Joh. 7:40-52

Pyhät kirjoitukset ovat tärkeitä. Niiden mahti on havaittu
maailmanlaajuisesti jälleen kerran mellakoissa ja
mielenosoituksissa, joissa on puolustettu pyhiä kirjoituksia ja
niiden oikeaksi ajateltua tulkintaa. Pyhien kirjoitusten
polttaminen koetaan häpäisyksi, niiden kuvaamien pyhien
henkilöiden pilkkaaminen voi johtaa vakaviin seurauksiin.
Merkitystä ei juuri ole sillä, mistä uskonnosta on kyse.
Uskonnollisten ryhmien oma turvallisuus ja jopa
yhteiskuntarauha voi vakavasti järkkyä, kun pyhät kirjoitukset
tavalla tai toisella asetetaan kyseenalaisiksi. Mukana on paljon
sisäistä kokemusta, joka alkaa säikähdyksestä ja turvallisuuden
tunteen kadottamisen pelosta. Se voi äityä suuttumukseksi ja
vihaksi, joka äärimmilleen vietynä vaatii kostoa. Pyhien
kirjoitusten kanssa ei ole leikkimistä.

Jotakin samaa kohtaamme päivän evankeliumissa. Jeesuksen
toiminta, hänen tekonsa ja puheensa eivät mahtuneet
perinteisiin tulkintoihin pyhistä kirjoituksista. Monet toki
uskoivat ja näkivät Jeesuksessa kauan sitten luvatun Messiaan.
Mutta paljon oli niitäkin, joiden pyhien kirjoitusten tuntemus ei
antanut lupaa uskoa Jeesukseen. Heidän mielestään Jeesus ei
täyttänyt pyhien kirjoitusten antamia Messiaan tunnusmerkkejä.
Jotakin selvempää ja varmasti myös ylevämpää he odottivat
Jumalan lähettiläältä, joka olisi kauan kaivattu Messias. Nyt
puhuttiin hyvin suurista ja periaatteellisista asioista. Nyt ei ollut
kyse ainoastaan Jeesuksesta ja hänen aiheuttamastaan
hämmennyksestä vaan ennen kaikkea pyhien kirjoitusten
oikeasta tulkinnasta

Evankeliumimme kuvaamassa tapauksessa pyhien kirjoitusten
oikea tulkinta herätti voimakkaita tunteita. Johannes kuvaa
lyhyesti mutta elävästi, miten ”ihmiset alkoivat kiistellä
Jeesuksesta. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta
kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.” Suuttumus ja viha pitivät tuossakin tilanteessa yllä väkivallan uhkaa, tuota kaiken aatteellisen ja uskonnollisen kiihkoilun alituista varjoa.

Pyhien kirjoitusten oikean tulkinnan auktoriteetit, ylipapit ja
fariseukset, purkivat harmistustaan miehille, jotka eivät
pidättäneetkään Jeesusta. Kun nämä vetosivat puolustuksekseen
siihen syvään henkilökohtaiseen vaikutukseen, jonka Jeesuksen
kohtaaminen heihin teki, saivat he silmilleen armottoman tuomion:
”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies
uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista
mitään – kirottuja kaikki!”

Kirottuja kaikki, jotka eivät ymmärrä pyhiä kirjoituksia.
Kirottuja kaikki, jotka eivät lue niitä niin kuin niitä tähän asti on
luettu. Kirottuja kaikki, jotka eivät seuraa arvostettujen ja
uskonnollisesta hurskaudestaan tunnettujen esimerkkiä. Tällä
tavalla voi kirota toisella tavalla ajattelevat vain se, joka on
ehdottoman varma omasta tulkinnastaan ja joka horjumatta
uskoo omien pyhiä kirjoituksia koskevien ajatustensa
erehtymättömyyteen. Voi millainen taakka onkaan tuollainen
varmuus ja ehdottomuus kantajalleen, millaiseen ahdistavaan
hengellisyyteen ihminen silloin itsensä saattaa.

Juuri tuollaisista pyhien kirjoitusten tulkitsemisen raskaista
taakoista ja kahleista Herramme Jeesus haluaa ihmiset
vapauttaa, niin silloin, kun hänestä evankeliumissamme
kiisteltiin, ja niin tänäänkin, kun erilaiset tulkinnat Raamatusta
ottavat mittaa toisistaan. Pyhistä kirjoituksista, Raamatusta
itsestään, Jeesus ei meitä vapauta. Meille kristityille Raamattu
on välttämätön. Joka haluaisi ratkoa kristittyjen keskinäiset
jännitteet poistamalla Raamatun, ei ole käsittänyt kristillisen
uskomme olemusta. Kristittyinä me olemme sidotut
Raamattuun. Sitä ei ole mitään syytä vähätellä eikä halveksia
vaan, päinvastoin, emme voi sitä liikaa arvostaa ja sen sanomaa
ottaa vastaan.

