Joh. 15:26-16:4

12.5.2013 6. sunn. pääs. Joh. 15:26-16:4

Olen huomannut, että meidän on aika vaikea puhua VAINOSTA.
Se varmaan johtuu siitä, että meillä on tietty mielikuva siitä,
minkälaisia vainot ovat.
Tuo mielikuva tulee sieltä varhaiskirkon ajoilta,
jolloin kristityt joutuivat leijonien ruuaksi tai halsteriin tai
heidän nahkansa rullattiin pois heidän päältään.

Tällaista toki joskus tapahtui,
mutta ei vaino välttämättä tarkoita tällaista hirveää väkivaltaa.
On hyvä muistaa, että vaino on pohjimmiltaan sitä,
että joutuu syrjityksi tai pilkatuksi siitä,
miten elää uskoaan todeksi.

Vuorisaarnassa Jeesus selittää, mitä vaino on:
”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan,
ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa” (Matt. 5:11).
– Vainoa on siis jo se,
että meitä herjataan Jeesuksen vuoksi
tai meistä puhutaan pahaa väärin perustein.

Sain itse kokea jotain tällaista silloin 10 vuotta sitten,
ja olen sen jälkeen joutunut ajattelemaan toisella tavoin siitä,
mitä vaino on.
Nykyajan vainoaminen on näet varmaankin aika erilaista kuin
ensimmäisten kristittyjen kokemat vainot.
– Mutta pohjimmiltaan on kysymys samasta kamppailusta,
jota käydään siitä, kestääkö usko vai sortuuko se vastustuksen edessä.

Siksi meidän pitäisi mieluumminkin nähdä vainot arkisena asiana,
eikä odotella sellaista päivää,
jolloin taistelemme areenalla leijonia vastaan.
Muuten saatamme olla valmistautumattomia kohtaamaan
sitä nykyaikaista vainoa, joka on jo alkanut.

***

Matti-piispa evästi Risto-piispaa toissa lauantaina puheessaan näin:
”Sinun tehtäväsi on kulkea Hyvän Paimenen tavoin lauman edellä
ja puolustaa Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen pitäytyen
Jumalan sanan miekalla sinun vastuullesi uskottua Jumalan laumaa
ja sen paimenia tarvittaessa aina vankeuteen ja marttyyriuteen saakka”

Nuo Matti-piispan sanat eivät arvatenkin olleet kaikkien mieleen.
Netissä puhetta kommentoitiin mm. näin:

”Vankeudesta ja marttyyriudesta puhuminen on lapsellista.
Ei Suomessa kukaan joudu kiven sisään uskonsa vuoksi,
eikä lainsäädäntömme tunne kuolemantuomiota” (Jorma Hentilä)

Ja toinen kommentti:
” Tuon laatuinen oman erityisyyden perustelu ja omien joukkojen vahvistaminen on vastenmielistä ja perverssiä retoriikkaa (eli vääristynyttä
puhetta)” (Raimo Turunen)

Onneksi keskusteluun osallistui myös meidän pastorimme Kimmo
Jaatila, joka kirjoitti näin:
”… maailmassa on tälläkin hetkellä 200-250 miljoonaa kristittyä,
jotka tunnustavat uskoa marttyyrikuoleman pelon varjossa.
Mistäs sen tiedät, millaiseksi tilanne Suomessakin kehittyy?
Ei meidän hyvinvointimme ole mikään kiveenkirjoitettu asia”

On hyvä muistaa, että kristityt ovat maailman vainotuin uskontokunta.
On kymmeniä maita, joissa kristinuskon tunnustaminen tai
siihen kääntyminen on rikos.
Tuhannet kristityt viruvat tänäkin päivänä Pohjois-Korean, Kiinan
ja muslimimaiden vankiloissa.

Kaikki vaino ei kuitenkaan ole suinkaan VALTION aikaansaamaa.
Onhan vainoa myös se, että joutuu työpaikalla, koulussa tai
perheessä vaikeuksiin uskonsa vuoksi.
Meillä länsimaissa erityinen vainon paikka ovat tiedotusvälineet.
Jotkut niistä ovat ottaneet pyhäksi tehtäväkseen perinteisen
kristinuskon pilkkaamisen ja naurettavaksi tekemisen.

Niin kuin monet muistavat, silloin 10 vuotta sitten kaikkein
valtavin vastustus ja hyökkäys tuli nimenomaan lehdistön,
radion ja television suunnasta. Niistä löytyi aina toimittajia, jotka
seurauksista välittämättä sorvasivat vääristettyjä uutisia.

