Luuk 7:11-16

Evankeliumista kerrotaan kahdesta kulkueesta, jotka kohtaavat Nainin kaupungin rajalla. Siinä on elämän ja kuoleman kulkue. Toisen kulkueen johdossa on Jeesus, Jumalan Poika. Elämän antaja. Häntä seuraa iloinen ja hälisevä joukko. He ovat seuranneet Jeesuksen ihmetekoja ja puhuvat niistä toisilleen. Hetki sitten Jeesus oli parantanut Kapernaumin sadanpäällikön pojan edes näkemättä poikaa. Hän on parantanut spitaalisia ja halvaantuneita, kuuroja ja sokeita. Nyt he olivat saapumassa Nainin kaupunkiin.

Heitä vastaan tulee murheellinen kulkue itkijänaisineen. Tämä kulkue tekee lohdutonta matkaansa kaupungista ulos hautausmaalle. Se on kuoleman kulkue, surusaatto, jossa ainoan poikansa menettänyt leskiäiti kulkee kyläläisten kanssa hautaamaan poikaansa.

Tuossa hetkessä nuo kulkueet kohtaavat.

Voimme hetkeksi pysähtyä katsomaan surusaattuetta ja maailmaa tämän äidin näkökulmasta. Häntä oli kohdannut kaksinkertainen suru. Hän oli ensin jäänyt leskeksi menetettyään miehensä. Israelissa oli kaksi merkittävää onnettomuuden aiheuttajaa. Toinen oli leskeys ja toinen lapsettomuus. Raamatussa kerrotaan monesti, kuinka leskien asema on huono, kuinka heitä riistetään ja heidän oikeutensa poljetaan. Lesken asema oli kohtalainen, jos hänellä oli paljon lapsia, jotka huolehtivat äidistään.

Evankeliumin leski oli jäänyt täysin yksin. Hän oli menettänyt myös poikansa. Muita lapsia ei ollut eikä toisia ollut odotettavissa miehen kuoltua. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että nainen oli täysin vailla turvaa yhteisössään. Sillä ilman miestä talossa, hän jäi muiden hyväntahtoisuuden varaan, ellei sattumoisin ollut riittävän rikas ja vaikutusvaltainen. Mitään sosiaaliturvaa ei ollut olemassa. Lasten oli määrä pitää huolta ikääntyvistä vanhemmistaan. Koska naisilla harvoin oli palkkatyötä, jolla he olisivat voineet elättää itsensä.

Tuo ainoa lapsi, joka evankeliumin naisella oli ollut, merkitsi hänelle siksi hyvin paljon. Kun tämä leskiäiti oli lapsensa saanut oli hänkin mieli toivoa täynnä. Hän seurasi onnellisena lapsen kasvamista. Hän halusi varjella ainokaistaan kaikelta pahalta, kaikista onnettomuuksista ja sairauksista. Mielessään hän varmasti ajatteli usein tulevaisuuttaan, sitä miten lapsi varttuu aikuiseksi, tuo vaimon taloon ja perustaa perheen. Hän saa nähdä sukunsa elpyvän. Mutta kaikki unelmat sortuivat, sanalla sanoen kuolivat. Tuona päivänä hän oli menossa hautaamaan pojassaan myös omat haaveensa ja unelmansa. Oman ilonsa, ehkä hautaan joutuisi samalla koko syy elää. Hän oli menettänyt kaiken. Vaikka kyläläisiä oli paljon suremassa hänen kanssaan, kukaan heistä ei voinut auttaa häntä, kukaan ei voinut asialle mitään. Kukaan ei voinut sille mitään, että nainen jäi yksin, että hänen tulevaisuutensa näytti hyvin synkältä. Oli hyvin todennäköistä että ihmissakaalit kävisivät hänen kimppuunsa ja ryöstäisivät häneltä kaiken. Talon, maat, jos sellaista on.

Tässä murheellisessa tilanteessa elämän kulkue kohtaa kuoleman kulkueen ja tuon surevan äidin. Evankeliumissa sanotaan, että Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Sana, jolla tuota säälin tunnetta ilmaistaan, on hyvin voimakas (splankh-nidzomai). se juontuu sisäelimiä, sydäntä, keuhkoja ja maksaa tarkoittavasta sanasta. Siihen aikaan ajateltiin voimakkaiden tunteiden sijaitsevan siellä: rakkaus, viha, pelko, sääli. Ne olivat tunteita, jotka saivat selvän ruumiillisen reaktion aikaan, sydän hakkasi, keuhkoja puristi.

Sääli naista kohtaan oli voimakas, se liikutti. Hän ei ollut tunteeton. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on voimakas, niin suuri, että se aiheuttaa hänelle kipua. Kipua tuottaa hänelle lankeemuksemme, se että käännymme pahaan, että tekomme ovat pahat. Kipua tuottaa hänelle myös kuolema, jonka kouriin ihmiset ovat joutuneet. Hän tuntee tuskaa, kun me kärsimme. Tuossa tilanteessa Jeesuksen sääli ei silti jäänyt pelkästään myötätunnon ruumiilliseen kouristukseen. Hän lohdutti naista: “Älä itke”.

