Pohjoismaiset neuvottelupäivät: Suomen kirkko on monessa asiassa vammaistyön edelläkävijä

Esteetön kaikkien kirkko edellyttää tietoista johtajuutta, asenteiden käsittelyä ja konkreettisia toimenpiteitä, sanoo asiantuntija Tiina Peippo. Kuva: Jukka Granström

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vammaistyö on Pohjoismaiden organisoiduinta ja vahvasti resursoitua. Tämä selvisi pohjoismaisten kirkkojen kehitysvammaistyöntekijöiden neuvottelupäivillä Uppsalassa syyskuun toisella viikolla.

Suomen kirkkoa neuvottelupäivillä edusti vs. asiantuntija Tiina Peippo Kirkkohallituksesta. Hän esitteli pohjoismaisille kollegoilleen muun muassa Vaalijalan kuntoutuskeskuksen kirkkoon rakennettua aistialttaria sekä Kirkon kuvapankista löytyviä Teemu Junkkaalan piirtämiä kuvia, joilla voi havainnollistaa esimerkiksi puhevammaisille ja kehitysvammaisille kirkollisia juhlapyhiä tai kirkollisten toimitusten kulkua.

– Esittelemäni ideat otettiin innolla vastaan. Olemme tehneet Suomen kirkossa paljon materiaaleja työntekijöiden ja seurakuntalaisten käyttöön kirkon saavutettavuusohjelman myötä. Esimerkiksi selkokatekismus ja kirkon nettiselkosivut kiinnostivat kovasti, Peippo kertoo.

Neuvottelupäivät olivat ekumeeniset. Valmistelutyöryhmässä oli luterilaisia, katolisia ja helluntailaisia ja seminaariin osallistui myös pelastusarmeijalaisia.

– Ekumeeninen todellisuus ja yhteisen kristillisen todistuksen ytimen löytäminen on Ruotsissa arkipäivää, Peippo toteaa.

Haavoittuvuus on lahja

Neuvottelupäivillä puhuttiin paljon viime vuonna ilmestyneestä Kirkkojen maailmanneuvoston dokumentista The Gigt of Being (Olemassaolon lahja). Se on jatkoa vuonna 2003 ilmestyneelle ensimmäiselle vammaisten oikeuksia kirkoissa käsitelleelle maailmanneuvoston dokumentille A Church of All and for All (Kaikkien kirkko kaikkia varten).

The Gift of Being eroaa Tiina Peipon mukaan edellisestä dokumentista muun muassa siinä, että aikaisemmassa puhuttiin vielä meistä ja teistä, mutta nyt puhutaan vain meistä. Koko ihmiskäsitys pyritään sanoittamaan uudelleen niin, että perustana on luomisen teologia, olemassaolon lahjaluonne ja yhteinen ihmisyys.

The Gift of Being -dokumentin ytimessä on Tiina Peipon mukaan muun muassa se, että haavoittuvuus on lahja ja haavoittuvuudessaan ihmiset ovat lahjoja toisilleen. Vammaisuus ei tee erityiseksi, mutta vammaisuudessa kaikille ihmisille yhteinen haavoittuvuus tulee helpommin näkyväksi.

Dokumentissa tuodaan esiin, että vammaisuus on aina myös poliittinen käsite. Esimerkiksi vammaisten niputtaminen erilaisiin ryhmiin on poliittista. Vammaisuuden ymmärtämiseen vaikuttavat muun muassa kulttuuri, sosioekonominen asema, sosiaalinen verkosto ja erilaiset stigmat.

The Gift of Being on vahva dokumentti. Sen käytön laajempi suunnittelu on meillä vasta alkamassa. Ruotsin ja Norjan kirkot ovat tässä meitä edellä, Peippo kertoo.

Dokumentin ajatuksia voi jo löytää Suomen kirkon saavutettavuusohjelmasta, joka ilmestyi vuonna 2012, mutta The Gift of Being on dokumenttina teologisesti laajempi ja monipuolisempi kuin Saavu.

– Tulevana talvena nostamme uudelleen esiin kirkon saavutettavuusohjelman ajatuksia ja siinä käytämme innoittajana tätä Kirkkojen maailmanneuvoston dokumenttia sekä Norjan Osallistava kirkko -ohjelman ajatuksia, Peippo sanoo.

