Joh. 4: 4-26

Jeesus antaa meille tänään oppitunnin toisen ihmisen kohtaamisesta. Oppitunnin aihe on hyvin keskeinen; toisen ihmisen kohtaaminen. Siitähän elämässä paljolti on kyse; miten kohtaan toisen ihmisen, lähimmäiseni.

Päivän evankeliumi kertoo samarialaisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Tapaamista ei ole ennalta sovittu. Se tapahtuu yllättäen arkisen elämän keskellä.

Jeesus oli palaamassa Juudeasta kotiseudulleen Galileaan. Matka vei Samarian kautta. Juutalaiset eivät tätä reittiä kulkeneet, vaikka se oli suorin tie Jerusalemin alueelta Galileaan. He halusivat välttää samarialaisten sekakansaa ja valitsivat siksi pidemmän kiertotien. Mutta Jeesus oli erilainen juutalainen. Hän ei tahtonut kiertoteitä kulkea.

Nainen on hakemassa vettä. Veden haku oli tuohon aikaan naisten tehtävä. Oli keskipäivä, päivän kuumin aika. Raskaille vedenhakumatkoille ei lähdetty kovimman helteen aikana. Ehkä nainen halusi välttää tapaamasta kaupungin muita naisia. Oliko hän saanut jo tarpeekseen pahansuopaisista puheista ja katseista?
Mieluummin hän hoitaisi veden hakemisen omassa rauhassaan.

Siellä he kohtaavat, kaivolla, kaksi kulkijaa. Nainen hämmästyy nähdessään juutalaisen Samarian alueella.

Jeesus ei anna hämmästyksen estää kohtaamista. Jeesukselle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Tästä kertoo jo matkareitin valinta. Jeesus ei halua vältellä samarialaisia. Hän tahtoo kohdata naisen, joka on kaivolla yhtä aikaa hänen kanssaan.

”Anna minun juoda astiastasi.”, Jeesus pyytää.

Jeesus aloittaa kohtaamisen arkisesta asiasta. Hän suostuu pyytämään apua. Jeesus oli uupunut. Näin evankeliumi kertoo. Siksi hän pyytää virkistävää vettä.

Kreikan kielen uupunut –sana tarkoittaa niin fyysistä kuin henkistä väsymystä. Jeesus on itse ollut uupunut. Siksi hän voi meitä uupuneita auttaa.

Jeesuksen avunpyyntö rohkaisee meitäkin pyytämään apua. Avunpyyntö avaa kohtaamisen ovea. Avunpyyntö luo luottamusta kahden tuntemattoman ihmisen välille.

Jeesus tahtoo, että me ottaisimme oppia hänen toiminnastaan. Jeesus kulki suoraan. Hän ei kierrellyt. Hän kohtasi ne, jotka hänen eteensä tulivat.

Me välttelemme meille epämieluisten ihmisten kohtaamista. Jokaisella on omat kipukohtansa, ihmiset, jotka koemme vaikeiksi. Yleisin ratkaisu on, että me välttelemme, pakenemme.

Näin selviämme päivästä toiseen, mutta rajamuurit säilyvät. Kohtaamista ei tapahdu.

Jeesus suostui pyytämään apua. Hän paljasti uupumuksensa, avun tarpeensa.

Me jaksamme näytellä vahvempaa kuin olemme. Emme kovinkaan helposti myönnä tarvitsevamme apua. Tällainen epäaitous on usein kohtaamisen esteenä. Teennäisyys, epäaitous ei houkuttele kohtaamiseen.

Aidossa, tasavertaisessa kohtaamisessa syntyy luottamusta. Ja kun luottamus on synnytetty, voidaan puhua vaikeistakin, hyvin henkilökohtaisista asioista.

Jeesus ottaa puheeksi naisen kirjavan elämän: ”Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi.” Nainen ei pakene, vaikka kuulee karun totuuden itsestään. Nainen jatkaa keskustelua ja tunnustaa: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta.”

Jeesuksen paljastavat sanat osoittavat naiselle, että hänen kohtaamansa mies ei ole kuka tahansa kulkija. Nainen puhuttelee Jeesusta profeetaksi, Jumalan mieheksi. Nainen puhuu myös tulevasta Messiaasta.

Silloin Jeesus sanoo: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Jeesus sanoo nimekseen ”Minä olen”. Näin sanoessaan Jeesus sanoo olevansa Jumala.

Kun Jumala kutsui Mooseksen palvelukseensa, Jumala ilmoitti nimekseen ”Minä olen”. (2 Moos. 3: 14) Tähän ilmoitukseen Jeesus nyt liittyy. Hän sanoo olevansa Jumala.

Kaivolla kohtaamalleen elämän murjomalle naiselle Jeesus paljastaa itsensä. Hän on Messias. Hän on Jumala.

Helluntain jälkeen tämä salaisuus opetuslapsillekin valkeni. Jumala teki pelastustyönsä Jeesuksessa Kristuksessa. Tätä sanomaa opetuslapset lähtivät välittämään kaikkialle maailmaan. Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.” (2 Kor. 9: 15)

Meille on uskottu tämä sovituksen sana. Saamme uskoa sen omalle kohdallemme. Rikkomuksiamme ei lueta meidän viaksemme. Jumala on Kristuksessa tehnyt sovinnon kanssamme. Syntimme on anteeksiannettu.

Kun Jeesus evankeliumissa puhuu elävästä vedestä, hän tarkoittaa evankeliumin sanaa, joka vapauttaa synnistä.

Tämä sovituksen sana meille uskottu. Se on meille uskottu, että itse siihen uskoisimme ja sitä eteenpäin veisimme. Veisimme sovituksen sanaa eteenpäin juuri sillä tavalla kuin Jeesus meitä tänään opettaa: kohtaisimme jokaisen ihmisen tasa-arvoisena, ennakkoluuttomasti.

Tätä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo: ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”
Kun itse joudumme tunnustamaan tarvitsevamme armoa ja saamme sen vastaanottaa, meidän ei tarvitse tuomita toisia, ei tarvitse vältellä toisia. Emme ole muita parempia, emmekä huonompia. Mutta armoa tarvitsen, niin kuin tarvitsee lähimmäiseni.

Jeesus opettaa meitä tänään arvostamaan arkisia kohtaamisia kodeissa ja kaupoissa, kaduilla ja laduilla. Jumala antaa meille näitä kohtaamisia, että sovituksen sana, armo välittyisi.