Luuk.15: 1-10

Konfirmaatiojumalanpalveluksen aiheeksi tuskin voi toivoa parempaa ja osuvampaa kuin tämän sunnuntain otsikko: Kadonnut ja jälleen löytynyt. Onhan tätä jumalanpalvelusta edeltänyt lähes kymmenen päivän mittainen rippikoululeiri, jonka saimme viettää täällä edessä istuvien, nyt valkeaan albaan pukeutuneiden, nuorten kanssa. Rippikoulun alkuvaiheessa sanoin suoraan, että yhteisen leirimme selkeä tavoite on käännyttää. Tiedän, ettei tällainen ajatus ole kovin suosittu. Olen lukenut monestakin lähteestä, ettei nykyaikainen rippikoulu toki yritäkään käännyttää. Mutta jos näin on, silloin asetutaan vahvasti Jumalan sanaa ja siihen sisältyvää kutsua vastustamaan. Tämän päivän evankeliumissa kuulimme kaksi Jeesuksen vertausta, jotka molemmat asettavat ihmisen kääntymisen Jumalan puoleen ja siten löytyvän yhteyden Jumalaan äärimmäisen tärkeäksi asiaksi.

Molemmat äsken kuullut vertaukset edellyttävät lähtökohdakseen johonkin kokonaisuuteen kuulumisen. Sadan lampaan lauma oli jo kohtuullisen suuri rikkaus Jeesuksen aikana. Tasaluku antaa aavistaa kuitenkin jotain enemmän. Täysi lauma on enemmän kuin vain sen yksilöiden yhteenlaskettu summa. Täydessä laumassa jokaisella on paikkansa ja jokaista tarvitaan. Naisen hopearaha taas ei ollut mikä tahansa kukkarossa lojuva lantti, vaan mitä todennäköisimmin osa otsalla pidettävästä, kymmenestä hopearahasta koostuvasta perintökorusta. Siksi puuttuva raha oli paljon suurempi arvoltaan kuin sen varsinainen ostoarvo, joka ilmeisesti vastasi jotakuinkin yhden lampaan arvoa.

Rippikoululeirillämme oli meidän eri tavoin vetovastuussa olevien työntekijöiden ja vapaaehtoisten isosten lisäksi 21 kerran kastettua nuorta ihmistä. Tärkeä lähtökohta koko rippikoululle on tuo kaste. Rippikoulu on kastekoulu. Kasteessa jokainen meistä on tullut liitetyksi kokonaisuuteen, jossa jokaiselle varmasti on myös oma paikka. Se kokonaisuus ei ole vähempää kuin Jumalan valtakunta. Kun Jeesus itse aloitti julkisen toimintansa, hän tietoisesti aloitti sen juutalaisen kansan keskuudessa. Sillä kansalla oli Jumalan lupaukset ja Jumalan kutsu valituksi kansaksi. Sille kansalle siis kuului yhteys Jumalaan, mutta se kansa oli monet kerrat ja yhä syvemmin hylännyt kutsun ja joutunut kadoksiin. Siksi Jeesus aloitti julistuksensa: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark.1:15). Me emme voi väittää, että tilanteemme olisi kansana yhtään parempi kuin Jeesuksen ajan juutalaisilla. Vaikka kansastamme on valtava enemmistö kastettuja, lienee tilanne hyvin samankaltainen kuin kahdentuhannen vuoden takaisessa Israelissa. Jumala on ottanut kasteessa omakseen, synnyttänyt uudesti taivaan kansalaiseksi, mutta aivan liian usein tuo yhteys on hukattu.

Hengellistä rehellisyyttä ja realismia on siksi lähteä rippikoulun pitoon samoilla eväillä, joita Jeesus käytti ja joita hän rohkaisee meitäkin käyttämään. Siksi rippikoulun tavoitteena suorastaan täytyy olla Jumalan kutsun selkeä esittäminen ja toive siitä, että kutsuun myös vastataan. Pyhän kasteen velvoite on itse asiassa jokapäiväinen kääntyminen Jumalan puoleen ja hänen lahjojensa varaan rakentaminen. Siksi tuo kääntymisen kehote kuului leirillämme joka päivä oikeastaan meille kaikille.

