Luuk 9:51-62

Päivän tekstikokonaisuus on Luukkaan muotoilema kokonaisuus. Omaksuttuaan evankeliuminsa jäsennyksen Markukselta, hän tekee siihen lisäyksiä ja poistoja keräämänsä muun materiaalin pohjalta. Markuskin edellyttää monissa kertomuksissaan, että ne tapahtuivat matkalla Jerusalemiin. Tästä Luukas ilmeisesti sai idean sijoittaa osa keräämästään kertomusmateriaalista erityiseksi matkakertomukseksi.

On muistettava että evankeliumien jäsennys ei ole historiallinen vaan teologinen: Jordanin kasteelta Galileaan ja sieltä Jerusalemiin ja ristille. Johannes on ainoa, joka jäsentää evankeliuminsa kolmelle vuodelle. Muut sijoittavat – lapsuutta lukuunottamatta – Jeesuksen toiminnan yhteen vuoteen.

Siten tekstin voi ymmärtää joko alkuperäisten kertomusten erillisinä opetuksina tai tutkimalla mitä Luukas haluaa kokonaisuudella sanoa. Luukkaan jäsennyksessä Galilean vaihe päättyi Kahteen kärsimysilmoitukseen, ruokkimisihmeeseen ja Kirkastusvuorikertomukseen.

Nyt Jeesus lähtee kohti ristiä. Ratkaisu on tehty ja Hän on viimeisellä matkallaan. Tämä seikka on yksi avain kertomusten ymmärtämiseen. Kun kertomuksista etsii yhteisiä piirteitä, huomaa että niin näissä kuin näiden jälkeen tulevissakin käsitellään opetuslapseutta.

Tätä Jeesuksen matkakertomusta voisi verrata kokonaisuutena Vuorisaarnaan Matteuksella tai Jäähyväispuheeseen Johanneksella. Kaikki ne ovat evankelistojen kokoamia esityksiä jostain teemasta. Tähän Luukas on koonnut Jeesuksen opetuksia opetuslapseudesta. Käsittelen näitä tarina kerrallaan:

51Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne. 52Ja hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa. 53Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia. 54Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: “Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?” 55Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä. 56Ja he vaelsivat toiseen kylään. (Luuk 9:51-56)

Kertomuksessa on voimakas linkki Vanhaan testamenttiin. Taustalla on 2 Kun 1:10-:n Kertomus siitä kuinka Elia kutsui tulen taivaasta tuhoamaan Samarian kuninkaan Ahasjan komppanian, joka oli lähetetty vangitsemaan häntä. Veljesten sanat ovat suoraan Vanhasta testamentista. Länsimaiset tekstikäsikirjoitukset lisäävätkin sanat: “kuten Elia teki”. Samarialaisten ja Jerusalemin pyhiinvaeltajien kanssa oli juutalaisen historioitsija Josefuksen mukaan aika ajoin yhteenottoja.

Juutalaisille oli tyypillistä käyttää Vanhan testamentin soveltuvia tekstejä perustelemaan omaa samarialaisvihaansa. Samoin sieltä etsittiin hyvin helposti toimintamalleja.

Tekstin lukuisat hepraismit ja linkit Vanhaan testamenttiin luovat jännitteen vanhan mallin ja opetusten uuden käyttäytymismallin välille. Jeesus ei hyväksy veljesten kostonhimoista kristillisyyttä vaan kääntyy nuhtelemaan heitä. Eräät myöhäisemmät tekstilaitokset lisäävät selvityksenä jakeiden 55-56 väliin: “Ettekö ymmärrä missä hengessä puhutte. Ihmisen Poika ei ole tullut hukuttamaan ihmisten sieluja vaan pelastamaan.”

57Ja heidän tietä vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: “Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet”. 58Niin Jeesus sanoi hänelle: “Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi”. (Luuk 9:57-58)

Jeesuksen vastaus seuraansa tarjoutuvalle miehelle on monimerkityksellinen. Vertaako hän itseään todella luontokappaleisiin jolloin kertomuksen kärki olisi turvallisuudessa. Vertailukohtana olisi tällöin juutalainen sananparsi ettei mikään kettu tuhoudu luolansa suulla.

Toinen mahdollisuus olisi se, että ketuilla tarkoitettaisiin edomilaisia ja ammonilaisia jotka kääntyivät juutalaisuuteen n. 100 eKr. Silloin kyse olisi mm. edomilaissyntyisen Herodeksen perheen valta-asemasta.

Taivaan linnut taas tarkoittaisivat pakanoita ja proselyyttejä. Molemmilla ryhmillä oli oma asemansa Israelissa, mutta Jeesus oli koditon. Vertailukohtana voisi olla vaikkapa Joh 1:11 “Hän tuli omiensa tykö ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.”

Kertomuksen kärki on siinä epävarmuudessa ja muukalaisuudessa, johon Kristuksen seuraajat joutuvat sitoutumaan. Kristitty ei ole tästä maailmasta vaan elää täällä muukalaisena.

59Toiselle hän sanoi: “Seuraa minua”. Mutta tämä sanoi: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni”. 60Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa”. (Luuk 9:59-60)

Isän hautaaminen oli pojan ehdottomia velvollisuuksia. Vain ylipappi ja nasiirit olivat siitä vapaat, koska katsottiin viran olevan etusijalla ja sitä ei saanut saastuttaa kuolleeseen koskemalla.

Tässä on kyseessä joko se, että Jeesus rinnastaa kristityn aseman nasiiriin ( vrt. Lk 14:26 ) jonka piti olla vain Jumalaa varten. Tai sitten on kyse siitä, että miehen vastaus oli vain kohtelias ei. Miehen isä oli vielä elossa ja hän siten kieltäytyy kutsusta. Oli kummin oli, opetus on siinä, ettei Herran kutsua saa sivuuttaa millään maallisella velvollisuudella. “puoli kuppia kristillisyyttä” ei käy.

61Vielä eräs toinen sanoi: “Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni”. 62Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan”. (Luuk 9:61-62)

Kolmas kutsu nousee taas Vanhasta testamentista. Kutsu ja vastaus muistuttavat Elisan kutsumista 1 Kun 19:19-20:ssa. Mutta toisin kuin Elia, joka myöntyy seuraajan hyvästelypyyntöön, Jeesus vastaa ettei siihen ole aikaa. Kun Jeesus on tehnyt oman ratkaisunsa ja on matkalla ristille, on etsikkoaika todella lyhyt. Nyt on ainoa hetki kulkea Hänen kanssaan.

Kertomuksia leimaa kiireen tuntu. Ratkaisu Kristuksen seuraamisesta on tehtävä heti – aikaa ei ole. Tämä oli myös alkukirkon käsitys. Luukkaan ensimmäiset lukijat uskoivat Herran takaisintulon olevan lähellä ja siksi oli kiire.

Me olemme huomanneet ettei alkukirkon odottama Kristuksen pikainen paluu toteutunutkaan ja siksi olemme taipuvaisia joko tulkitsemaan tämänkaltaisia tekstejä vapaammin tai yksinkertaisesti sivuuttamaan ne. Kuitenkin meillä on kaikilla edessämme edelleen tuo kysymys Kristuksen täysipainoisesta seuraamisesta.

Näiden kertomusten jälkeen Jeesus lähettää opetuslapsensa julistamaan evankeliumia ja evästää heitä: “Eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että Hän lähettäisi työmiehensä elonkorjuuseensa.”