Joh. 6:1-15

Annoin sinulle höyhenen

ja sinä sanoit sitä siiveksi.

Minä annoin sinulle murusen

ja sinä sanoit sitä leiväksi.

Minä annoin sinulle tilkkasen

ja sinä sanoit sitä mereksi.

Niin paljon sinä minulle annoit: meren, siivet, leivän.

Mitähän olisin saanut, jos olisin uskaltanut antaa vähän enemmän.

Tommy Taberman: Pieni laulu antamisen ihmeestä.
Lähestyvän pääsiäisen sanoma tiivistyy lopulta muruseen leipää ja tilkkaseen viiniä.

Jumala tuli ihmiseksi. Jeesus murtui meidän puolestamme ja vuodatti verensä meidän edestämme.

Jumalan olemukseen kuuluu tämä: Hän antaa omastaan meille! Jumala uskaltaa antaa enemmän; lopulta kaikkensa!

”Minä olen elämän leipä. Minä annan sen, että maailma saisi elää!”

Tämän pyhäpäivän evankeliumikertomus ohjaa meidät kohtaamaan kahta hyvin keskeistä kristillisen elämää perusasiaa. Näitä kahta tärkeää elämän ulottuvuutta yhdistää sana osallisuus:

1. osallisuus Kristuksen läsnäoloon pyhän ehtoollisen sakramentissa ja

2. osallisuus lähimmäisen hätään.

Asetutaan kuulemaan päivän evankeliumia – tarkkaillen osallisuutta Kristukseen ja lähimmäistemme elämään.

Tämän jälkeen Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.

Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: “Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: “Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: “Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”

Jeesus sanoi: “Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.

Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: “Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

(Joh. 6:1-15)

Ruokkimisihme Genesaretin järven rannalla ennakoi pyhän ehtoollisen viettoa. Leipien siunaaminen ja kiitosrukous sekä kaksitoista koria tähteiksi jäänyttä leipää symbolisoivat uutta Israelia uudella erämaavaelluksella. Kun Kaanaan häiden ihme julisti, ettei viini lopu, niin ruokkimisihme sanoo saman ehtoollisleivistä. Kun Galilean juhla-ateria ennakoi todellista ehtoollista vuotta myöhemmin Jerusalemissa, niin jokainen meidän ehtoollisenviettomme on tulevan taivaallisen ehtoollisen esijuhla.

Ehtoollisella Kristus ruokkii yhä lukemattomia seuraajiaan eri puolilla maailmaa tänään – ylösnousemuksen viikoittaisena juhlapäivänä.

Kuvaan kolme tärkeää näkökulmaa pyhän ehtoollisen sakramenttiin.

Pyhä salaisuus tiivistyy muruseen leipää ja tilkkaseen viiniä. Leivän ja viinin nauttiminen tekevät meidät osallisiksi pelastuksen lahjoista.

1. Sakramentti tarkoittaa pyhää toimitusta.

Vaikka emme voi ymmärtää tätä salaisuutta, voimme luottaa Vapahtajan omiin sanoihin, jotka on talletettu pyhään Raamattuun. Kuolemaansa edeltävänä yönä Jeesus jakoi siunaamansa leivän opetuslapsilleen ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini.” Samalla tavalla hän antoi myös viinin, joka hänen sanojensa mukaan on liiton veri, hänen oma verensä. Näille Jeesuksen sanoille uskollisina me vietämme ehtoollista hänen muistokseen.

Jeesus sanoi: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:56)

2. Pyhä Jumala, joka on salattu eikä mahdu meidän sanoihimme tai ajatuksiimme, tulee nyt meidän keskellemme pyhässä ehtoollisessa.

Ääretön kätkeytyy palaseen happamatonta leipää ja tilkkaseen viiniä. Meille tulee mahdolliseksi ottaa vastaan Pyhän Jumalan salaisuus konkreettisesti syömällä ja juomalla – siis hyvin tavallisella tavalla – maistaa sitä mikä on tavatonta ja käsittämätöntä.

Paavali pohdiskelee ehtoollisen merkitystä näin: “Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:16–17)

3. Pyhän ehtoollisen nauttiminen vaikuttaa meidän elämäämme!

Vaikuttavuus on sitä, että ehtoollinen Jumalan sanaan liittyen kantaa mukanaan uskon lahjaa, jolla meidät liitetään Kristukseen. Näin liitymme myös seurakuntayhteyteen, joka ulottuu kaikkialle maailmaan. Tämä yhteys ei ole vain inhimillistä tunnetta tai fiilistä, vaan sisäistä halua elää Kristuksen seuraajana. Mitä tämä voisi olla arkielämässä? Jeesus kysyy meiltä: ”Mitä te teette lähimmäistenne hädän lievittämiseksi? Minä annoin teille esikuvan!”

Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää
nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Kuvaan kaksi kokemusmaailmaa. Kumpaan liityt tänä aamuna?

Jos tuntee jäävänsä paitsi ja osattomaksi, jos kokee saaneensa liian vähän, eikä koskaan tarpeeksi – silloin käpertyy helposti sisäänpäin. Alkaa kahmia kaiken itselleen, vielä huonomman päivän varalle. Ei uskalla jakaa omastaan: jos menetän tämänkin, jos minulle jää vain murusia, jos joku saa enemmän kuin minä?

Jos tuntee saaneensa paljon, jos kokee tulleensa tarpeineen nähdyksi, hyväksytyksi, ravituksi – silloin uskaltaa katsoa omaa elämää avarampia näköaloja. Silloin uskaltaa nähdä toiset nälkäiset ympärillään, ja jakaa vähästäänkin. Silloin uskaltaa pysähtyä, kuunnella, ja pyytää Vapahtajaa siunaamaan vähiä eväitään.

Silloin saa kokea senkin ihmeen, ettei jää ilman. Että antaessaan saa. Että vasta jaettu leipä on kokonainen leipä. Ja että tätä leipää riittää.

”Niin paljon Sinä Kristus minulle annoit… mitähän saisin, jos uskaltaisin antaa omastani vähän enemmän?”