Jeesuksen kertomista vertauksista ensimmäisessä saattaa kiinnittää huomiota se, ettei hänen sanojensa mukaan taivaassa niinkään iloittu niistä 99 kuin siitä yhdestä kadonneesta, mutta jälleen löytyneestä. Siinä on Jeesuksen taitavasti osoittama viesti fariseuksille ja lainopettajille, jotka arvostelivat Jeesuksen etsivää työtä. Kansan hengellinen kerma ei varmastikaan omasta mielestään kääntymistä, tai niin kuin se vielä on uusimpaankin raamatunkäännökseemme kirjoitettu, parannusta tarvinnut. Taivaassa on ilo jokaisesta kadonneesta, joka kääntyy Jumalan puoleen, ja siinä ilossa ovat varmasti mukana myös ne ihmiset, jotka todella ovat Jumalan ystäviä. Fariseukset eivät osanneet iloita Jeesuksen kautta yhteyden Isään Jumalaan löytävistä ihmisistä.

Vertauksessa kadonneesta lampaasta on huomattava, ettei paimen suinkaan jättänyt yhdeksääkymmentäyhdeksää petojen armoille, vaan aitaukseen, johon ne yöksi oli saateltu. Väsynyt tai itsensä loukannut lammas oli jäänyt muista jälkeen, mutta paimen ei itse levännyt, ennen kuin sekin oli löytynyt ja suorastaan kannettu kotiin. Seurakunta on turvallinen aitaus jokaiselle kastetulle, myös jokaiselle kadoksissa olleelle, mutta sitten löytyneelle. Voi kuinka toivonkaan, että mahdollisimman moni teistä tämän kesän ensimmäisen rippikoulun käyneistä voisitte löytää turvan ja elämän sisällön seurakunnan hengellisestä elämästä. Seurakunnasta ei tee elämän lähdettä työntekijät eivätkä toimintamuodot, vaan itse Jeesus Kristus, joka lupasi olla siinä yhteydessä kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.

Naisen hopearaha osana otsakoristetta puhuu vielä paljon selkeämmin jokaisen Kristuksen omaksi kastetun tärkeästä tehtävästä osana kokonaisuutta. Myöhemmin apostoli opettaa seurakunnan olemusta käyttäen vertauskuvana ruumista. Jokaisella, pienimmälläkin osalla siitä on oma tärkeä tehtävänsä, ja koko ruumis kärsii, jos jokin osa puuttuu tai voi huonosti. Siksi ei ole mikään ihme, että seurakunnan Herra, Jeesus Kristus, näkee todella vaivaa jokaisen kerran kokonaisuuteen kuuluneen, mutta eri syistä kadoksiin joutuneen jälleen löytämiseksi.

Näiden kahden vertauksen kertomisen lähtökohtana oli Jeesuksen avoimuus syntisiä ihmisiä kohtaan. Itseään Jumalan ystävinä ja kääntymistä tarvitsemattomina pitäneet fariseukset ja lainopettajat närkästyivät siitä, että Jeesus jopa söi julkisyntisiksi tunnettujen ihmisten kanssa. Ateriayhteys oli juutalaisuudessa jo hyvin korkean luottamuksen osoitus. Luottamus oli kuitenkin ostettava tiukalla lain noudattamisella.

Tiedän, että hyvin moni ajattelee vähän samalla tavalla Pyhästä ehtoollisesta. Jossain sydämen sopukoissa asuu ajatus, ettei ehtoollispöytä kuulu kuin niille harvoille, jotka eivät kääntymystä tarvitse. Jeesus itse opettaa ehtoollisesta aivan toisin. Hän itse sanoo olevansa siinä läsnä. Leipä on Kristuksen ruumis ja viini on Kristuksen veri. Jeesuksen omien sanojen mukaan ne on annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi. Ehtoollinen on siis syntisen ihmisen paikka kohdata Jeesus Kristus ja hänen lupaamansa anteeksiantamus. Kun hän kutsuu kääntymään, hän kutsuu juuri ottamaan lahjaksi vastaan koko elämän ja taivaan.

Rippikoulussa opimme myös sen, että ehtoollinen on näkyvä osa taivaan hääateriaa. Kyseessä on käsittämättömän paljon suurempi hääjuhla kuin mitä naapurimaassamme eilen vietettiin. Onko taivaallisella hääjoukolla tänään erityinen syy iloita ja juhlia siitä syystä, että edes yksi kadonnut jälleen löytää yhteyden Kristukseen täällä Kemijärven kirkossa, yhteisessä ehtoollispöydässä? Tavoittiko Jeesuksen itsensä kutsu rippikoulussamme jonkun, joka oli yhteyden kadottanut, mutta nyt suostui löydetyksi? Jos niin on, ei yksikään hetki, se enitenkään väsymystä aiheuttanut, ollut turhaa!