Tytti Jäppinen käytti aiemmin draamaa nuorisotyössä, ja nyt hän on seurakunnan teatteriohjaaja

Hyvinkään seurakunta on ainoana Suomessa palkannut vakituisesti kirkkodraaman ja -teatterin ohjaajan. Tehtävää pitkään hoitanut Jouni Laine jäi eläkkeelle. Hänen seuraajakseen valittiin Tytti Jäppinen.

Hetkinen! Heti alkuun on pakko kysyä nimestäsi, jonka varttuneempi kirkon ihminen tai innokas virsikirjan käyttäjä tunnistaa. Virren 511 sanoittaja ja virren 42 suomentaja on Tytti Jäppinen. Hän on myös 1970-luvulla syntyneen Passiodraaman kirjoittaja. Miten se on mahdollista?

– (Naurua) Olemme tyystin eri ihmisiä. Sinänsä hauskaa, että Tytti Jäppinen (nykyisin Tytti Issakainen) on kotoisin Lahdesta, missä minä olen ollut nuorisotyöntekijänä. Hän on ollut minuun yhteydessä, ja joskus olen saanut hänelle tarkoitettua postia.

Kuka sinä olet?

– Olen 40-vuotias Hyvinkään seurakunnan uusi kirkkoteatteriohjaaja. 15 vuotta olin nuorisotyössä Lahdessa, viimeksi Launeen seurakunnassa. Koulutukseltani olen sosionomi-kirkon nuorisotyöntekijä ja filosofian maisteri, pääaineenani teatteritiede. Olen syntynyt Saarijärvellä ja käynyt koulut Asikkalassa. Tyttönimeni on Ruini.

Miten innostuit teatterista?

– Teatteri puhuu monenlaisille ihmisille. Olen käyttänyt työssäni nuorten parissa teatteria ja draamallista ilmaisua ilman, että olen tiennyt, mitä muut sillä saralla tekevät. Olin täysin itseoppinut. Olisiko ollut kolmenkympin kriisiä tai mitä, kun mieheni sanoi, että teatteri-innostukselleni pitää tehdä jotain. Hän puoliväkisin ilmoitti minut koulutukseen. Sittemmin olen opiskellut työn ohessa draamakasvatusta Jyväskylässä ja teatteritiedettä Helsingissä. Työharjoittelu ammattiteatterissa antoi myös tärkeitä virikkeitä.

Teetkö työksesi kirkkodraamaa, kirkkoteatteria vai kristillistä teatteria?

– Virallinen työnimikkeeni on kirkko
teatteriohjaaja, mutta kaikki edellä luetellut teatterin tekemisen muodot kuuluvat siihen. En olisi kauhean tarkka määritelmien kanssa. Teen laaja-alaisesti teatteria. Itse sanoisin, että olen teatteriohjaaja, joka työskentelee seurakunnassa. Se, että olen kirkolla töissä, määrittelee mielestäni riittävästi sitä, mitä teen. Jouni Laine on raivannut polkua ja tehnyt kirkkoteatterin käsitettä tunnetuksi. Minä teen työtä omista lähtökohdistani käsin. Tässä on niin paljon persoona pelissä, että ei voi yrittää matkia ketään toista.

Miten luonnehdit itseäsi teatterintekijänä?

– Olen kokonaisuuksien hahmottaja ja avoin näyttelijöiden ideoille. Tykkään tehdä henkilöohjausta. Näytelmässä tärkeää on, että se herättää katsojassa pohdintaa ja tunteita.

Aiotko jatkaa Hyvinkäällä syntynyttä varsin ainutlaatuista seurakunnan kesäteatteriperinnettä?

– Seurakunnan Teatteri Beta on tehnyt uraauurtavaa työtä tuomalla kesäisin näyttämölle kirkkohistorian henkilöitä ja tapahtumia. Viime vuosina esitykset ovat olleet Jouni Laineen kotipihalla. Jätämme nyt pihan hänen käyttöönsä, mutta kesäteatteriesityksiä jatketaan.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Pääsiäisyön Draamamessussa otetaan löysät pois

Kirkkodraama ansaitsee kirjansa

Suomi kristillistyy kesäteatterissa Hyvinkäällä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliSelvitys: Yli 80 maassa yhtä uskontoa suositaan virallisesti tai epävirallisesti
Seuraava artikkeliPohjoismaissa on viisitoista naista luterilaisina piispoina – ”Mikään ei ole tullut ilmaiseksi”

Ei näytettäviä viestejä