Matt 20:1-16

Minulle tärkeitä arvoja ovat tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus.
Minulle Jumalan maailma, tuo taivas, josta unelmoimme, merkitsee todellisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Se on olotila, jossa totuus, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus vievät voiton kaikelta muulta.

Elämä ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista ja tasapuolista. Tähän julmaan totuuteen törmään usein, kun keskustelen ihmisten kanssa, joita on kohdannut läheisen menetys tai joku muu suuri suru. Uskonpa, että jokainen meistäkin on kohdannut omalla kohdallaan sen, että elämä on usein aika epäoikeudenmukaista, erityisesti silloin, kun elää läpi vaikeita aikoja. Tai niin kuin yksi viisas sen kerran sanoitti: ”elämä ei ole oikeudenmukaista, elämä vain on”

Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus kertoo meille millainen on taivasten valtakunta, millainen on tuo taivas, joka minulle on tasapuolisuuden tyyssija. Mitä todella tarkoittaa Jumalan armo ja miksi se oikeastaan on meille ihmisille niin vaikea asia ottaa vastaan ja hyväksyä?

Tekstissä me kohtaamme joukon työläisiä, jotka taistelevat oikeudenmukaisuuden puolesta työelämässä. On sadonkorjuun aika ja viinitarhan isäntä tarvitsee pikaisesti työläisiä viinitarhaansa, että sato saadaan korjattua hyvän sään aikaan. Määräaikaiset työsuhteet olivat siis jo Jeesuksen aikana ihan arkipäivää. Isäntä lähtee aamuvarhaisella torille ja palkkaa työmiehiä ja lupaa heille denarin, ihan normaalin pätkätyöläisen päiväpalkan tuohon aikaan.

Työtarjous oli siis kaikin puolin oikeudenmukainen ja kohtuullinen.
Kuluu muutamia tunteja ja isäntä huomaa, että työmiehiä tarvitaan lisää, aamutuimaan palkatut miehet eivät riitäkään. Niinpä isäntä lähtee torille ja palkkaa lisää työmiehiä päivän kolmannella tunnilla. Työpäivä tuolloin alkoi auringon noustessa ja vuorokausi oli jaettu kahteen kahdentoista tunnin jaksoon. Niinpä tämä kolmas tunti merkitsi sitä, että tämä toinen ryhmä työläisiä aloitti urakkansa noin yhdeksän aikoihin aamulla.

Päivä kului, työmiehiä tuli lisää pitkin päivää. Vielä ihan viime hetkillä, viimeiselle tunnille, isäntä palkkaa lisää työmiehiä.

Mutta kun koitti palkanmaksu, alkoivat myös ongelmat. Mikä on oikeudenmukaista? Toimiko isäntä ihan järjettömästi? Antaa nyt sama palkka kaksitoista tuntia helteessä raataneille aamuvarhaisella työnhakuun lähteneille ahkerille, hyville työmiehille, kuin viimehetkellä paikalle haetuille tunnin työläisille?

Tämäkö on Jeesuksen antama kuva tasapuolisuudesta? Toimiiko Jumalakin Jeesuksen mukaan yhtä epätasapuolisesti kuin tämä viinitilan isäntä? Jakaako hän armoaan ihan miten sattuu: yhtä paljon ahkerille kuin laiskoillekin?

Jumalan armossa on yksi ongelma. Sitä ei ole tarjolla sen enempää niin sanotuille hyville kuin pahoillekaan. Aina on tarjolla vain koko armo, koko anteeksianto, koko armahdus, ei sen enempää eikä vähempää.

Tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän oikeudenmukaisuutta janoavalle ihmismielelle.
Helposti mieleemme hiipii ajatus, että jos olen hyvä, niin olen ansaitseva palkintoni, minulle kuuluu edes hieman enemmän armoa, hieman enemmän varjelusta ja suojelusta ja hyvää onnea ja tulevaisuudessa edes hieman parempi taivaspaikka, jos ei nyt ihan eturivin paikka niin ainakin kunnon istumapaikka.

Haluan ottaa yksinkertaisen esimerkin.
Verratkaamme mielessämme kahta täysin mielikuvituksen keksimää ihmistä,
toinen on syntymästään asti hyvä ja hurskas, kiltti ja auttavainen, sellainen ihminen joka tuo ympärilleen läheisilleen aina iloa ja valoa ja rakkautta. Ihminen, joka myös on aina valmiina kertomaan ilosanomaa, lohduttamaan surevia, antamaan omastaan tarvitseville. Hän tukee ja kuuntelee toisia ja valitsee elämän uransakin niin, että saa olla auttamassa toisia ja tuoda helpotusta toisten elämään.

Toinen ihminen on väärillä teillä jo pienestä pitäen, tappelee, kiskoo koulussa vierustoveriaan letistä ja heittelee kivillä kotimatkalla, tuo vihaa ja pahuutta ympärilleen, vastustaa vanhempiaan, esivaltaa, lakia ja poliisia, tuhlaa ja tuhoaa luontoa ja ympäristöään, sotii, tappaa, rikkoo perheitä, tuhoaa kaiken kauniin ja viattoman ympäriltään, mutta kuolinvuoteellaan hän katuu ja turvaa Jumalan anteeksiantoon.

