Paras palkinto suntion työstä on se, kun asiat sujuvat. Lukemattomat, pienet konkreettiset yksityiskohdat on hoidettu ja tilaisuus etenee niin kuin sen kuuluu.
Kyse on palveluammatista sen laajimmassa ja syvimmässä merkityksessä. Ihmiset kohdataan rauhallisesti ja empaattisesti niin äärimmäisessä hädässä kuin ilossakin. Suntio tuo persoonallaan ja ammattitaidollaan turvaa.
Näin kuvaavat työtään ja ihmisiltä saamaansa palautetta kuusi Kotimaa Pron haastattelemaa suntiota ja seurakuntamestaria eri puolilta Suomea.
– Työmme on yleensä sellaista, joka tulee näkyväksi vasta kun se jätetään tekemättä, toteaa suntio Timo Lehto Tampereen tuomiokirkosta.
Samoilla linjoilla on Toholammin seurakunnan suntio Antti Parkkila.
– Työn tärkeys korostuu, jos hauta sortuu tai en ole jostakin syystä kerinnyt lumitöihin kahteen paikkaan, vaikka olisi pitänyt, Parkkila sanoo.
Suntioiden työnkuvissa on isoja eroja riippuen esimerkiksi seurakunnan koosta. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että suntio toimii eräänlaisena seurakunnan käyntikorttina kohdaten niin satunnaisten ohikulkijoiden kysymykset kuin elämän suurten siirtymien ympärille kokoontuneen seurakunnankin.
Suntion puoleen uskalletaan kääntyä silloinkin, jos kirkkoherra tai pappi tuntuvat pelottavilta. Suntio on eräänlainen välimies, joka tavoitetaan sekä ylhäältä päin että alhaalta päin. Tyypillistä on myös se, että poikkeustilanteissa suntio keksii salamannopeasti soveltavat ratkaisut.
Timo Lehto toteaa, että jokapäiväisen, toistuvan työn arvostus täytyy nousta suntioista itsestään. Rutiinit antavat varmuutta ja ennakoinnin onnistuminen palkitsee.
– Suntio onnistuu työssään, kun hän pystyy hankalassa tai yllättävässä tilanteessa selvittämään asiat niin, ettei se näy tilaisuuden osallistujille. Myös luovat, toimivat ratkaisut uusissa tilanteissa tuovat tyydytystä.
”Kun joku kuolee, minulle soitetaan siviilinumeroonkin”
Ylivieskan seurakuntaan kuuluvan Merijärven kappeliseurakunnan seurakuntamestari Antti Sakko on koko kylälle tuttu.
– Omaiset ottavat usein myös suoraan minuun yhteyttä, kun joku on kuollut. He soittavat siviilinumeroonikin. Kyllä silloin tulee tunne, että olen hädän hetkellä ihmisille tarpeellinen. Asiassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta en koe tätä raskaana, Sakko kuvaa.
Merijärvellä suntio elää mukana kaikki vainajan saattamisen vaiheet. Hän on paikalla kun vainaja tuodaan kylmiöön tai omaiset haluavat käydä häntä vielä katsomassa ja pitää hartaus- tai lauluhetken.
– Olen myös paikalla, kun katsotaan hautapaikkaa ja ohjeistan miten asiat etenevät. Ennen siunaustilaisuutta käyn kantajien kanssa läpi tilaisuutta.
Myös Antti Parkkila saa eniten myönteistä palautetta surevan rinnalla kulkemisesta ja selkeistä ohjeista tilaisuuksissa. Hän painottaa avoimen kohtaamisen ja empatian merkitystä. Kyky auttaa on hänelle lahjaa.
– Tunnemyrskyjen vastaanottamista ei opi opiskelemalla. Se vaatii tasapainoista ja itsensä tuntevaa, nöyrää luonnetta. Suntio ei koskaan saa olla täynnä itseään, vaan hänen on kohdattava ihminen tasaveroisesti.
– Suntiokin saa olla epätäydellinen. Vajavainen voi auttaa muita, mutta itseään täynnä olevan apu jää pintapuoliseksi. Tärkeintä on vilpittömyys, Parkkila pohtii.
”Herkkävaistoisuus on tärkeää”
Vuorovaikutustaidot ovat suntion ammatissa kaiken perusta, toteavat suntio Riitta Hautajoki Kajaanista ja vahtimestari Suvi-Sanna Larjo Espoon Tapiolasta. Hautajoen mukaansa suntio ei voi olla vain virkamies. Suntion on oltava aistit herkkänä.
– Minun on annettava ihmisille tunne, että olen heitä varten ja läsnä heille. Tärkeää on sekä puhe että kehonviestit. On mietittävä, miten tervehdin ja kosketan ja millaista äänensävyä käytän, Hautajoki kuvaa työtään.
– Minun on osattava lukea asiakkaan tunnetila ja vointi ja aistittava, mitä hän toivoo.
Myös Larjo painottaa suntion työssä ihmisten kokonaisvaltaista auttamista. Väkevimmin mieleen jäänyt muisto hänellä on hetkestä, jolloin hän istui vuosia sitten uudenvuoden aattona kirkon penkissä rouvan kanssa, joka oli menettänyt itsemurhan kautta sekä poikansa että lapsenlapsensa.
Toisaalta Larjo huomauttaa, että suntiot ovat tilaisuuksien järjestämisen kannalta avainhenkilöitä. Ilman kanttoria voidaan hätätapauksessa selviytyä mutta ilman suntiota ei.
