Ville Mäkipelto: Tutkimus tuo nöyryyttä raamatuntulkintaan

On tärkeää tuoda esiin pyhien kirjoitusten inhimillinen historia, sanoo Ville Mäkipelto. Kuva: Jukka Granström

Kun Franklin D. Roosevelt ja Winston Churchill kohtasivat Newfoundlandissa vuonna 1941, he päättivät liittyä toiseen maailmansotaan. Kokouksen yhteydessä järjestettiin jumalanpalvelus, jossa luettiin Joosuan kirjaa. Tekstissä kehotettiin pysymään lujana taistelussa.

Samoista sanoista ammensivat voimaa suomalaiset sotilaspapit, jotka Saksan rinnalla taistellen pyrkivät joukkojensa kanssa kohti Itä-Karjalaa. Joosua innoitti siis taistelemaan sekä natsi-Saksaa vastaan että sen kanssa.

Ristiriitaisuuksien kirjasta tuli myös Ville Mäkipellon väitöstutkimusaihe.

– Minua kiinnostavat laajat erot Vanhan testamentin käsikirjoituksissa. Valitsin Joosuan kirjan lopun tutkimusaiheekseni, koska siinä eroja on paljon, Mäkipelto kertoo. Hän väitteli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa helmikuun alussa.

Se, mitä nyky-Raamatusta luetaan Joosuan kirjana, on lukuisten historian kerrosten synnyttämää.

– Mitään Vanhan testamentin teksteistä ei ole kirjoitettu yhdeltä istumalta. Niiden taustalla on monia lähteitä, ja tekstejä on muokattu useita sukupolvia, Ville Mäkipelto sanoo.

Joosuan puhe on vaihtunut Jumalan puheeksi

Mäkipelto tutkiikin tekstien toimitushistoriaa, sitä, miten tekstit ovat aikojen saatossa muovautuneet. Joosuan kirjan kirjureista, jotka ovat kopioineet ja muokanneet käsikirjoituksia, tiedetään henkilöinä hyvin vähän.

– Kirjurit kuuluivat yhteiskunnan eliittiin, sillä luku- ja kirjoitustaito ei ollut yleistä.

Tavallisena työpäivänä Mäkipellolla on edessään erilaisia käsikirjoituksia: masoreettinen teksti, johon meidän tuntemamme Raamattukin pohjautuu, Vanhan testamentin kreikankielinen käännös eli Septuaginta ja Qumranin yhteisön säilyttämät tekstit. Käsikirjoituksia vertailemalla esiin alkaa nousta selkeitä eroja.

Joosuan kirjan peruspoljento on sotaisa.

– Mooseksen seuraajaksi valittu Joosua johdattaa Israelin kansan luvattuun maahan ja valloittaa alueen heimot. Kirjassa on paljon väkivaltaisia kuvauksia. Yksi tunnetuin niistä on Jerikon kaupungin hävittäminen, Ville Mäkipelto kuvailee.

Kirjan loppupuolella maa jaetaan Israelin heimoille. Loppuun on myös sijoitettu Joosuan puheita, joihin Mäkipelto on keskittynyt. Puheiden tekstihistoriassa on erityisen paljon muutoksia.

Esimerkiksi nykyiset raamatunlukijat voivat lukea Joosuan kirjan lopusta Jumalan puhetta siitä, kuinka hän on johdattanut kansaansa. Vanhemmissa käsikirjoituksissa puhujana on kuitenkin ollut Joosua, joka on kertonut Jumalan johdatuksesta.

– Puheesta on tehty vakuuttavampaa, kun se on laitettu Jumalan suuhun, Mäkipelto toteaa.

Onko tekstin arvovalta tekstissä vai sitä tulkitsevassa yhteisössä?

Kirjurit ovat myös muuttaneet paikannimiä uskonnollisesti soveliaammiksi. Varhaisissa käsikirjoituksissa puhutaan Sikemistä, mutta myöhemmin kaupunki onkin vaihtunut Siloksi. Taustalla on juudealaisten ja samarialaisten kissanhännänveto.

– Sikemissä oli samarialainen temppeli. Juudealaisten ja samarialaisten välillä oli jännitteitä, ja siksi juudealainen Silo oli parempi kaupunki, Mäkipelto selittää muutosta.

Viimeiset muokkaukset Ville Mäkipellon tutkimaan Joosuan kirjaan tehtiin hasmonealaisajalla eli noin 100 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Nykylukijasta tekstisisällön muokkaaminen voi tuntua epäeettiseltä peukaloinnilta, joka pahimmillaan vähentää pyhien kirjoitusten arvoa.

Joosuan kirjan syntyaikoina tekstistä ajateltiin toisin.

– Se, että tekstit nähtiin arvokkaina, on osaltaan aiheuttanut muutokset. Silloin ajateltiin, että tekstejä voidaan tulkita ajankohtaisesti kulloisellekin sukupolvelle muokkaamalla itse tekstiä. Ajatus muuttumattomasta tekstistä heräsi vasta myöhemmin, Mäkipelto sanoo.

– Sekin vaikuttaa, missä tekstin arvovallan ajatellaan olevan: onko se tekstissä itsessään vai sitä tulkitsevassa yhteisössä?

Tekstien tulkinta jatkuu yhä. Raamatun kirjoituksia luetaan mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Se antaa merkitystä myös Mäkipellon tutkimustyölle.

– Minusta on tärkeää tuoda esiin pyhien kirjoitusten inhimillinen historia. Se tuo nöyryyttä tekstien tulkintaan.

2 kommenttia

  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Tarkoitetaanko nyt Juudaa vai Juudeaa? Juuda on suomalaisissa teksteissä eteläinen valtakunta, Israel se pohjoinen. Juudea taas on roomalainen provinssi.

  • Emilia Karhu sanoo:

    Hei Teemu, tässä Ville Mäkipellon vastaus:

    “Puhuin nimenomaan juudealaisista. Tutkimuksessa käytetään yleensä nimitystä Juudea tai juudealaiset myöhäisen toisen temppelin ajan etelän juutalaisista. Puhun tuossa kohtaa juttua hasmonealaisajasta ja kiistasta, joka jatkuu roomalaisajalle, jolloin Juudea ja juudealaiset on paras nimitys.”