3 kommenttia

  • Sami Tammisalo sanoo:

    “Tarvitseeko Konneveden seurakunta kahta sihteeriä ja yhtä talouspäällikköä? Meillä on vähän yli 2000 jäsentä seurakunnassa.” – Järkevintä olisi ulkoistaa osa taloushallinnon töistä siten, että talouspäällikkö kykenee olemaan osa-aikaisesti talouspäällikkö ja osa-aikaisesti hoitaa virastoa. Samalla olisi hyvä kouluttaa virastotyöhön henkilö, joka voisi osa-aikaisesti tuurata esimerkiksi talouspäällikköä tämän lomien aikana.

    “Virkaa haki 21 henkilöä, joista ketään ei kutsuttu haastatteluun.” – Mikäli viran hakijoita ei ole haastateltu, on kyseessä ollut näennäinen virkahaku. Luottamushenkilöiden pitäisi tiukasti pitää kiinni hyvän hallinnon periaatteista. Hallintolaissa 434/2003 todetaan: “Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.”. Ilmeisesti nämä hallinnon oikeusperiaatteet eivät ole seurakunnassa toteutuneet asianmukaisella tavalla. Seurakunnassa tulisi tehdä vertailu, jossa viran- ja toimenhaltijamäärää tulisi verrata muihin samankokoisiin seurakuntiin ev.-lut. kirkossa. Myös kokemuksia kannattaa kysellä toisaalta, millaisia ratkaisuja muissa vastaavan kokoisissa seurakunnissa on tehty.

    “…en enää ehdi ja pysty tekemään sairas-, onnittelu-, koti- ja laitoskäyntejä” – Pienissä seurakunnissa viranhaltijan tai haltijoiden aika ei riitä kaikkeen. Tässä kysytään vapaaehtoistoiminnan rakentamisesta. Osa onnittelukäynneistä on hyvä hoitaa vapaaehtoisvoimin. Toisaalta onnittelukäyntejä voidaan muuttaa yhteisiksi syntymäpäiviksi, jotka voidaan toteuttaa yhteistyöllä. Näin säästetään viranhaltijoiden työaikaa. Edelleen syntymäpäiväsankareille voidaan lähettää onnittelukirje, jossa erikseen pyydetään ilmoittamaan vierailupyynnöistä. Niitä voivat tehdä pappi, diakoniatyöntekijä, kanttori ja esimerkiksi vapaaehtoiset. Onnittelukäynti ei tarvitse aina pappia. On paljon tapoja tehostaa työtapoja, jolloin uusia viran- tai toimenhaltijoita ei tarvitse palkata.

  • Kirkkoherroilla on niin paljon valtaa, että se romuttaa demokratian. Khra on esittelijä, pj ja toimeenpanija. Iäkkäällä ja lujatahtoisella kirkkoherralla voi olla myös voimakasta persoona-auktoriteettia muodollisen vallan jatkeena. Tämä on järjetöntä jos pyritään demokratiaan. Ikääntyminen vahvistaa yleensä vallanhalua ja vallankäyttöä. Kun aivotoiminnan vanhenemisen myötä harkintakyky vielä lipsuu, niin yhdessä suuren vallankäytön kanssa ollaan ongelmallisessa tilanteessa kuten Konnevedellä. Asiaa ei auta sekään, että luottamushenkilöporukassa voivat paikat olla joillekin henkilöille lähes itsestäänselvyyksiä, vanhusten joukon aina äänestäessä totuttuja tuttujaan srk:n elimiin. Luulen että valtaosasta paikkakunnilla srk:n luottamuselimissä on huonokuntoisempaa joukkoa kuin kunnan puolella. Kirkon pitäisi viivytyksettä korjata iänikuiset hallintosääntönsä. Tällaisenaan ne eivät toimi ja monen nuoren, koulutetun ja vikkelä-älyisen mielestä ne ovat surkuhupaisa vitsi.

  • Sami Tammisalo sanoo:

    Kirkkoherroilla on valtaa, mutta niin on luottamushenkilöilläkin. Heidän pitäisi suoraselkäisesti äänestää toisin, jos kirkkoherran esitykset eivät aja seurakunnan asiaa. Sama toisinpäin: jos luottamushenkilöt eivät aja seurakunnan asiaa, tulisi esittelijän tuoda sama tärkeä asia uudelleen päätettäväksi. Kun Veli-Jussi puhuit surkuhupaisasta vitsistä, niin yksi tällainen on esimerkiksi piispantarkastus. Kapitulien suorittamat talouden ja hallinnon tarkastukset ovat eräänlaisia höyhensarjan tarkastuksia, joissa ei välttämättä huomata seurakunnan talouden ja hallinnon vakaviakaan ongelmia. Itselläni on tästä kokemusta. Kapitulien suuntaan on turha huudella vastuunkannon perään. Vastuuta ei kanneta eikä piispantarkastuksissa huomaamatta jääneiden ongelmien olemassaoloa helposti myönnetä. Ongelmia tosin voi ilmetä myös tilintarkastuksen taholta, sillä sekään ei välttämättä tiedä, mitä sen tarkastamassa yksikössä todella tapahtuu. Vaadittavia tilintarkastuspäiviä pitäisi julkisoikeudellisissa yhteisöissä ehdottomasti lisätä ja tilintarkastajien raportointivastuuta kasvattaa. Kokonaisuudessaan tuntuu siltä, että osa seurakunnista on joutunut kärsimään leväperäisestä talouden ja hallinnon hoitamisesta, johon kukaan ei ole puuttunut. Todennäköisesti asian korjaisi ainoastaan se, että kirkossa siirryttäisiin suurempiin hallinto- ja talousyksiköihin. Tosin tämä ei välttämättä korjaa sitä tosiasiaa, että esimerkiksi rahaa saatetaan käyttää isossakin yksikössä kohtuullisen tehttomasti seurakunnan perustehtävien hoitoon. Kirkkoa vaivaa osin tunnepitoinen päätöksenteko, jossa järjenkäytöllä ei ole aina sijaa. Onneksi kaikki se mätä, mitä kirkko pitää sisällään, ei ole tullut julkisuuteen. Paljon olisi uudistettavaa ja kunnostettavaa, että kirkko voisi tulevaisuudessa keskittyä tehokkaasti perustehtäviensä hoitamiseen.