– Työvuoron aikana olen vastuussa kaikesta, mitä rakennuksessa tapahtuu. Jos tulee palohälytys, löydän paikan, joka hälyttää, tarkistan tilanteen ja olen yhteydessä palokuntaan.
Kaikkien seurakunnan työntekijöiden on Riitta Hautajoen mielestä tärkeä tiedostaa, että uskonnon nimissä tehdään myös pahaa.
– Suntion tehtävä on palvella kaikkia tasapuolisesti. Hän ei voi mennä jonkun puolelle tai jotakin vastaan myöskään hengellisesti. Suntiolle tärkeitä asiakkaita ovat myös syrjäytyneet.
”Sain itse aikanaan suurta apua suntiolta”
Karkkilan seurakunnan suntio Hanna Rajala kertoo työnsä olevan pääasiassa konkreettisten asioiden hoitamista. Erityisen merkityksellisiä ovat kuitenkin kohtaamiset kuulijaa tarvitsevan seurakuntalaisen kanssa.
– Yritän aina asettua vastaan tulleen töppösiin.
Rajala on ammatinvaihtaja ja hakeutui suntion töihin, koska koki aikanaan itse raskaassa elämäntapahtumassa saaneensa suurta apua suntion läsnäolosta ja huomioonottavasta käytöksestä.
Rajala kiittää työnantajaa siitä, että se pitää yllä työntekijöiden ensiaputaitoja. Hänestä olisi tärkeää, että suntioiden ensiapukoulutuksiin lisättäisiin mielenterveyden ensiapukoulutus I.
– Itse olen sen käynyt. Koulutus ei ole mitään korkealentoista psykiatriaa, vaan ihan tavallisten ihmisten ajatus- ja kokemusmaailmaan sopivaa ja ihmissuhdetyössä tarpeellista tietoa. Ymmärrys mielen hapertumisesta on hyväksi asiakaskohtaamisissa, Rajala sanoo.
Pienessä ja isossa seurakunnassa on erilaiset toimenkuvat
Riitta Hautajoella on kokemusta työstä sekä pienessä että isossa seurakunnassa. Pienessä korostuu monialainen osaaminen. On osattava hoitaa ja huoltaa kiinteistöjä, kyettävä säästäväisyyteen ja kohdattava laidasta laitaa ihmisten tunteita. Isossa seurakunnassa työ voi olla eriytyneempää eikä vastuu kaikesta ole yhtä kokonaisvaltaista.
Monipuolinen kokemus on myös Tampereen tuomiokirkon suntiolla Timo Lehdolla.
– Tuomiokirkon kaltaisessa suuressa kirkossa välitön kanssakäynti seurakuntalaisten kanssa on vähäisempää kuin pienemmissä ja vähemmän virallisissa toimitiloissa, hän sanoo.
Suvi-Sanna Larjo kertoo törmäävänsä nykyään usein suntion työssään ongelmiin sen vuoksi, että Espoon seurakuntayhtymä on päättänyt keskittää hautauspalvelut pois kirkkoherranvirastoista yhteen yhteiseen palvelukeskukseen.
– Useasti tulee käytävällä vastaan ihminen, jonka läheinen on kuollut ja hän haluaa tietää, miten edetä. Emme kuitenkaan voi häntä kaikessa auttaa. Palvelukeskus on puolentunnin bussimatkan päässä.
– Toki voimme tarjota hänelle puhelinyhteyttä palvelukeskukseen, mutta sekin on haastavaa, jos kirkon käytävillä kirmaa esimerkiksi lauma äänekkäitä lapsosia, Larjo sanoo.
”Kirkon tarjoamat täydennyskoulutukset ovat suppeita”
Suntio hyötyy Riitta Hautajoen mukaan koulutuksista, joissa painotetaan itseilmaisua, vuorovaikutustaitoja ja kulttuurihistoriallista osaamista. Suntio toimii usein myös kirkon oppaana.
– Lisäksi suosittelen kaikille alani ihmisille hienotunteisuuskoulutusta. Mielestäni kirkon tarjoamat täydennyskoulutukset ovat aika suppeita. Suosin itse esimerkiksi avoimen yliopiston koulutuksia. On tärkeää, että halukkaille annetaan mahdollisuus hakeutua saamaan lisäoppia.
Erityisen antoisiksi Hautajoki on kokenut traumapsykologiaan erikoistuneen psykologin ja psykoterapeutin Soili Pojulan ja sekä kivunhoitoon ja kognitiiviseen lyhytterapiaan erikoistuneen anestesiologin Ari-Matti Huotarin koulutukset.
Antti Sakko kaipaisi enemmän alueellisia suntioiden neuvottelupäiviä.
– Siellä saisi vertaistukea ja tutustuisi naapuriseurakuntien kollegoihin. Se olisi samalla täydennyskoulutusta, kun huomaisi miten muutenkin asioita voi tehdä, Sakko pohtii.
Antti Parkkila miettii koulutuksen kahdensuuntaisia vaikutuksia. Jos koulutuksesta saatu lisätieto saa työntekijän ylpistymään ja muuttuu pätemisen välineeksi, homma ei toimi.
– Koulutus on kuitenkin tarpeellinen ja hyvä asia. Yhdistettynä vilpittömään toimintaan siitä tulee hyvää jälkeä, Parkkila sanoo.
Kuvat: Päivi Karjalainen. Kuvankäsittely: Emilia Karhu. Merijärven kappeliseurakunnan seurakuntamestari Antti Sakko on koko kylälle tuttu mies.