Seurakunnan työntekijät aikamatkalla nuoruuteensa – ”Luulin, että kaikki pitää tehdä itse”

Timo Huuhtanen, Eila Kangas ja Jani Ahonen muistavat hyvin millaista oli toimia nuorina seurakunnan työntekijöinä vuosikymmeniä sitten. Jos kuvitteellinen paluumatka omaan nuoruuteen olisi toteutettavissa, heillä jokaisella olisi nyt hyviä neuvoja itselleen.

”Nuorena en osannut delegoida”

Timo Huuhtanen viihtyy nykyisin Tuusulan seurakunnan aluepappina Jokelassa. Hän aloitti työuransa Joutsan seurakunnan aluepappina 1983.

– Se työ oli lähes rannatonta. Se sisälsi lähes kaikkea mahdollista. Olin jaksamiseni äärirajoilla.

Työmäärää oli vaikea rajata.

– Joutsa oli silloin kaksipappinen seurakunta, jossa oli kirkkoherra ja tällainen vihreä nuori pappi.

Huuhtanen arvioi nyt, että hänellä oli vastuuta, jota olisi voinut jakaa paremmin.

– Nuorena en osannut delegoida niin hyvin. Oli tunne, että kaikki pitää tehdä itse.

Nuoren työntekijän on hyvä antaa arvoa saamilleen kiitoksille ja onnistumisilleen. Nuorena voi kokea jotain sellaista, jonka muistaa loppuelämänsä ajan.

Näin kävi Huuhtaselle, joka oli hakenut kappalaiseksi Orimattilaan ja sai paikan 1986. Samana vuonna hän sai kunnian puhua vaikuttavan kokoiselle määrälle ihmisiä.

– Pidin peräkkäin kaksi jouluaattohartautta Orimattilassa. Se oli uran huippua, kun sain julistaa yli kolmelle tuhannelle ihmiselle joulun sanomaa.

Huuhtanen oli onnistuneiden hartauksien jälkeen huojentunut.

”Nuoruuden juoksukilometrit eivät menneet hukkaan”

Siitä Huuhtanen on iloinen, että hän osasi jo nuorena panostaa fyysiseen kuntoonsa. Hän voisi lähettää itselleen kannustavia terveisiä nuoruutensa lenkkipoluille: juoksukilometrit eivät mene hukkaan.

Huuhtanen aloitti juoksuharrastuksen 60-luvulla ja jatkoi sitä opiskellessaan.

– Jos oli kahden tunnin luentotauko, lähdin juoksemaan Kaivopuistoon. Helsingin katujakin pystyi hyvin koikkelehtimaan. Kävin sitten suihkussa ja jaksoin hyvin iltaluennoilla. Jos liikunnasta tulee tapa, se tapa kannattelee.

Huuhtanen on huomannut – varsinkin iän kertyessä – liikkumisen kynnyksen kohoavan, jos siihen tulee ylimääräistä taukoa.

– Aika usein sitä on katsonut, että on kurja keli tai on ollut muuten vaan laiska, vaikka olisi aikaa. Parissa kuukaudessa kunto ehtii jo pudota. On työlästä saada hyvää kuntoa takaisin.´

Huuhtanen painottaa hyvän fyysisen kunnon antavan itseluottamusta myös työhön.

”Lapset ovat ihania aina”

Jyväskylän seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Eila Kangas valaisi rohkeutta omaan tekemiseensä, jos hän saisi jakaa nykyistä kokemustaan työuransa alkuun.

– Olen persoonaltani sellainen, että sitä rohkeutta sai nuorempana hakea.

Ensin nuorisonohjaajaksi kouluttautunut ja sitten lapsityönohjaajaksi lukenut Kangas tähdentää antoisan opiskeluajan merkitystä. Yhteyksistä entisiin kurssikavereihin oli iloa ja hyötyä, kun hän kävi läpi työkokemuksiaan uransa alkuvaiheilla.

Kangas työskenteli valmistumisensa jälkeen pari vuotta lastenkodissa. Hän aloitti seurakuntatyöt Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa Lohikosken piirissä vuonna 1980.

Kangas teki töitä Rovaniemellä, Mikkelissä ja Juvalla ennen kuin hän palasi takaisin Jyväskylän maaseurakuntaan vuonna 2002.

Haastavistakin tilanteista Kangas on selvinnyt muistamalla mikä hänelle on tärkeintä työssä.

