Matt.16:21-23

Apostoli Simon Pietarin osana on olla paljastamassa toistuvasti sitä, miten mahdotonta on hengellisessä elämässä rakentaa ihmisen omien aivoitusten tai järkeilyn pohjalle. Silloinkaan meidän ihmisten päättely ei ole minkäänlainen tae oikeaan osumisesta vaikka tarkoituksemme olisi kuinka hyvä tai vilpitön tahansa. Jokainen varmasti muistaa Pietarin siitä tilanteesta, jossa hän ensimmäisenä ilmoittautui seuraamaan Herraansa vaikka kuolemaan, mutta jo saman vuorokauden kuluessa kiroillen kielsi edes tuntevansa Häntä. Ei Pietarilla siinäkään tilanteessa ollut millään lailla tarkoituksena pilkata Jeesusta, tulipahan vain toimittua tilanteen vaatimalla tavalla, kun oma turvallisuus oli uhattuna.

Tämän päivän evankeliumin kuvaama tilanne oli tapahtunut jonkin verran – ei kovin kauan – aiemmin Galileassa. Juuri vähää ennen äsken kuultua Jeesus oli kysynyt opetuslapsiltaan: ”Kenenkä te sanotte minun olevan?” Pietari oli tapansa mukaan kiirehtinyt vastaamaan ja sanonut: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”. Silloin Jeesus oli lausunut hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Nyt, vähän myöhemmin Pietari sai kuulla jotain aivan päinvastaista: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten.” Isä Jumala oli ilmoittanut Jeesuksen todellisen luonnon Pietarille siinä kaikessa, mitä hän näki edessään ja kuuli korvillaan Jeesuksen seurassa kulkiessaan: lihaksi tulleessa sanassa, Jeesuksen opettaessa kirjoitusten täyttymistä itsessään. Kun Simon Pietari lausui julki Jumalan sanan näyttämän totuuden, hän sai kuulla olevansa autuas. Toisessa hetkessä Jumalan sanan totuus ei kuitenkaan enää kelvannut Pietarille. Jeesus oli ruvennut puhumaan tulevasta kärsimyksestään ja se oli Pietarin mielestä väärin ja estettävä asia.

Emme tiedä tarkasti, mitä Vanhan testamentin kohtaa tai kohtia Jeesus käytti ruvetessaan kertomaan kärsimystiestään. Yksi keskeisimmistä on varmasti Jesajan kirjan 53. luku. Pietari ei ehkä malttanut kuunnella loppuun saakka, sillä Jeesus mainitsi kärsimisensä ohella myös kuolleista nousemisensa. Siitäkin Jesajan kirja puhuu. Herran kärsivän palvelijan kuvaus alkaa lupauksella: ”Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.” Mutta sitten alkaa kuvaus siitä tiestä, mikä ennen nousua oli kuljettava. Pietarin tarkoitus oli varmasti inhimillisesti ajatellen hyvä ja vilpitön, kun hän yritti kääntää Jeesusta pois kärsimystieltä. Se ei kuitenkaan ollut Jumalan tahdon tie, ja silloin jäljelle jäi ainoa vaihtoehto, niin karmealta kuin sen täytyikin opetuslapsi Simonista tuntua: hän puhui Saatanan suulla.

Meidän on ehkä vaikea tunnustaa sitä itsellemme, mutta Saatanan valtapiiristä me liikkeelle lähdemme tähän maailmaan syntyessämme. Kristityksi, Kristuksen omaksi ja seuraajaksi tuleminen edellyttää välttämättä muutosta tähän lähtökohtaan. Jeesus Kristus asetti kasteen tällaiseksi muutoksen välineeksi. Kaste merkitsee valtapiirin vaihtoa, ja siksi kasteeseen kuuluu selkeä sanoutuminen irti kaikesta pahan vallasta. Se ei mitenkään onnistu ihmisen omin avuin vaan samalla tavalla kuin Pietarin oikea tunnustus: ”Sinä olet Kristus”. Se onnistuu vain Jumalan antamana lahjana, kasteessa Jumalan näkyvän sanan ja Pyhän Hengen vaikuttaman uudestisyntymisen kautta. Silti meidän tilanteemme kastettuinakin on samanlainen kuin Pietarin. Autuaaksi ylistetyn Pietarin luonto ei ollut muuttunut miksikään. Kastettuina me elämme Jumalan valtakunnan kansalaisina vain, mikäli myös uskossa omistamme ja pidämme kiinni kasteen lahjoista: syntien anteeksiantamuksesta ja uudesta elämästä taivaan kansalaisina sekä ennen kaikkea Jumalan sanan totuudesta!

