Mark. 2: 23-28

‘Älä silmä pieni, katso mihin vain, älä silmä pieni, katso mihin vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä silmä pieni, katso mihin vain.

Älä käsi pieni, koske mitä vain, älä käsi pieni koske mitä vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen. Älä käsi pieni koske mitä vain.’

Tätä laulua lauloin pyhäkoulussa pikkupoikana. Se on jäänyt jostain syystä mieleen ja muistiin. Ehkä tarttuvan sävelen puolesta. Tai ehkä siksi, että siinä kuvattiin pikkupojan elämän todellisuutta.

Pikkupoikaa nimittäin kiinnostivat melkein kaikki asiat. Kaikki uusi oli kiehtovaa. Erityisesti sellaiset asiat, jotka olivat kiellettyjä, vetivät vahvimmin puoleensa.

Kylän laidalla olleen talon omenapuut vetivät syksyllä puoleensa. Siellä kävimme kavereiden kanssa omenavarkaissa. Kiinni jääminen oli noloa. Siitä seurasi nuhtelu ja kotiarestia.

Myös muut kielletyt asiat houkuttivat. Pojan heräävä seksuaalisuus oli hämmentävää. Se johti kurkkimaan kylän uimarannan pusikossa, kun tytöt olivat uimassa.

“Älä silmä pieni, katso mihin vain, sillä Isä Taivainen näkee lapsen sydämeen.”

Näin jälkikäteen olen miettinyt, millaisen kuvan Jumalasta tämä ja jotkut muutkin pyhäkoululaulut antoivat. Oliko Jumala tuollainen valvoja? Syynäsikö hän lapsen ja ihmisen sydäntä, miten hän on kiltti ja kulkee kaitaa tietä?

Onko Jumala sääntöpoliisi, vai ohjaako hän iloon ja vapauteen? Millaiseen elämäntapaan tämän pyhän tekstit meitä ohjaavat? Mitä pyhän aihe, Kristityn vapaus, tarkoittaa?

Jeesus puolusti opetuslapsiaan, jotka rikkoivat fariseusten sääntöjä ja koskivat sellaiseen, mihin ei ollut lupa koskea. Fariseusten mukaan ei ollut lupa sapattina katkoa viljan tähkiä, koska se katsottiin työ tekemiseksi. Työn tekeminen oli sapattina kielletty Mooseksen laissa: ”Muista pyhittää lepopäivä.”

Fariseukset ajattelivat, että kun Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, niin tulee ihmisenkin pidättäytyä kaikesta työstä. Tämä johti pikkutarkkoihin sääntöihin ja niiden valvontaan. Jos joku poikkesi säännöistä, sai häpeän ja rangaistuksen.

Jeesus puolusti opetuslapsiaan. Hän sanoi: ”Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten.”

Esimerkillään ja opetuksellaan Jeesus vapautti seuraajansa pikkutarkasta Mooseksen lain ja sääntöjen noudattamisesta. Se kun johti vääränlaiseen tekojen ja ajatusten tarkkailemiseen.

Sääntöjen syynääminen johti usein myös ulkokultaisuuteen. Siitä Jeesus varoitti (Matt. 23:3-4): ”Älkää ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.”

Jeesus puolusti ihmistä tällaisia kahlitsevia sääntöjä vastaan. Kuitenkaan hän ei ollut anarkisti, joka teki mitä lystäsi piittaamatta seurauksista.

Jeesus halusi sitä, mikä oli ihmiselle hyväksi. Sääntöjä tarvittiin, jotta ihmisten oli hyvä elää yhdessä. Mutta niiden valvomisessa ja syynäämisessä piti olla tolkku.

”Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten.”

Muuallakin Raamatussa puhutaan vapaudesta. Se ei ollut kuitenkaan rajatonta vapautta. Apostoli Paavali kirjoitti korintilaisille: ”Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi. (1. Kor. 9:19.) Paavali käytti ehdotonta vapauttaan palvellakseen muita.

Roomalaisille hän kirjoitti: ”Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu — Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.” (Room. 13. 7,8) Kristitty on vapaa kaikesta, mikä estää häntä rakastamasta lähimmäistä ja toimimasta hänen hyväkseen.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu samasta asiasta. Yksinkertaisella esimerkillä hän osoittaa, että kaikkinaiset säännöt kumoutuvat, kun on kysymys hädästä tai ihmisen välttämättömästä tarpeesta. Hätä ei lue lakia! Jeesus ei kuitenkaan kehota meitä laittomuuksiin ja mielivaltaan omien tulkintojemme perusteella.

Jeesuksen puhe osoittaa sen, että lait ja säännökset, jotka eivät edistä lähimmäisen parasta ja yhteistä hyvää, ovat vääriä. Kristityn vapaus on vapautta taistella tällaisia orjuuttavia ja iloa kahlitsevia sääntöjä vastaan.

Martti Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta kaksi teesiä:

”Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen.”

Ja: ”Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.”

Nämä teesit näyttävät olevan täydellisessä ristiriidassa keskenään. Kuvatessaan näin kristityn ihmisen, Luther tulee minun mielestäni kuvanneeksi Jumalan. Jumalahan on tuollainen, kaikkien asioiden Herra, eikä kenenkään alamainen. Kuitenkin hän Jeesuksessa Kristuksessa tuli kaikkien palvelijaksi, antoi itsensä täysin toisille ihmisille. Samalla Kaikkivaltias antoi meille mallin ja haasteen palvella toisia.

Luther sanookin samassa kirjoituksessaan: Niinpä Kristuskin, vaikka oli kaikkien asioiden Herra, syntyi vaimosta ja alistui lain alaiseksi. Hän oli samalla kertaa vapaa ja orja; hänellä oli samalla kertaa Jumalan ja orjan muoto.

Kristus vapautti meidät lujimmasta kahleesta, synnin, kuoleman ja pahan vallasta

Tommy Tabermann on kirjoittanut runon tästä:

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata.

Värisevää sielua ei saa tallata. Tässä on vapauden raja. Tämän rajan Vapahtaja Kristus osoitti omalla elämällään ja toiminnallaan.

”Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten.”

Ja Paavali kirjoittaa: ”Vapauteen Kristus teidät vapautti. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.”

Tällaiseen vastuulliseen vapauteen Vapahtaja tahtoo meitä ohjata. Iloiseen vastuullisuuteen voimme ohjata myös lapsiamme. Siksi alun laulun sijaan voisi laulaa näin:

‘On mulla ilo, ilo, ilo, ilo sydämessäni, sydämessäni, sydämessäni.

On mulla ilo, ilo, ilo, ilo sydämessäni, sain syntini mä anteeksi.’