– Lapset ovat ihania. Tykkään touhuta lasten kanssa.

”Ole rohkea ja ajattele omilla aivoillasi”

Eila Kangas kokee äitiyden vahvistaneen häntä. Äitinä hän oppi kuuntelemaan omaa ääntään entistä paremmin. Äitiyttä ja työtä lasten kanssa ei ollut kuitenkaan helppoa yhdistää.

Jälkikäteen hän kokee, että olisi voinut ennakoida paremmin lapsivaltaisen työarjen vaativuuden. Kangas sai onneksi helpotusta tilanteeseensa. Hänellä oli mahdollisuus panostaa työssään enemmän organisointiin sekä suunnitteluun ja vähentää käytännön töitä.

Mutta ennen kaikkea Kangas kehottaisi luottamaan omaan intuitioonsa, jos hän saisi tehdä aikamatkan nuoruuteensa.

– Sanoisin, että ole rohkea ja ajattele omilla aivoillasi. Kun tekee valintoja ja sisäisesti tietää ratkaisun, sellaiseen pitää vain luottaa.

”Olin aika lyöty mies”

Rauman seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Jani Ahonen muistaa miten pienestä uravalinta voi olla kiinni.

Kirkon nuorisotyönohjaajaksi vuoden 1997 keväällä valmistunut Ahonen meni vielä samana vuonna naimisiin ja sitten armeijaan. Hän suoritti palvelustaan 22-vuotiaana varusmiesdiakonina Hyrylässä.

– Mietin armeijassa ollessani, että kirkon hommat eivät ole minun juttuni. Olin aika lyöty mies ja jotenkin henkisesti romuna niistä palvelusajan kokemuksista.

– Minulla oli jatko-opiskelut ja alan vaihto mielessä.

Vaimonsa aktiivisuuden ansiosta Ahonen kävi kahdessa työhaastattelussa ennen kuin varusmiesjakso oli päättynyt.

– Kävin haastattelussa Sipoossa. Olin samana iltana kotona, kun kirkkoherra soitti minulle. Se oli selkeä kutsu ja johdatus. Kun ovi avattiin, astuin sisään.

”Riittää, että on oma itsensä”

Jani Ahosen ei tarvitse miettiä miten hän neuvoisi uravalintansa kanssa tuskaillutta parikymppistä Jani Ahosta. Sen sijaan hän voisi sanoa työnsä aloittaneelle nuorisotyönohjaajalle maltin olevan valttia.

– Vasta kahden tai kolmen vuoden työkokemus alkaa näyttää, mistä työssä on kyse. Se riittää, että on oma itsensä. Kun kohtaa aidosti ihmiset, ei tarvitse yrittää ylimääräistä.

Työllä on oma rakenteensa ja historiansa.

– Nuoren työntekijän kannattaa kuunnella. Työssä on paljon pelisääntöjä, joiden oletetaan olevan kaikkien tiedossa. Työpaikka ei ole pelikenttä, jossa kaikki toteuttavat omaansa.

– Linjausten ja strategioiden olisi tultava ylhäältä päin. Nuoren työntekijän on sisäistettävä rauhassa, miten nämä rattaat pyörivät.

Näkymätön käsi auttaa nuorta

Vuoden 1998 maaliskuussa nuorisotyönohjaajan työnsä Sipoossa aloittaneesta Jani Ahosesta tuli seuraavana vuonna isä.

Viiden lapsen isä voisi sanoa sille ensimmäistään odottavalle, että kasvava lapsi ja nuori opettaa joka päivä vanhempaansa.

– Perhe ja omat lapset ovat antaneet perspektiiviä tekemiseen. Lapset ovat kertoneet kotona tuntojaan siitä, millaista on se työ, jota heidän kanssaan tehdään.

Tämän päivän Jani Ahonen voisi kertoa 1990-luvun lopulla eläneelle Jani Ahoselle, että hänellä on oikea aavistus: työntekijöiden ei tarvitse olla yksin näkijöitä.

– Kaiken keskipiste tässä hommassa on se, että nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi. Se voi tapahtua myös ikätovereiden kautta. Voimme olla mahdollistamassa sen.

Kuvat: Jouni Lampinen. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.

1. Jokelan aluepappi Timo Huuhtanen

2. Rauman seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Jani Ahonen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliModernin maailman dogmatiikka keskustelee myös muiden maailmanuskontojen kanssa
Seuraava artikkeliTampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä