Suruserenadi-ryhmän musiikki hyvästelee vainajan

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie.
Samuli Kaltakari, Pauli Anttila, Juha Mänttäri, Antti-Jussi Valkama ja Pertti Haapalainen kajauttavat tutun laulun hartaudella.

Miehet kuuluvat Suruserenadi-ryhmään, joka käy 2–3 hengen kokoonpanossa laulamassa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa. Ryhmä on laulanut omaisten toiveesta esimerkiksi Suojelusenkelin, virsiä tai vainajan mielimusiikkia, oli se sitten kansanlauluja tai populaarimusiikkia.

Vastaavia, hautajaisissa laulavia esiintyjiä on vähän. Takavuosina hautajaisiin pyydettiin usein klassisen koulutuksen saanut vokalisti esiintymään, mutta viime vuosina tapa on tullut yhä harvinaisemmaksi. Toive ulkopuolisesta esiintyjästä ei kuitenkaan ole kadonnut.

– Tuttu hautausalan yrittäjä ja kukkakauppiaat kertoivat meille, että heiltä kysytään jatkuvasti, olisiko hautajaisiin saatavilla ohjelmaa, kertoo Kaltakari.

Hänen tulee vaihdettua säännöllisesti ajatuksia kukkakauppiaiden kanssa, sillä sama miesryhmä on viime vuoden helmikuusta saakka onnitellut ihmisiä Kukkaserenadeilla. Ihmiset tilaavat heidät toimittamaan kukkakimpun esimerkiksi syntymäpäivä- tai polttarisankarille ja laulamaan samalla onnittelulaulun.

Kukkaserenadin rinnalla toimiva Suruserenadi-palvelu lähti käyntiin ennen viime joulua, sen jälkeen, kun ryhmä pyöritteli Kukkaserenadi-nimen eri variaatioita ja esiin tuli sanaväännös suruserenadi.

Miehet havahtuivat siihen, että elämän iloihin ja kohokohtiin keskittyvän Kukkaserenadin rinnalla voisi toimia surun ja kaipauksen palvelu Suruserenadi.

Herkkää ja arvokasta työtä

Hautajaisissa laulaminen ja suruväen kanssa toimiminen on herkkää työtä.

– Kuolema kuuluu elämään ja on siinä läsnä. Hautajaiset ovat arvokas tilaisuus, joissa on ollut hienoa olla läsnä. Tämä on nöyrää hommaa, Kaltakari pohtii.

Ryhmässä oli hautajaisosaamista vanhastaan. Esimerkiksi Haapalainen on työskennellyt aiemmin kanttorina, ja Kaltakari on kirkkoherran poika, joka kävi lapsena esiintymässä hautajaisissa.

Kaikki Kukkaserenadin laulajat eivät kuitenkaan kokeneet, että voisivat olla mukana myös Suruserenadissa.

Kaltakari, Anttila, Mänttäri, Valkama ja Haapalainen eivät laula päätyökseen. Päivisin he toimivat opettajina: Kaltakari ja Anttila ovat erityisluokan opettajia, Mänttäri biologian ja maantiedon opettaja, Valkama luokanopettaja ja Haapalainen lastentarhanopettaja. He kaikki ovat harrastaneet musiikkia ja esiintyneet kauan, ja osalla on myös alan koulutus.

– Ryhmämme on kansanomainen ja helposti lähestyttävä. Hintakin on pystytty pitämään tavalliselle ihmiselle sopivana, Kaltakari kuvailee.

Suruserenadiksi pyydetään useimmiten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -laulua. Lisäksi pyydetään Niin kaunis on maa -kappaletta.

Kukkaserenadeiksi toivotaan yleensä Paljon onnea vaan ja Niin minä neitonen sinulle laulan -kappaleita. Lisäksi ryhmän on haluttu laulavan kansanlauluja ja Suomi-iskelmää.

Palaute on ollut hyvää, ja ryhmän on koettu hoitaneen tehtävänsä arvokkaasti.

Toistaiseksi ryhmä toimii pääkaupunkiseudulla. Suunnitelmissa on laajentaa muualle Suomeen, rahkeiden mukaan.

”Tekee raavaalle miehelle hyvää”

Serenadi-palvelujen alkusoitto oli kolmisen vuotta sitten, kun Samuli Kaltakari halusi perustaa porukan Tiernapoikia varten.

– Soittelin kaikille, jotka tiesin laulutaitoisiksi, ja sain koottua joukon. Keikkailimme ensimmäisenä vuonna paljon, ja seuraavana vuonna toiminta ja ryhmä muodostui kiinteäksi, Kaltakari taustoittaa.

– Nautimme kaikki laulamisesta, ja aloimme pohtia, mitä muuta voisimme laulaa.

Serenadit ovat tällä hetkellä tekijöille harrastus, jota he jaksavat tehdä päivätyönsä ja perheidensä arjen päälle. Mitä serenadien laulaminen antaa heille itselleen?

– Laulaminen ja esiintyminen ovat olleet upeaa vastapainoa omalle työlle. Esimerkiksi minulla on erityisluokan opettajana välillä aika rankkoja päiviä, ja laulaminen tuo normaaliutta elämään, Samuli Kaltakari miettii.

– Erilaisten elämäntilanteiden kohtaaminen on avannut näköaloja. Raavaalle miehelle tekee hyvää päästä elämään ihmisten tuntemuksissa mukana. Kuullessaan tutun ja rakkaan laulun ihmiset liikuttuvat syvästi.

Kuuntele myös video!

Video: Terho Oksanen. Suruserenadeja voi käydä kuuntelemassa myös Yuotubesta. Antti-Jussi Valkama, Samuli Kaltakari, Juha Mänttäri ja Pauli Anttila laulavat videolla Suojelusenkelin.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Edellinen artikkeliLuottamushenkilöltä vaaditaan ryhtiä: ”Jos tietoa ei ole tarpeeksi, sitä on etsittävä”
Seuraava artikkeliTeemu Laajasalo ehdokkaaksi Helsingin piispanvaaliin – ”Olen liberaali mutta en anarkisti”

Ei näytettäviä viestejä