Joh. 5: 19–21

”Pojasta polvi paranee”, tämän lauseen muistavat tänne Savosta ja Karjalasta muuttaneet. Niin sanottiin ennen. Taidettiin sanoa yhtä ja toista tyttäristä ja miniöistäkin. Kuljetettiin ja kuulosteltiin sukupolvien ketjua; heijasteltiin peilejä eri sukupolvien kesken.

Työtoverini Hannan laulama teksti heijastelee samaa silmukoitumista; kertomuksen jatkumista. Jumala tuntuu pohdiskelevan suhdettaan poikaansa, joka on osa häntä. Pohdiskelu ei tunnu olevan ihan helppoa. Lopulta Jumala toteaa: Poikani tekee, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Täällä te vanhemmuuden lahjaksi saaneet, isät ja äidit, miettivät jo varmaan iloaan tai vastuutaan… huh!

Mutta minäpä siirryn takaisin tähän Jumala-Jeesus -pohdintaan. Jumala ilmoittaa selkeästi, että Jeesus tekee sitä, mitä Hän tekee tai tekisi. Tällä Jumala kertoo, että Jeesus on Jumalan näköispainos. Jos haluaa tietää, millainen Jumala on, kannattaa tarkkailla Jeesuksen toimia, tekoja ja asenteita. Jeesus taitaa olla Jumalan selfie!

Ja mitähän tällaisessa selfiessä / valokuvassa näkyy?

Mitä tekee Jeesus, jos hän on Jumalan näköispainos?

Monella meistä omat muistomme niistä raamatunkohdista, joissa Jeesus toimi ja jostain syystä kosketti, jätti muistijäljen. Vuosikymmenten aikana ne lienevät muuttuneetkin tai saaneet uusia värisävyjä.

Minua, yhtä Jeesuksen seuraajaa, tuo Jeesus, Jumalan näköispainos, kutsuu minua ymmärtämään ainakin kolmea asiaa

– kaikki ihmiset ovat Jumalalle aarteita, mahdollisuuksia ja lahjoja – miksi en siis näkisi sukulaistani, työtoveriani, maahamme tullutta tällä tavoin. Ei aina helppoa – mutta kuuluu Jeesuksen seuraajan matkaoppaaseen

-anteeksisaaminen ja anteeksiantaminen on lahjoista suurin: saa aloittaa alusta, tai vaikka puolivälistä. Menneisyyteen, katkeruuteen, kipuun ja häpeään saa tutustua Jumalan lempeiden kasvojen alla – mutta niistä saa myös luopua. Jeesuksen viesti oli aina kutsu takaisin yhteisöön! Mikään moka eikä mikään häpeä vie pois viisumia armon valtakuntaan. Kirkossa me emme mittaa uskon tulospisteitä emmekä arvioi kristityn kvartaalisaavutuksia; me sanomme toisillemme – keskeneräisenä kelpaa ja armo kantaa senkin rajan alla. Minusta tällä viestillä on myös vahva yhteiskunnallinen merkitys.

– Jeesuksen tervetulotoivotus on voimaannuttava asia. Yllättävä vitamiini: kun on tervetulleeksi toivotettu, toivottaa tervetulleeksi toisiakin; kun on armahdettu, armahtaa muitakin; kun on antanut Jumalan tulla elämäänsä ja yllättää, kestää yllätyksiä – monenlaisia. Me elämme armon aikavyöhykkeellä: silloin oikeudenmukaisuus nousee näköpiiriin.

Tässäkö juuri Jumalan aavistus Poikansa teoista. ”Te hämmästytte”.

Tässäkö Jumalan aavistus meistä? Että me Jeesuksen seuraajatkin saamme aikaan hyvyyden hämmästystä? Hämmästyisivätkö päättäjät, lähiöasukkaat, naapurimme ja omat ihmisemme meidän sanoistamme, asenteistamme ja teoistamme? Olisiko hämmästys hyvyydestä – hyvyyden mahdollisuudesta – Jumalan sukupolviketjun tunnejälki tänään?

Pelon sijasta luottamus?

Lukitun huolen sijasta avoin rukous?

Kateuden sijasta kysymys – itselleni ja muille.

Peruskysymys hiertää: riittääkö ruokaa ja rakkautta kaikille, voiko sitä riittää kaikille? Jumalan näköispainos näyttää viittovan vastausta – riittää, mutta se riippuu meistä!