Näille kahdelle on Jumalalla tarjolla tismalleen sama armo ja anteeksiantamus, ei sen enempää eikä vähempää, ei bonus-pisteitä, ei jäsenetuja, ei pitkän uskollisen työntekijän kultakelloa tai rahakuorta ja kunniapuheita. Sama armo molemmille palvelijoille, sille joka tuli aamuvarhain työmaalle ja sille joka tuli sinne yhdennellätoista hetkellä.

Eikö tämä ihan rehellisesti ajatellen tunnukin jotenkin epäreilulta?
Mutta tämä on Jumalan tapa toimia, sama palkkaa koko päivän raataneille ja illan tullen palkatuille pätkätyöläisille.

Joskus on ihmismieli järkeistäessään Jumalan toimia selittänyt tämän kohdan niin, että eihän ollut näiden viimeiseksi palkattujen oma vika se, että he olivat jääneet päiväksi ilman töitä ja siksi tämä palkanmaksu olikin oikeudenmukaista. Mutta eihän tämä työnantaja ollut sosiaalitoimisto eikä työttömyyskassan hoitaja, hänen tehtävänsä oli vain maksaa tehdystä työstä palkkaa työläisille, ei olla hyväntekijä. Hän ei antanut avustuksia, vaan maksoi palkkaa. Emmehän me edes tiedä, olivatko viimeiseksi työhön palkatut edes aamutuimaan raahautuneetkaan torille työnhakuun, vai olivatko he saapuneet sinne vasta illan tullen norkoilemaan tapaamaan tuttuja.

Jumalan toiminta ei ole aina meidän ajatustemme mukaista toimintaa, sitä Jeesuskin koetti kertoa meille vertauksissaan. Jumala toimii epäloogisesti, antaa kaikille anteeksi armostaan. Armo, joka saadaan lahjaksi ilman ansioita, sitä meidän on vaikea hyväksyä tasapuolisesti kaikille. Siinä on armon vaikeus. Vaikka se kuulostaa niin helpolta, että ilman omia ansioita, kaikille yhtälailla, johtaa se mielissämme melkoisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Niin kuin että samaa palkkaa maksetaan kahdentoista tunnin työstä ja tunnin työstä.

Tämä Jeesuksen vertaus tasapalkkaa maksavasta viinitarhurista on talletettuna Matteuksen evankeliumiin. Tämä evankeliumi on kirjoitettu seurakunnalle, jonka jäsenet olivat niin sanottuja pakankristittyjä, eli he eivät olleet juutalaisia. He olivat kuullet evankeliumin vasta myöhemmin, silloin kun apostolit lähtivät julistamaan evankeliumia juutalaisten jälkeen myös pakanakansoille. He olivat niitä viimeiseksi tulleita, ei alun perin Jumalan luvattuun kansaan kuuluvia. Heille tällä vertauksella oli oma erityinen arvonsa, sillä he eivät olleet juutalaisia ja silti heitäkin odotti sama Taivas ja sama palkkaa, kuin juutalaisuudesta kristityksi kääntyneitä. Voimme kuvitella että pakana kristityillä oli alemmuudentuntoa suhteessa juutalaisiin, ehkä heitä ei koettu ihan niin aidoiksi kristityiksi. Olihan alkukirkossa myös kiistaa siitä, sopiiko ylösnousemussanomaa julistaa pakanoille lainkaan, vai kuuluuko se vain Jumalan luvatulle kansalle, sille joka tiesi odottaa Messiasta. Mutta tämä vertaus kertoi näille ”toisen luokan kristityille” siitä, että heille on tarjolla tismalleen sama armo ja anteeksianto kuin juutalaisillekin. Ei ole olemassa eri luokan kristittyjä, on vain ensiluokan kristittyjä, meitä täysin syntisiä, mutta Jumalan armahtamia ihmisiä, ilman ansioitamme armahdettuja.

Tähän myös meidän on tyytyminen. Jumalan armoa ei saada tasapuolisesti palkintona sen mukaan miten hyvin on elänyt ja ollut, vaan sama armo on tarjolla kaikille, täydellinen anteeksianto ilman omia ansioita. Ei sen enempää hyville kuin pahoillekaan.
Taivasten valtakunta on tämä vertauksen mukaa paikka, jossa todellinen tasa-arvoisuus, todellinen oikeudenmukaisuus toteutuu. Sillä ihmisten jaottelu hyviin ja pahoihin, onnistuneisiin ja luusereihin, uskovaisiin ja pakanoihin, maallistuneisiin ja pyhiin, kaikki nuo ovat vain jaotteluja jakajan silmissä. Todellisuudessa me jokainen olemme täynnä syntiä ja yhtä paljon Jumalan anteeksiannon tarpeessa, olisimmepa omasta mielestämme sitten miten hurskaita tahansa. Vaikka olisimme omasta mielestämme jo aamuvarhaisella ahertaneet viinitarhassa, muiden vain laiskotellessa, joudumme silti myöntymään siihen, että yhtälailla armon tarpeessa me olemme jokainen, eikä armoa voi osittaa, Jumala antaa aina kaikkensa, meidän tähtensä, myös armonsa ja anteeksiantonsa ihan kokonaan.

SAARNA PUISTOLAN KIRKOSSA 24.1.2016 1.vsk MATTEUS 20: 1-16