Matt. 16: 24-27

Meille ihmisille unelmat ovat tärkeitä. Unelmissamme tähyämme tulevaisuuteen ja toivomme, että ainakin osa unelmistamme voisi toteutua. Unelmat kuvastavat syvimpiä toiveitamme ja henkilökohtaisimpia ajatuksiamme. Ne paljastavat, mitä pidämme tärkeänä ja millainen olisi meidän mielestämme paras mahdollinen, onnellinen elämä.

Unelmat ovat tärkeitä meille ihmisille jo pelkästään sen vuoksi, että ne kannustavat meitä suunnittelemaan tulevaisuutta ja toimimaan sen saavuttamiseksi. Unelmat piirtävät ajatuksiimme mielikuvan siitä, millaisena tulevaisuuden haluaisimme nähdä, ja ne innostavat pyrkimään kohti tavoitetta. Suunnitelmat toimivat harvoin ilman unelmia.

Kirkossakin me tarvitsemme unelmia. Tarvitsemme jonkinlaisia ajatuksia siitä, millaista tulevaisuutta kohti haluamme olla kirkkona matkalla. Tarvitsemme myös suunnitelmia, joiden varassa suuntaudumme tulevaisuuteen. Tänään tässä messussa huomio kiinnittyy niihin unelmiin ja suunnitelmiin, jotka saavat niin monet hakeutumaan kirkon työhön. Jokainen pappis- ja diakoniavihkimys on osoitus tällaisten unelmien ja suunnitelmien voimasta. Pitkä tie on kuljettu, jotta nyt oltaisiin tässä, valmiina kirkon virkaan vihittäviksi.

On kuitenkin samalla tarpeen muistaa, että unelmat ja suunnitelmat eivät koske vain kirkon palkattua henkilöstöä vaan meitä kaikkia kristittyjä, meitä kaikkia seurakuntalaisia. Sillä kristittyinä me katsomme aina tulevaisuuteen, jopa niin kauas tulevaisuuteen, että ajan rajatkaan eivät peitä näköalaamme.

Kirkon palveleminen joko palkattuna työntekijänä tai vapaaehtoisena seurakuntalaisena voi siis olla unelmien ja suunnitelmien täyttymys. Sellainen epäilemättä on teille vihittäville myös tämänpäiväinen vihkimyksenne kirkon virkaan. Tähän olette tähdänneet ja tätä olette halunneet. Ainakin näiltä osin unelmanne ja suunnitelmanne toteutuvat tänään. Oikeastaan on kuitenkin kysymys paljon enemmästä ja paljon suuremmasta kuin vain kunkin henkilökohtaisista unelmista ja suunnitelmista. Unelmienne ja suunnitelmienne alta nimittäin paljastuu niitä paljon voimakkaampi ja vahvempi seikka, joka ei perustu henkilökohtaisiin mieltymyksiinne eikä siihen, mitä te haluatte työksenne tehdä.

Jeesus puhuu meille tästä kaikesta päivän evankeliumissa: “Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Nämä sanat on siis tarkoitettu meille kaikille, ei ainoastaan tänään vihittäville. Jeesus puhuu siitä, mitä olemme tottuneet nimittämään kutsumukseksi. Kutsumus perustuu Jumalan kutsuun, ei henkilökohtaisiin unelmiimme ja suunnitelmiimme. Tavallisesti Jumala kyllä käyttää kutsumuksemme kirkastamisessa meidän kykyämme unelmoida ja suunnitella, mutta ne eivät ole sama asia.

Kutsumuksessa oleellista on kaksi seikkaa. Kutsun esittää itse Herramme Kristus, emme me itse. Hän valitsee meidät, emme me häntä. Jeesus kutsuu meidät seuraajikseen, ei jonkin uskonnollisen, ylevän ja tärkeän asian kannattajiksi. Tämä on ensimmäinen huomionarvoinen seikka. Toinen on tämä: kutsumus eroaa yhdessä tärkeässä kohdassa unelmistamme ja suunnitelmistamme. Kun me unelmoimme ja suunnittelemme, me rakennamme sellaista mielikuvaa tulevaisuudesta, jossa ei ole ongelmia ja jossa asiat ovat ehyitä ja sopusointuisia. Ei meidän unelmiimme ja suunnitelmiimme mahdu rikkinäisyyttä, epäonnistumisia, vastoinkäymisiä eikä katastrofeja. Sillä eikö unelmien ja suunnitelmien tehtävänä olekin juuri luoda sellainen kuva tulevaisuudesta, jossa tämän hetken ongelmat on voitettu ja voimme elää vailla niitä huolia, jotka nyt mielessämme pyörivät. Ja miten tärkeitä unelmat ja suunnitelmat juuri tässä merkityksessä ovat. Me tarvitsemme niitä!

Samalla on kuitenkin uudelleen sanottava, että kutsumus ei ole samaa kuin unelmointi ja suunnittelu. Eteesi ei kristittynä aseteta vaihtoehtoa, haluatko tulevaisuuden, joka on vapaa kaikista huolista ja murheista, vai odotatko tulevaisuutta, joka lastaa kannettavaksi taakkoja taakan perään. Sen sijaan eteesi kristittynä asetetaan vaihtoehto, seuraatko sinä Jeesusta Kristusta vai et. Oletko valmis kulkemaan hänen seuraajanaan ja ottamaan ristisi? Toisin sanoen, oletko valmis siihen, että kutsumuksesi ei välttämättä vapauta sinua niistä taakoista, niistä kivuista, siitä hauraudesta ja epätäydellisyydestä, jota kenties elämässäsi ja omassa itsessäsi kohtaat? Oletko valmis luopumaan unelmistasi ja suunnitelmistasi, jos Herramme johdattaa sinua toisenlaisille reiteille kuin mihin olit varautunut? Oletko valmis etsimään elämäsi perustaa Jeesuksesta Kristuksesta myös silloin, kun kutsumuksesi kuljettaa sinua aivan oudoille poluille, joissa mikään ei tunnu tutulta eikä turvalliselta?

Kutsumus on siis jotakin syvempää kuin rakentaminen unelmien ja suunnitelmien varaan. Älä kuitenkaan missään tapauksessa lakkaa unelmoimasta ja suunnittelemasta. Niiden avulla rakennetaan tulevaisuutta. Mutta ota tarkasti huomioon tämä niiden taustalla vaikuttava, vieläkin syvempi juonne, Jeesuksen kutsu. Antaudu yhä uudestaan Jumalan johdatettavaksi kaikessa elämisessäsi. Luota siihen Herramme lupaukseen, että joka hänen vuokseen kadottaa elämänsä, itse asiassa löytääkin sen.

Unelmiemme ja suunnitelmiemme avulla haluamme varmistaa, että olisimme onnellisia. Jeesus kutsuu meitä tarkastelemaan omaa elämäämme ja työtämme toisesta näkökulmasta, Jumalan johdatuksen näkökulmasta. Jeesuksen seuraaminen ohjaa huomaamaan, miten onnellisuus on jotakin enemmän kuin sitä, että unelmamme ja suunnitelmamme aina toteutuvat tai että tunnemme jatkuvaa mielihyvää. Kristityn kutsumus, Jeesuksen seuraaminen, ristin kantaminen, elämän kadottaminen Kristuksen tähden kaikki tämä tähtää elämän löytämiseen. Siitä on kyse tässäkin seurakunnan kokoontumisessa, tässä messussamme, tässä kirkon suuressa juhlassa.