Joh.16: 5-15

Vaikka evankeliumikirjamme määritteleekin tämän sunnuntain kuuluvan pääsiäisajan iloisten sunnuntaitten ketjuun, ei päivän aihe ”Taivaan kansalaisena maailmassa” ainakaan äsken kuullun evankeliumin valossa avaudu mitenkään iloisena. Määritelmä evankeliumikirjassa kuuluu: ”Seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa.” Päivän evankeliumi sen sijaan on suoraa jatkoa ja lujasti liittynyt Jeesuksen jäähyväispuheen siihen kohtaan, jossa Hän puhuu seuraajiaan kohtaavasta maailman vihasta. Juuri ennen tekstikatkelmaamme Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.” (Joh.16:1-4)

Tällaiseen todellisuuteen tarvitaan sitä Pyhän Hengen läsnäoloa, opastusta ja puolustusta, josta Jeesus puhuu. Ei suinkaan tekemään kristityn elämästä pumpulinpehmeää tai ruusuilla tanssimista. Taivaan kansalaisina maailmassa me tarvitsemme Pyhän Hengen voidaksemme yleensä olla siinä asemassa. Puolustaja, Pyhä Henki on meidän voimanlähteemme taistelussa, jota ei voi välttää. Maailma ei voi sallia sitä, että taivaan kansalainen saisi tehdä matkaansa rauhassa.

Uuden testamentin tapahtumien aikaan Jeesuksen seuraan lähteneiden alkuperäinen sosiaalinen yhteisö oli ollut synagoga. Sieltä heidät erotettiin ja ajettiin ulos. Perustelut olivat sellaisia, joissa vedottiin Jumalan nimeen, mutta silti Jeesus joutuu määrittelemään koetut vainot maailman vihaksi. Me saamme lukea Jeesuksen sanoja sovittaen synagogan tilalle sen yhteyden, jossa me olemme saaneet elää. Mikään ei ole muuttunut. Erottamisen kiihko kasvaa huimalla vauhdilla ja perustelut puetaan mieluusti kristinuskon perustaviksi periaatteiksi väitettyihin muotoihin.

Jeesus lupasi lähettää seuraajilleen Puolustajan, Pyhän Hengen. Hän myös piti mitä lupasi. Jo kasteessa meille on annettu Pyhän Hengen lahja. Kasteessa olemme Jeesuksen opetuksen mukaan saaneet syntyä vedestä ja Hengestä. Hän, Pyhä Henki, on uskollinen lähettäjälleen ja tehtävälleen, josta Jeesus nyt puhui. Hän ei pakota meitä seuraansa, jos tuo Hänelle kuuluva tehtävä ei meitä kiinnosta. Mikäli näin käy, silloin kuulumme auttamatta sille puolelle, mistä Jeesus käyttää sanaa: maailma. Taivaan kansalaisuus tässä maailmassa merkitsee siis herkkyyttä kuunnella Pyhän Hengen tehtävää ja myös suostua rakentamaan koko elämänsä Hengen avaaman todellisuuden perustalle. Jeesuksen omien sanojen mukaan meillä ei todellakaan olisi edes mahdollisuutta todellisuuden oikeaan ymmärtämiseen ilman Hänen lähettämäänsä Puolustajaa tai Auttajaa, niin kuin alkukielen sana tässä yhteydessä olisi ehkä parhaiten käännettävissä.

Koska lähtökohtana on Kristuksen seuraajan kohtaama vaino ja taistelu, Jeesus julistaa Puolustajan tehtävistä ensiksi sitä, että Hän paljastaa maailman olevan väärässä. Maailma on väärässä kolmessa asiassa, eikä yksikään niistä ole mikään sivuseikka: väärin on ymmärretty synti, vanhurskaus ja tuomio.