Päivän evankeliumin kuvaama kiista ei siis johtunut niinkään
pyhistä kirjoituksista itsestään vaan pikemminkin tulkinnoista.
Tulkinnoista on kyse myös oman aikamme raamattukeskustelun
jännitteissä ja kiistoissa. Raamattu on meille kristityille
välttämätön, ja välttämätöntä on myös Raamatun tulkinta.
Samalla tavoin kuin olemme sidottuja Raamattuun olemme myös
sidottuja sen tulkitsemiseen. Ei ole olemassa sellaista Raamatun
lukemista tai opettamista, johon ei sisältyisi tulkintaa. Meidät on
ikään kuin tuomittu tulkitsemaan.

Tulkintojen korostaminen nostaa esille yhden kiperän
kysymyksen: jos kerran pyhiä kirjoituksia pitää tulkita, mikä
tulkinta lopulta on se oikea? Erilaiset tulkinnat johtavat
kilpailuun ja pahimmillaan kiistoihin ja riitoihin. Peri-
inhimilliseen tapaan myös kristillisissä piireissä vahvimmaksi
tulkinnaksi on ehdolla se, jota varmimmin ja kovaäänisimmin
osataan pitää esillä, olkoon se tulkinta sitten niin sanotusti
konservatiivinen tai niin sanotusti liberaalinen.

Päivän evankeliumissa keskeiseksi asiaksi siis nostetaan pyhät
kirjoitukset ja niiden tulkinta. Mutta päivän evankeliumissa on
jotakin vieläkin tärkeämpää ja keskeisempää. Ehdoton
keskipiste on Jeesus Kristus. Evankeliumiimme ei sisälly
ainoatakaan hänen lausumaansa sanaa eikä hänen
toiminnastaan kerrota suoraan mitään. Mutta hän on kuitenkin
voimakkaasti läsnä. Hänestä keskustellaan ja hänestä kiistellään.
Jeesus suorastaan pakottaa ihmiset tulkintaan, ottamaan kantaa,
selvittämään suhteensa Messiaaksi väitettyyn mieheen. Kuka
hän on? Mitä merkitystä hänellä on minulle? Mitä annettavaa
hänellä voisi omalle elämälleni olla?

Evankeliumit itsessään ovat neljän kirjoittajan tulkintaa ja
todistusta Jeesuksesta, jonka kanssa he saivat elää. Heidän
kokemustensa ja tulkintojensa kautta meille välittyy kuva
Jumalan Pojasta, joka mursi raja-aitoja, joka kohtasi arkailematta
ja rakkaudella kaikenlaisia ihmisiä, erityisesti eri tavoin
halveksittuja ja unohdettuja. Hän etsiytyi niiden seuraan, joita
yleinen mielipide ei arvostanut. Kohtaamme evankeliumeissa
Jumalan Pojan, joka herätti voimakkaita reaktioita, sekä
varauksetonta uskoa että torjuvaa epäuskoa. Evankeliumien
piirtämä kuva Jeesuksesta kertoo meille selvän viestin: kaikkien
tulkintojen tuomari, kaikkien Jumala-kuvien kriteeri, kaikkien
hengellisten näkemysten mittari on itse Jeesus Kristus. Hän on
Raamatun keskipiste ja ydin, hän on kristillisen kirkon pyhien
kirjoitusten kaikkien tulkintojen avain.

Raamattu ohjaa meidät siis Jeesuksen Kristuksen luokse. Usko
Jeesukseen on suhdetta häneen. Tässä suhteessa Raamattu on
ehdottoman välttämätön mutta samalla se itse jää taka-alalle
Jeesuksen Kristuksen rinnalla. Raamattu ei ole ensi sijassa
hyvien elämänohjeiden kokoelma – vielä vähemmän se on
moitteettomaan moraaliin patistava lakikirja. Sen sijaan se
ennen kaikkea tuo meille Jeesuksen Kristuksen ja hänen
mukanaan Jumalan armon, anteeksiantamuksen ja toivon. Missä
tahansa on nousemassa jännitteitä tai jopa kiistelyä siitä, mikä
tulkinta on oikea tai kuka parhaiten on Raamatun ymmärtänyt,
siellä on syytä nopeasti etsiä nöyryyttä ja ymmärtää, että Jeesus
Kristus on Herra.