Suomessa tilanteen tekee erityisen vaikeaksi se,
että tapahtuu kaksinkertaista pilkkaamista.
– Ensin naureskellaan vanhanaikaiselle uskolle ja uskoville
ja koetetaan saada meidät näyttämään aivan pöhköiltä.
– Ja jos sitten hermostuu tällaisesta pilkasta,
syytetään siitä, että ”nyt se heittäytyy marttyyriksi”.
Eihän Suomessa ketään syrjitä uskonsa vuoksi.
Jokainenhan täällä saa uskoa miten haluaa.

Kristitty joutuu siis vaikeuksiin sekä siitä, miten uskoo,
että siitä, miten reagoi haukkumiseen.
Olisi siis vain pidettävä suunsa kiinni ja uskottava
neljän seinän sisällä tai vain päänsä sisällä.

Mutta silloinhan me elämme Neuvostoliitossa.
Siellähän kyllä mainostettiin, miten maassa on uskonnonvapaus.
Jokainen neuvostokansalainen saa uskoa, miten haluaa.
Ja niinhän se varmaa oli, ajatuksen tasolla.

Mutta jos sitten toteutti uskoaan jollakin tavoin, kävi jumalanpalveluksessa,
kasvatti lapsensa kristillisesti, kieltäytyi kumartamasta kommunismin
epäjumalia, joutui suuriin vaikeuksiin:
erotettiin koulusta, estettiin saamasta valtion virkoja,
pahimmillaan lähetettiin mielisairaalaan tai työleirille.

Onneksi Neuvostoliittoa ei ole, mutta samantyyppinen toiminnan
rajoittaminen näkyy jo meilläkin.
Saat kyllä ajatella, että naispappeus on väärin. Mutta et saa opettaa niin.
Etkä missään tapauksessa saa antaa sen näkyä millään tavoin.
Sinun on otettava ehtoollinen naispapin kädestä ja oltava
alttarilla hänen kanssaan. Muuten: ulos!

Huomatkaa että näin on tapahtunut Suomen KIRKOSSA jo
monen ihmisen kohdalla: miesten JA naisten.
Ei edes valtiossa eikä Neuvostoliitossa.

Ei turhaan past. Antti Kylliäinen sanonut muutama viikko
sitten, että ”välillä (kirkossa) tunnutaan hermostuttavan siitä,
että konservatiivikristittyjä ylipäätään ON” … ”Kirkossa on
luvallista vastustaa naispappeutta … (mutta) toiminnan tasolle,
esimerkiksi erillismessuiksi, naispappeuden torjuntaa ei saa tuoda.
Tämä muistuttaa sitä tapaa, jolla homoja on poljettu.”
– Kylliäisen mukaan me vanhan kannan uskovat olemme kirkon
sorretuin vähemmistö (Kotimaa 28.3.2013)
Huomatkaa, ettei Jeesus missään kohdin sano,
että meidän tulisi toimia niin, ettei meitä vainottaisi.
Hän ei kehota olemaan varovainen ja välttämään ristiriitoja.
Päinvastoin Hän sanoo, ettei tuonut maan päälle rauhaa vaan miekan.
”Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään
ja miniän anoppiaan vastaan” (Matt. 10:35).

Samassa yhteydessä Jeesus sanoo, että ”joka tunnustautuu
minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan
omakseni Isäni edessä taivaassa” (Matt. 10:32).

Nämä kaksi asiaa liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa:
Uskon tunnustaminen johtaa vastustukseen.
Jos joku sanoo seuraavansa Jeesusta, hänen eteensä tielle
asettuu heti ihmisiä, jotka tahtovat estää tämän tien kulkemisen.
– Tällaiset ihmiset toimivat sielunvihollisen työtovereina,
vaikka tuskin itse sitä haluavat tai huomaavat.

Tunnustaminen vie miekkaan.
Todistaminen vie ristin kantamiseen.
”Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle”,
sanoi Jeesus samassa yhteydessä (Matt. 10:38)

***

Koska Jeesus tiesi, että me joudumme vainottaviksi,
hän tahtoi valmistaa meitä siihen.
Siksi Hän sanoi: ”Olen puhunut tämän teille siksi, että kun
se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille” (Joh. 16:4).