Työskentelyssä mahdollisimman laajan saavutettavuuden takaamiseksi kulkevat koko ajan käsi kädessä teologinen jatkoajattelu ja konkreettiset sovellukset. Toista ei ole ilman toista.

Kielellä on todellisuutta luovaa voimaa

Tiina Peipolle jäi neuvottelupäiviltä erityisen voimakkaasti mieleen ruotsalaisen TT Sofia Camnerin puheenvuoro. Hän on ruotsalaisen protestanttisen Ekumeniakirkon varajohtaja ja eritystä tukea tarvitsevan lapsen äiti. Hän on kirjoittanut elämästä lapsensa kanssa kirjan När livets stramas åt skärps blicken.

– Hänen esityksensä ei jäänyt vain äidin kertomukseksi vaan avautui syväksi, perustelluksi teologiseksi keskusteluksi siitä, mitä kaikkea erityinen lapsi kirjoittaa elämässä uusiksi.

Puheenvuorossa puhuttiin anteeksiantamuksesta, kärsimyksen teologiasta ja ristin teologiasta.

– Lisäksi hän käsitteli kielen merkitystä ja kielen todellisuutta luovaa voimaa sekä moninaisuutta, joka haastaa odotuksemme. Hän puhui myös arkipäivän valosta, joka näyttäytyy odottamattomista tilanteista selviämisenä, Peippo kertoo.

Ruotsalaisten oivallus: Kirkko ei voi olla kaikkien kirkko ilman taloudellisia panostuksia

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on monenlaisia vammaistyön ja viittomakielisen työn pappien ja diakoniatyöntekijöiden erityisvirkoja kautta maan. Lisäksi jokaisessa seurakunnassa jonkun diakoniatyöntekijän toimenkuvaan kuuluu vammaistyö ja hän työskentelee yhteistyössä erityisviranhaltijan kanssa. Kirkkohallituksessakin on kaksi vammaisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvää erikoisvirkaa.

Tanskan kirkossa piispat ovat juuri tehneet päätöksen, että jokaisessa hiippakunnassa on oltava kaksi vammaisten kanssa toimivaa ihmistä. Papeille on tarjolla neljä koulutuskurssia vammaisasioissa.

Ruotsin kirkossa on tiedostettu vahvasti, että se ei voi olla kaikkien kirkko ilman taloudellisia seurauksia.

– Esimerkiksi leiriavustajat maksavat rahaa. Esteiden murtaminen on vaikeaa. Mutta Ruotsin kirkon vammaistyön mottona on: Se, mikä on joillekin välttämätöntä, on kaikille hyvää, Peippo kertoo.

Norjalaisten oivallus: Osallisuuden kirkko ei synny itsestään, vaaditaan päätöksiä

Norjassa on juuri julkaistu ohjelma Vår inkluderende menighet (Meidän sisään kutsuva, osallistava kirkkomme). Ohjelma sisältää viisi inklusiivisen yhteisön kriteeriä, joihin seurakunta ottaa kantaa muutamalla konkreettisella me haluamme ja me voimme -ajatuksella. Nämä kriteerit ovat: asenteet, jumalanpalvelus, kristillinen kasvatus, yhteistyö kunnan tai kaupungin kanssa sekä esteettömyys.

Norjalaiset seurakunnat voivat saada Osallistava seurakunta -logon käyttöönsä ilmoittautumalla hiippakuntaan ja tekemällä kirkkoneuvostossa me haluamme ja me voimme -päätökset. Päätösten toteutumista seurataan vuosittain seurantaraportilla, joka sisältyy seurakunnan vuosikertomukseen. Hiippakunnan sivuilla on luettelo inklusiivisista kirkoista ja asia on esillä myös piispan vierailuilla.

– Kokemus osoittaa, että osallisuuden kirkko ei synny itsestään. Se edellyttää tietoista johtajuutta, asenteiden käsittelyä ja konkreettisia toimenpiteitä. Tämä on nyt ymmärretty Norjassa, Tiina Peippo sanoo.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Viittomakieli luo teologiaa – katso myös video

Äänestys: Kangasalan kirkko on Suomen saavutettavin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.