Raahen kirkkovaltuuston puheenjohtaja: ”Lasten ja nuorten osallistumisinto lämmittää”

Raahen seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna-Leena Mattila, 48, on todellinen vaikuttaja pohjoispohjalaisessa kaupungissa, sillä hän on myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Kirkollisella puolella hänellä on menossa kolmas kausi luottamushenkilönä.

– Minua pyydettiin lähtemään mukaan, ja innostuin. Tunsin halua päästä mukaan päättämään, minne seurakunnan varoja käytetään, Mattila sanoo.

Mattila on kotoisin kodista, missä uskonasiat olivat tärkeitä. Hän oppi iltarukouksen ja sen merkityksen jo nuorena tyttönä. Vaikka uskonasiat ovat aina olleet hänelle läheisiä, muuttui niiden merkitys entisestään hänen äitinsä kuoltua vuonna 2004.

– Aloin silloin pohtia uskoon liittyviä asioita entistäkin enemmän. Isona osana tässä on luonnollisesti toivo jälleennäkemisestä äidin kanssa. Suhteeni Jumalaan ja uskontoon lähentyi.

Luottamushenkilön pitää olla ahkera viestinviejä

Luottamushenkilöiden tärkeimpinä ominaisuuksina Mattila pitää kuuntelutaitoa sekä ahkeruutta.

– Luottamushenkilö on viestinviejä. Päätöksiä tehdessä taas täytyy ottaa selvää monista asioista ja kuvioista, mikä vaatii ahkeruutta, kirkkovaltuuston puheenjohtaja kiteyttää.

Erityisen lähellä Mattilan sydäntä on lapsi- ja nuorisotyö. Tämä on ymmärrettävää, sillä hän on ammatiltaan äidinkielen ja historian opettaja. Raahen seurakunnan panostus lapsiin ja nuoriin saa hymyn Mattilan kasvoille.

– Lapsi- ja nuorisotyöntekijämme ovat erinomaisia ammattilaisia, jotka tietävät mitä tekevät.

– Olen myös erittäin iloinen leirien ja kerhojen suurista osallistujamääristä, lasten ja nuorten osallistumisinto lämmittää. Eräskin äiti kertoi, että heillä ollaan ilmoittautumisten alkaessa aina valppaana, sillä joskus tulijoita on ollut jopa enemmän kuin on voitu ottaa, Mattila sanoo.

Säästöjä on saatu kerhoja yhdistelemällä ja eläköitymisen kautta

Raahen seurakuntaan on menneiden vuosien aikana liitetty Saloisten, Pattijoen, Siikasalon ja Vihannin seurakunnat. Muutosten tuomat aallot ovat Mattilan mukaan jo tasoittuneet.

– Nyt tilanne on tasapainoinen ja rauhallinen. Oli toki ymmärrettävää, että yhdistymiset ja niiden tuomat muutokset olivat tapahtumahetkellä monelle erittäin tunnepitoinen asia.

Tämän hetken taloustilannetta Mattila pitää seurakunnassaan haastavana mutta vakaana. Eurojen säästämiseksi on tehty toimenpiteitä.

– Sellaisia ovat esimerkiksi kerhojen yhdistämiset. Meillä oli muutamia kerhoja, joissa kävi alle kymmenen osallistujaa. Tällainen tarjonta on ollut järkevää yhdistää isompaan kokonaisuuteen.

– Olen erittäin iloinen, ettemme ole joutuneet irtisanomaan ketään. Kun henkilökuntaa on jäänyt eläkkeelle, olemme toki pohtineet tarkoin, täytetäänkö tyhjäksi jäänyttä virkaa uudelleen.

Osa kiinteistöistä myyntiin

Raahessa pohditaan myös kiinteistökauppoja, sillä seurakunnalla on paljon tyhjillään olevia kiinteistöjä.

– Niitä kartoitetaan parhaillaan. Uskon, että osa kiinteistöistä asetetaan tulevaisuudessa myyntiin, sillä ei ole kannattavaa pitää omaisuutta, jota emme tarvitse.

– Tulemme myös käyttämään rahaa tiettyjen kohteiden, kuten leirikeskuksemme kunnostamiseen. On tärkeää panostaa niihin osa-alueisiin, mitkä todella palvelevat seurakuntalaisia.

Vapaa-ajalla matkailuoppaana

Vapaa-aikaansa Mattila viettää muun muassa lukien ja liikkuen. Tärkeä osa elämää on myös toimiminen matkailuoppaana. Hän kehottaakin pistäytymään Raahessa.

– Meillä on lähes neljäsataa vuotta vanha historia. Raahe on kokonaisuudessaan erittäin kaunis merenrantakaupunki, missä voi ihailla vaikkapa monia upeita puutaloja sekä muita maisemia, Mattila hymyilee.

Kuva: Hanna-Leena Mattilan kotialbumi

Edellinen artikkeliMikä on hautausmaa englanniksi? – Ja muita hyödyllisiä sanoja
Seuraava artikkeliMikkelin piispa Seppo Häkkinen ei asetu ehdolle arkkipiispan vaalissa

Ei näytettäviä viestejä