Maailman ja meidän syntiinlangenneen luontommekin käsitys synnistä on kirjava ja samalla kertaa irvokas. Syntilistoja on rakenneltu kautta aikojen, ja edelleen haetaan erilaisille epäilyttäville toimintamuodoille hyväksyntää toteamalla, ettei kai se mikään synti ole? Irvokkuutta asiaan tuo se, että samaan aikaan synti-käsite on käytössä tehokkaana mainoksena: ”nyt on luvassa jotain syntisen hyvää”, ”syntisen seksikästä” yhdellä sanalla sanottuna: houkuttelevaa. Tiukassa paikassa taas – erityisesti kuoleman edessä – pohditaan kuollutta läheistä ja arvioidaan, ettei hänellä oikeastaan syntejä ollutkaan. Niin kai toivotaan samalla omaa itseä ajatellen. Luontainen suhteemme syntiin on mieletön. Kuvittelemme jotenkin hallitsevamme koko asiaa. Pohjimmainen vakaumuksemme on, että voimme lopulta itse päättää, teemmekö syntiä vai emme. Näin asioitten ollessa synti ei enää niin kovin vakava asia olekaan! Ei näin!, sanoo Jeesus ja kertoo myös Pyhän Hengen opettavan toista: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.”

Synti on siinä, että me emme usko Jeesukseen! Ajatelkaamme tätä, kun seuraavan kerran joudumme tavalla tai toisella kohtaamaan kysymyksen: mikä on syntiä? Jeesukseen uskominen ei tässä tarkoita Hänen olemassa olemiseensa uskomista, vaan sitä, että Hän todella on ihmiseksi tullut Jumala, meidän syntiemme puolesta kärsinyt ja kuollut ja siten meidät synnin orjuudesta vapauttanut Herra! Yhtä lailla Jeesukseen uskominen merkitsee, että otamme todesta Hänen opetuksensa siitä, miten tätä ihmisen elämää tulee elää. Uuden testamentin sivuilla on luotettava todistus siitä, mitä Jeesus opetti, eikä Hänen opetuksensa ollut tarkoitettu vain kahden vuosituhannen takaisiin tilanteisiin. Hän itse lähetti opetuslapsensa kaikkeen maailmaan myös opettamaan. ”…opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Pelastuksemme toki on kokonaan sen varassa, että Jeesus on nytkin meidän syntiemme sovittaja. Mutta elämämme oikea sisältö tulisi myös rakentaa sen esimerkin perustalle, minkä Jeesus meille antaa. Se vaino, joka myös Suomen luterilaisen kirkon sisällä on kasvamassa, nousee selvästi tästä juuresta: ei uskota Jeesukseen! Tässä postmoderniksi kutsutussa ajassa on järkyttävä tosiasia, että kirkon johtopaikoilla istuu piispoiksi, esipaimeniksi, kutsuttu joukko miehiä, jotka eivät näy pitävän suurenakaan ongelmana Jeesuksen neitseellisen syntymän, Hänen ristillä tapahtuneen sovituskuolemansa tai Hänen ylösnousemuksensa kieltämistä. Vielä helpommin niputetaan oman aikansa käsityksiksi kaikki se, mitä Jeesus ja Hänen lähettämänsä apostolit opettavat ihmisen elämästä. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko Jeesukseen. Uskotko sinä?

Myös käsitys vanhurskaudesta on pielessä. Viittasin jo siihen, että omat tekemiset tai tekemättä jättämiset vanhurskautetaan hyvin kevyesti. Vanhurskas on sellainen, joka on oikeassa eikä ole tehnyt syntiä. Siihen joukkoon on paljon halukkaita. Kun Jeesus joutui ristille kärsimään ja kuolemaan, oli maailman tulkinta ilmeinen: tämä ei ainakaan voinut olla vanhurskas, täytyisihän vanhurskautta seurata menestys eikä suinkaan kärsimys! Jeesus sanoo Pyhän Hengen paljastavan toista: ”vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua.” Jeesuksen poismeno ei ollut pelkkä kuolema, vaan menemistä Isän Jumalan luo. Se, että Hänet herätettiin kuolleista, todisti ja todistaa edelleen Hänet vanhurskaaksi, Isän edessä kelpaavaksi. Kun Hän samalla kantoi meille kuuluvan rangaistuksen, on Hänen kuolleista herättämisensä myös meidän vanhurskautemme todiste. Jokaiselle Jeesuksen ylösnousemuksen epäilijälle on tässä tärkeä viesti: Ilman Jeesuksen ylösnousemusta ei meillä voi olla mitään vanhurskautta Isän Jumalan edessä. Me olemme vanhurskaita vain ja ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa!