Tänään vietettävän 1. paastonajan sunnuntain latinankielinen nimi on invocavit. Nimi tarkoittaa ”hän huutaa minua” ja tulee tämän päivän antifonista, psalmista 91: ”Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.” Psalmin jae liittyy suoraan tämän sunnuntain perinteisimpään aiheeseen, kun Jeesus oli erämaassa Saatanan kiusattavana. Kiusaajan ajatukset ja ehdotukset olivat ainakin aluksi samaa maata kuin Pietarin viesti: hyvin perusteltuja ja sinänsä ulkonaisesti hyvään tähtääviä. Jeesus, itse Jumalan Sana, osoitti kuitenkin kirjoitettua sanaa käyttämällä, etteivät ne olleet Jumalan tahdon mukaisia. Kiusaaja väänteli itsekin Jumalan sanoja, mutta Jeesus kesti kiusaukset pysymällä Jumalan kirjoitetun sanan tinkimättömässä totuudessa. Saamme uskoa, että Jeesus jatkuvasti vetosi kirjoitettuun sanaan myös siksi, että mekin oppisimme niin tekemään. Mikään muu ase ei toimi myöskään niissä taisteluissa, joihin me joudumme tässä maailmassa, jossa Saatana ajan lyhetessä riehuu yhä kiihtyvällä raivolla.

Ehkä jollekin saattaa tämän sunnuntain invocavit-nimestä tulla mieleen Martti Luther, ja hänen kuuluisat invocavit-viikon saarnansa. Lutherin ollessa vuonna 1522 Wartburgin linnassa kaukana etelässä oli uskonpuhdistus Wittenbergissä hänen toverinsa Karlstadtin johdolla karannut käsistä. Sinänsä hyviäkin tavoitteita oli lähdetty edistämään ihmisvoimin ja pakottamalla, niin että täydellinen kaaos oli uhkaamassa. Luther palasi kiireesti takaisin ja aloitti silloin maaliskuun 9. päiväksi osuneena 1. paastonajan sunnuntaina kahdeksan päivän mittaisen saarnojen sarjan, jonka keskeisenä viestinä oli juuri Jeesuksen antama esimerkki: Jumalan sana on lähtökohta ja voimanlähde. Missä sitä oikealla tavalla saarnataan ihmisten sydämiin, siellä uudistukset tapahtuvat oikeassa järjestyksessä itsestään. Luther muistutti asioista, joista on sanouduttava irti selvästi Jumalan sanan vastaisina, mutta sitten hän opetti, miten muihin, ei niin välttämättömiin kysymyksiin, on suhtauduttava kärsivällisesti sanaa saarnaten ja opettaen. Ajatelkaa: Vaikka Lutherin kirjallinen tuotanto on valtava ja tiedämme hänen vaikutuksensa koko eurooppalaiseen kulttuuriin, emme puhu hänestä ensisijassa niiden saavutusten vuoksi, vaan siksi, että hän asettaa jatkuvasti Raamatun, Jumalan sanan, kaiken keskukseksi. Se on perusta, joka on pitänyt ja kantanut ja tekee sen yhä. Luther välittää näin meille Jeesukselta Kristukselta oppimansa toimintamallin kaikessa siinä, mikä meitä kohtaa rakkaassa kirkossamme. Kirkossa, joka liian usein ja viime aikoina surullisen kiihtyvällä vauhdilla, on rientänyt seuraamaan inhimillisen järkeilyn pettävälle pohjalle vieviä polkuja.

Vähän Herran kärsivän palvelijan kuvauksen jälkeen profeetta Jesaja välittää lupauksen Jumalan sanan vaikutuksesta: ”niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes.55:11) Jumalan sanan tarkoitus on palata kypsänä hedelmänä Jumalan luo. Kypsää hedelmää on jokainen syntinsä tunteva ja tunnustava ihminen, joka Jeesuksen Kristuksen lahjoittaman anteeksiantamuksen omistamana saapuu kerran perille taivaaseen. Jos sana on koskettanut siten, että tiedät ja tunnet olevasi syntinen ihminen, silloin sanalla on muutakin viestiä sinulle: sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen kärsimyksessä ja kuolemassa, sinulle on avattu tie taivaaseen Kristuksen ylösnousemuksessa.

Jeesuksen viimeinen sana ei Pietarillekaan ollut tuo tyly käsky: ”Väisty tieltäni, Saatana!”. Ei Jeesus hylännyt Simon Pietaria sittenkään, vaikka apostoli hylkäsi opettajansa hänen ajallisen elämänsä viimeisinä hetkinä. Kun Jumalan sanan lupaus ja tarkoitus oli täyttynyt, kuolleista nousemisen jälkeen, ylösnousseella Herralla oli vielä viimeiset sanat Pietarille. Kolme kertaa kuului kysymys: ”Rakastatko?” Kolmasti hän sai myös kutsun palvelutehtävään; ei omassa voimassa, vaan Kristuksen anteeksiantavan rakkauden kantamana.
Pietari otti kutsun vastaan ja palveli. Palvelu jatkuu yhä tänä päivänä. Kun seurakunnassa on tänäänkin katettu ehtoollispöytä, ei meitä sinne kutsu kukaan ihminen, vaan itse kiusausten voittaja, ristiinnaulittu ja ylösnoussut herramme Jeesus Kristus itse.