Kristittyä kohtaavat vainot ja vastukset ovat siis olleet Jeesuksella
hyvin tiedossa jo kauan sitten. Hän toivoo, että me muistaisimme
vainoon joutuessamme, että sekin on Vapahtajalla hyvin tiedossa.
Ei meille tapahdu mitään kummallista, vaan juuri sitä,
mikä on kristityn osa tässä maailmassa:
”Vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti
Kristuksen Jeesuksen omina”, sanoo Paavali Timoteukselle (2. Tim. 3:12)

Ei siis ole mitenkään outoa,
että kuulemme pilkkaa, herjausta, vähättelyä, syyttelyä, piikittelyä,
halveksimista jne. Ehkä se ei kohdistu SINUUN henkilökohtaisesti,
mutta kyllä se kohdistuu jo nyt Kristuksen seurakuntaan,
kun se pitäytyy Jumalan sanaan ja julistaa sitä puhtaasti.
Onneksi Jeesus kuitenkin antaa meille myös keinot vainojen
kestämiseen. Hän ei ole jättänyt meitä turvattomiksi.
Päinvastoin Hän lupasi lähettää Isän luota Puolustajan,
Totuuden Hengen.
Huomatkaa: Hän ei ole mikään outojen ilmiöiden henki
vaan Totuuden Henki. Hän puhuu sitä, mikä on pohjimmainen
ja perimmäinen totuus kaikista asioista.

Ja Hän on Puolustaja, parakleetos.
Sananmukaisesti tuo parakleetos on ”vierelle kutsuttu”,
”ihan lähelle kutsuttu”. Ajattele miten hieno nimi!
Jeesus on kutsunut Pyhän Hengen aivan meidän vierellemme,
lähemmäksi kuin yksikään vastustaja voi olla.

Antiikin maailmassa tuo parakleetos tarkoitti nimenomaan
”puolustusasianajajaa”. Hänen tehtävänsä oli puolustaa asiakastaan
syyttäjää vastaan.
Kristittyinä me hyvin tiedämme, kuka tuo meidän syyttäjämme on,
saatana, sielunvihollinen.

Kiinnittäkää huomionne siihen, miten viime vuosina on alkanut
esiintyä yhä enemmän syytöksiä Raamattuun pitäytyviä kristittyjä
kohtaan: ”Raamattu on saanut niin paljon pahaa aikaan maailmassa.
Se sortaa naisia, seksuaalivähemmistöjä, johtaa sotiin ja ristiretkiin,
tuhoaa luonnon” jne jne.
– Siksi Raamatusta ja siihen pitäytyvistä ihmisistä pitäisi päästä eroon.
Ensin heidät tehdään naurunalaisiksi,
sitten eristetään yhteiskunnasta ja
lopulta aletaan nostaa oikeusjuttuja, tuomita ja jopa teloittaa.

Me todella tarvitsemme tuota Puolustajaa.

Mutta Hän ei ole vain jokin epämääräinen Jumalan voima,
joka vaikuttaa jossakin tuntemattomassa paikassa,
käsittämättömällä tavalla.
Ei vaan Jeesus kertoo, miten tuo Puolustaja toimii:

Puolustaja, ”Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta”.

Ystävät kalliit: TÄSSÄ on meidän turvamme vainon keskellä,
on se sitten kaverin pientä kiusoittelua tai nahan nylkemistä meidän
päältämme: Puolustaja ”todistaa minusta” eli Jeesuksesta.
Ja MITÄ Hän todistaa?
Sen näemme seuraavasta jakeesta:
”Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani
alusta asti”.
Pyhän Hengen todistus Jeesuksesta on siis todistusta siitä,
mitä on ollut alusta asti.
Siitä lähtien, kun Jeesus kastettiin Jordanilla ja Hän otti siinä
kaikkien ihmisten kaikki synnit kantaakseen.
Tuo todistus on todistusta Jeesuksen tunnusteoista,
Hänen saarnoistaan, Hänen opetuksistaan,
ja ennen kaikkea Jeesuksen kärsimisestä, sovituskuolemasta,
ylösnousemuksesta, taivaaseenastumisesta ja
Kristuksen paluusta aikojen lopulla.

Tämä todistus on meidän turvamme.
Se todistus, jonka Pyhä Henki antaa meille sananjulistajien välityksellä.
Julistus Kristuksesta.
Siitä, että Hänessä meillä on täydellinen pelastus,
vaikka itsessämme olemme ansiottomia syntisiä.

Tuo Puolustajan todistus Jeesuksesta kantaa meitä
hyvinä ja huonoina aikoina.
Me emme koskaan joudu ajattelemaan, että nyt kaikki on menetetty.
Nyt kaikki tuhoutuu. Tähän kaikki päättyy. Me hävisimme.

Ei: Me tiedämme Pyhän Hengen todistamana,
että Kristus on lopullinen Voittaja.

”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on,
emme kauhistu vastustajaamme.
Viha vaikka on vastaamme sammumaton,
niin me turvaamme puolustajaamme.
Vaikka kaita on tie ja se taisteluun vie,
meille Jeesus on turva ja kilpi ….

Meille voiton hän toi, lunastuksensa soi,
hänen kauttaan me autuuden saamme” (V. 310:1a, 3b)