Kolmantena asiana Jeesus mainitsi vielä tuomion. Jeesuksen kuolemaa vaatineet uskonnolliset johtajat kuvittelivat harhaopettajan saaneen ansaitsemansa tuomion. Sen sijaan se, mitä Jeesuksen kuolemassa todella tapahtui, oli vielä opetuslapsillekin tapahtumahetkenä täysi salaisuus. Tuskin he vielä silloin muistivat, mitä Jeesus tässä jäähyväispuheessaan sanoi: ”tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” Jeesukselle sen sijaan asia oli hyvin selvä ja keskeinen, sillä Hän oli tullut tähän maailmaan pelastukseksi meille ihmisille, mutta samalla tuomioksi perkeleelle ja kaikille sen joukoille. Jeesus oli jo aivan jäähyväispuheensa alussa lausunut: ”Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta.” Vasta Pyhän Hengen opettamana opetuslapset, niin kuin me heidän seuraajinaan, voimme edes aavistaa, kuinka Jeesuksen kuolema ei koitunutkaan Hänen, vaan Jumalan vastustajaksi ilmoittautuneen langenneen enkeliruhtinaan tuomioksi ja tappioksi. On varmaan sanomattakin selvä, ettei maailma tätä tappiota tunnusta, vaan mieluusti ottaa pimeyden voimat esikuvakseen ja jopa pukeutuu pimeyden ruhtinaaksi monissa juhlissaan.

Jeesus nimittää Pyhää Henkeä monilla nimillä. Yksi ehkä eniten vastustettu on nimitys Totuuden Henki. Meidän aikakautemme perusväittämiä on totuuden suhteellisuus, eikä se tahdo millään sopia Jeesuksen lupaukseen: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.” Tai jos totuutta etsitäänkin, silloin eurooppalaisessa elämänmuodossamme hallitsee naturalistinen maailmankatsomus, jonka perustava erehdys on kuvitelma totuuden löytymisestä kieltämällä ensin Jumalan todellisuus. Kristillisen kirkon sisällä ja siitä helposti irtautuen on kirkon historian aikana jatkuvasti löytynyt niitä, jotka ihastuvat ajatukseen Totuuden Hengestä, joka johtaa koko totuuden tuntemiseen. Muuten hyvä, mutta kun unohdetaan Jeesuksen puheen jatko, silloin seuraukset ovat kauheat. Jeesushan opetti Hengestä: ”Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen minkä kuulee…Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.” Taivaan kansalaisina maailmassa vaeltava joukko on kahden vuosituhannen ajan pysynyt tässä opetuksessa, ja sen mukaan arvostellut kaiken Hengen ilmoittamaksi väitetyn Jeesuksen sanoilla ja esimerkillä. On täysin perusteltua olettaa, ettei se, mikä vielä jäi Totuuden Hengen opetettavaksi, voi olla vastoin sitä, mitä Jeesus oli sanonut tai tehnyt.

Me saamme tänään viettää oman seurakuntamme paimenen, Lassen, 60-vuotispäivää suurella kiitollisuudella. Kiitollisuuden suurin aihe on varmasti siinä, että hänen julistuksessaan ja opetuksessaan on kuulunut se Pyhän Hengen totuus, joka tahtoo aina olla uskollinen Kristuksen sanalle ja teolle. Samalla kun kiitämme Jumalaa Lassen palvelustyöstä, olemme jatkuvasti kutsuttuja myös uskolliseen esirukoukseen työn puolesta. Sitä suuremmalla syyllä esirukousta tarvitaan paljon, kun muistetaan Lassen vastuullinen työ myös Suomen luterilaisen kirkon päätöksenteossa, kirkolliskokouksessa. Niin väärältä kuin se kuulostaakin, siellä kohdataan jatkuvasti ja voimakkaasti se taistelu, josta Jeesus opetuslapsilleen puhui. Asia on jälleen hyvin ajankohtainen. Kirkolliskokous kokoontuu nyt alkaneella viikolla.