juutalaisuudessakin siis puhutaan armosta. Pelastus-sanakin esiintyy rukouksissa. Kuulin, kun eräs kristitty pappi sanoi, että armo on ansaitsematon rakkaus, joka on tullut osaksemme. Juutalaisille usko painottuu ehkä enemmän hyviin tekoihin.

”Äitini kielsi minulta muusikon ammatin – ryhdyin ammattilaiseksi vasta vanhempieni kuoleman jälkeen”

Juutalaisuudessa musiikilla oli aikoinaan nykyistä vahvempi hengellinen asema.

– Temppelissä oli kova soitinten pauhu. Valitettavasti sitä ei enää ole synagogissa.

Hillel Tokazier on suomenjuutalainen pianisti, laulaja ja säveltäjä. Hän levytti ensimmäisen sävellyksensä vuonna 1967.

Tokazier meni ylioppilaaksi kirjoitettuaan ja armeijan käytyään ruotsalaiseen kauppakorkeakouluun ja valmistui diplomiekonomiksi 1970. Hän soitti koko ajan bändeissä, myös armeija-aikana.

– Äitini kielsi minulta muusikon ammatin.

Tähän saattoi vaikuttaa suvun kokemukset alalla olevista vaaroista.

– Yksi sedistäni oli vähän huonoilla teillä muusikkona ollessani pieni.

Vuonna 1970 Tokazier lähti Israeliin opiskelemaan heprean kieltä. Meni vuodeksi, oli viisi.

Hän teki päivisin töitä pankissa ja soitti iltaisin eri paikoissa.

Juutalaista identiteettiään etsinyt Hillel palasi vuonna 1975 Suomeen ja aloitti työnsä kokopäiväisenä muusikkona ja säveltäjänä.

– Rupesin ammattimuusikoksi vasta äidin ja isän kuoleman jälkeen.

”Löysin rukouskirjasta melodiat”

Raamatusta Hillel Tokazier on saanut tukea luovalle uralleen ja aineksia teoksilleen.

Raamattu avautuu hänelle sanoin ja sävelin.

– Kiinnostuin hengellisestä musiikista vuonna 1988. Löysin rukouskirjasta melodiat, joita olin isoisäni kanssa pikkupoikana laulanut synagogassa.

Hillel Tokazier elää edelleen vahvasti musiikille. Hänen ohjelmistoonsa mahtuu hengellisiä ja heprealaisia lauluja, juutalaisia sävelmiä, improvisaatioita ja sävelpotpureja, virsisovituksia ja omaa tuotantoa eri aikakausilta.

– Juutalaisten levyjeni hepreankieliset tekstit olen poiminut rukouskirjoista ja vain muokannut sanoja.

”Raamattu on totta – rukoilkaa Israelin puolesta”

Pianovirtuoosi liikkuu kepeästi tunnelmasta toiseen.

Musiikin pauhussa Tokazier on siellä missä hän oli lapsenakin. Hän kasvoi sisaruksiensa tavoin sisälle musiikkiin. Äiti soitti pianoa ja isä selloa. Hän sai vanhempien rakkauden tuekseen.

– Lapsuuteni oli aivan loistava.

Hillel Tokazier kokee saaneensa elämässään valtavan paljon hyvää. Hän ei ole ammattimuusikkona pelkkä viihdyttäjä tai irrallinen yksilö. Hän soittaa ja laulaa myös arvoistaan.

– Kun soitan eri kristityille, helluntalaisille tai luterilaisille, niin joka paikassa on Israelin ystäviä.

–  Uskon, että Raamattu kehottaa siihen. Raamattuhan on totta. Siis rukoilkaa Israelin puolesta.

Sipoolaisen kansalaistyöryhmän järjestämän Reformaatio 500 -luentosarjan ensimmäisenä esiintyjänä Hillel Tokazier puhui taiteilijan Raamatusta sunnuntaina 10.9. Nikkilässä. Puheidensa lisäksi Hillel Tokazier sai yleisön hyvälle tuulelle soitoillaan ja lauluillaan.

Kuva: Jouni Lampinen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliMaarit Kraappa Marttilasta: Kotiseurakunta on tärkeä kaikkine ryppyineen
Seuraava artikkeliKehitysvammaisten valtakunnallinen kirkkopyhä oli juhla kaikille aisteille

Ei näytettäviä viestejä