Olisiko nainen voinut olla itkemättä. Hänen itkunsa tulee syvältä. Hän itkee sitä mitä hän on menettänyt, hän itkee kohtaloaan. Mitä kaikkea hänen itkuunsa sisältyykään. Pelkoa ja huolta. Kaikki inhimilliset tukirakenteet olivat romahtaneet. Syy naisen itkuun oli todellinen ja syvä, siksi nuo sanat: älä itke, voi sanoa vain hän, jolla on valta muuttaa kuolema elämäksi, hän joka särkee kuoleman salvat; vain hän jolla on valta tuoda toivo pimeään.

Jeesus pysähtyi paarien luokse kosketti poikaa ja käski häntä nousemaan. Tämä kaikki tapahtui siitä huolimatta, että nainen ei Jeesukselta mitään pyytänyt, ei kääntynyt hänen puoleensa. Hänen maailmassaan pahin oli tapahtunut eikä mitään ollut enää tehtävissä. Mutta hänen surunsa oli avoin rukous, sanaton rukous. Koko hänen elämäntilanteensa huusi Jumalan puoleen. Poika nousi istumaan, hän virkosi eloon. Kun Jeesus antoi Pojan äidillensä takaisin, hän antoi naiselle samalla tämän oman elämän. Nainen sai takaisin elämänsä, jonka oli kadottanut ainoassa pojassaan. Hän sai siinä ilon ja pelastuksen. Kuoleman varjot väistyivät ja uusi elämä puhkesi esiin. Pelastus koitti koko perheelle. Äidille annettiin takaisin tulevaisuus.

Tänään ajattelen näitä kahta kulkuetta. Sitä iloista kulkuetta Jeesuksen seurassa, jossa on saanut nähdä ja todistaa Jumalan hyvyyttä ja johdatustsa – ajattelen myös sitä surusaattoa, jossa on menetetty niin paljon ja voimattomana vain käydään hautaamaan viimeisiä murusia onnesta. Jos mietit itseäsi, kummassa kulkueessa sinä olet tänään. Kumpi tuntuu sinusta tutummalta.

Sekö, jossa on kyyneleitä, surua ja paljon menetyksiä, jopa sisäistä kuolemaa, ilon katoamista elämästä. Vai se, jossa kuljetaan luottavaisin ja iloisin mielin Jeesuksen seurassa – ilman suurempia suruja, on enemminkin kohdattu siunausta ja hyvyyttä. Kyllä molemmat kulkueet ovat meille tuttuja. Tänään Jeesus pysähtyy surusaattueen kohdalle ja sanoo nuo sanat: Älä itke. Hän sanoo ne sinulle.

Älä itke, älä pelkää. Jumala auttaa. Mitä nuo sanat voisi tarkoittaa sinulle tänään. Hän sanoo sanat sinun syvimpään itkuusi. Sinun syvimpään pelkoosi. Kaikesta kokemastasi huolimatta, sinua ei ole jätetty yksin. Jumala on sinun kanssasi ja uuden elämän lähteet kastelevat jo maata, jossa ei pitänyt mitään kasvaa.

Toki on niin, että meillä on ristejäkin kannettavana. Jumala ei ole luvannut meille helppoa elämää. Koettelemuksia tulee. Ne on kohdattava Kristuksen kanssa. Me kuulumme edelleen taistelevaan seurakuntaan.

Ei Jeesus enää herätä kuolleita ja anna nuorena nukkuneita takaisin äidilleen. Sen tiedämme ja olemme nähneet. He ovat päässeet perille, riemuitsevan seurakunnan joukkkoon. Kun tapahtuu jotakin peruuttamatonta, sellaiseksi se jää. Mutta peruuttamatonta on myös Jumalan rakkaus, joka tuli ilmi Jeesuksessa

Kerran nämä kaksi kulkuetta – elämän ja kuoleman kulkue tehtiin yhdeksi. Jeesus, elämän Herra pakotettiin kantamaan ristiä kaupunkin ulkopuolelle Jerusalemissa, missä hänet surmattiin. Hänet laitettiin kuolemankulkueeseen. Se ei ollut vielä surusaatto hautausmaalle – se oli kuitenkin kuolemansaattue Golgatalle. Mutta juuri silloin Jumala osoitti käsittämättömän suuruutensa ja rakkautensa. Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman vallan – jotta yksikään surusaatto ei jäisi vailla toivoa. Hän antoi elämänsä maailman elämän puolesta.

Katso tänään ohi surujesi myös siihen uuteen, jota Jumala aikaansaa. Näitä ihmeitä ja uusia alkuja on ympärilläsi kaikkialle. Ylösnoussut Herramme on kuoleman voittaja, elämän Herra. Hän vaikuttaa myös sinun elämässäsi.