Uskontotilasto 2014: Näköpiirissä kasvua ja monimuotoisuutta

Maailman uskonnollinen kenttä on monista nopeista muutoksista huolimatta säilynyt tilastollisten kuvausten mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana varsin vakaana. Kahden suurimman uskonnon, kristinuskon ja islamin, kannattajien prosentuaalinen määrä suhteessa koko maailman väestöön ei ole radikaalisti muuttunut. Näiden kahden uskonnon kannattajat muodostavat edelleen yhdessä maailman väestön enemmistön. Maailmanlaajuisesti kristittyjen ja muslimien määrä jatkaa kasvamistaan.

Kattavimpaa ja laajimpaa uskontotilastointia jo kolmenkymmenen vuoden ajan ovat tuottaneet ns. Barrettin tilastot (tuorein: International Bulletin of Missionary Research, January 2014). Niiden mukaan esimerkiksi vuonna 2007 maailman väestöstä kristityiksi laskettiin 33 prosenttia ja muslimeiksi 21 prosenttia. Vuoden 2014 vastaavat luvut ovat 33 prosenttia ja 23 prosenttia. Viimeksi kuluneen runsaan sadan vuoden aikana muutoksen suunta on kuitenkin havaittavissa. Esimerkiksi vuonna 1900 kristittyjen määräksi arvioitiin 34 prosenttia ja muslimien määräksi 12 prosenttia maailman väestöstä. Muiden uskontojen kannattajien määrät jäävät kauaksi näiden kahden uskonnon kannattajien määristä.

Määrällisesti laskettuina kolmen suurimman uskonnollisen ryhmän kooksi on esitetty nämä luvut (koko maailman väkiluku 7,2 miljardia):

kristittyjä 2,4 miljardia

muslimeja 1,7 miljardia

hinduja 1 miljardia

Uskonnottomien määrä vähenee globaalisti

Barrettin tilastojen mukaan uskonnottomia laskettiin vuonna 2007 olleen 12 prosenttia ja vuonna 2014 hieman alle 10 prosenttia. Sekä eri tilastojen että useiden missiologisten tutkimusten valossa näyttää siltä, että uskontojen kannattajien määrä kasvaa niin numeraalisesti kuin prosentuaalisesti, kun taas uskonnottomien määrä näyttää vähenevän. Tätä selittävät muun muassa kristittyjen ja muslimien sekä itsenäisten uskonnollisten ryhmien voimakas kasvu.

Eurooppalaisesta näkökulmasta tarkastellen tulevaisuus vaikuttaa hieman toisenlaiselta. Kristillisistä kirkoista perinteiset kirkkokunnat menettävät Euroopassa jäseniään ja kannatustaan, kun taas itsenäiset ja etnisesti korostuneet kristilliset yhteisöt kasvavat voimakkaasti. Samankaltaista vaihtelevuutta ilmenee uskontojen asemassa ja kannattajien määrissä eri maanosissa.

Barrettin tilastot antavat viitteitä kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen jäsenten ja kannattajien muutoksista. Maanosista eniten kristittyjä on Latinalaisessa Amerikassa (563 miljoonaa). Kristittyjen määrän kasvu on siellä ollut nopeaa, ja nyt ensimmäistä kertaa kristittyjen määrä on ohittanut Euroopassa asuvien kristittyjen määrän (561 miljoonaa).

Afrikassa arvioidaan tällä hetkellä olevan 520 miljoonaa kristittyä. Aasian kristittyjen määrä myös kasvaa, nyt 368 miljoonaa ja samoin kristittyjen määrä Pohjois-Amerikassa, nyt 229 miljoonaa. Tunnustuskunnista helluntailaisten ja karismaattisten kristittyjen määrä jatkaa kasvuaan. Uusimpien tilastojen mukaan tähän ryhmään kuuluu 631 miljoonaa kristittyä, mutta karismaattisia ryhmiä löytyy käytännössä kaikista kirkkokunnista ja perinteisten kirkkokuntien ulkopuolelta.

Juttu: Kirkon tiedotuskeskus. Katso uskontotilastoa graafisesti esitettynä (pdf)

Lue myös miehestä Barretin tilaston takana: David B. Barrett

Kuva Mosambikin pääkaupungista Maputosta ja sen luterilaisesta seurakunnasta. Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliSäkkijärven polkka tai punk eivät taivu hautajaismusiikiksi
Seuraava artikkeliRaportti: Syyriasta paenneista lapsista 86 prosenttia on kokenut väkivaltaa

Ei näytettäviä viestejä