Luuk. 5: 1-11

Päivän evankeliumi vie meidät luontokirkkoon, järven rannalle, vesille ja runsaan kalansaaliin ääreen. Tällaisessa ympäristössä monen mieli lepää. Toisin oli kalastajilla, jotka väsyneinä ja pettyneinä huuhtoivat verkkojaan. Koko yön uurastus oli valunut hukkaan ja nyt täytyisi vain kiristää vyötä. Perheelle ei ollut syötävää. Voisi kuvitella että noissa tunnelmissa – epäonnistumisen ja väsymyksen painaessa mieltä miehiä ei piristänyt epätavallinen väentungos rannalla. Tosin omaa rauhaa Gennesaretin järven rannoilta oli turha hakea. Seudut olivat tuohon aikaan Israelin tiheimmin asuttua aluetta ja kalastusveneitäkin järvellä liikkui luultavasti tuhansia. Nyt kuitenkin valtava väkijoukko tungeksi kuulemassa Jeesusta, joka oli hiljattain aloittanut julkisen toimintansa. Sanoma Jeesuksen opetuksista ja ihmeteoista oli kiirinyt ja nyt Jeesus on vaarassa jäädä väkijoukon jalkoihin.
Tuskin Simonilla ja hänen kalastuskumppaneillaan oli tarkoitus jäädä seuraamaan tapahtumia, mutta toisin käy. Simonin kalastusveneestä tulee Jeesuksen saarnatuoli. Vaikka Simon olisikin luikkinut vähin äänin pois, hän ei kieltäydy Jeesuksen avunpyynnöstä. Hän soutaa vähän matkan päähän rannasta ja saa kuunnella aitiopaikalta Jeesuksen puhetta. Jokohan sitä nyt pääsisi kotiin, hän ehkä ajattelee puheen loputtua.

No, ei. Tämä outo vieras hänen veneessään haluaa lähteä syville vesille kaloja pyytämään. Simon nikottelee. Puuseppä ja Jumalan sanan julistaja neuvoo kalastuskunnan johtajaa. Jos päivällä kannattaisi kalastaa, niin totta kai Simon mieluusti nukkuisi yönsä, mutta nyt ei ilmeisesti levätä ollenkaan. Ikään kuin turhaa työtä ei olisi jo tehty tarpeeksi. Kuitenkin Simon suostuu siihen mitä Mestari sanoo. Hän käyttää Jeesuksesta nimitystä epistates, opettaja, joka on toisten yläpuolella ja jolla on valta käskeä.

Jeesuselokuvassa, jota rippikouluissa katsotaan tämä on mielestäni yksi hauskimpia kohtauksia. Tuossa elokuvassa pari Simonin kaveria on vakuuttunut, että Jeesus on messias, he ovat nähneet hänen muuttaneen veden viiniksi. Simon suostuu kummalliselle kalastusreissulle vain osoittaakseen tovereilleen ettei heidän kannata tuhlata aikaansa Jeesuksen seuraamiseen. Hän suostuu naureskellen oletetun messiaan pyyntöihin kunnes tapahtuu ihme. Verkko tuskin ehtii veteen, kun se on ääriään myöten täynnä kaloja. Nyt tarvitaan apua ja äkkiä, ettei koko verkko repeä. Venekin on vaarassa upota kalojen paljoudesta, ihan kirjaimellisesti Pietarin kalansaaliin tähden.

Nyt Simon ymmärtää, että Jumala todella toimii tuon miehen kautta, joka on siinä hänen edessään. Pyhä pelko valtaa Simonin ja hän lankeaa polvilleen Jeesuksen eteen. ”Mene pois minun luotani, Herra, minä olen syntinen mies.” Hänen käyttämänsä sana kuvaa päämäärän puuttumista ja etäisyyttä Jumalasta. Sitähän synti syvimmiltään on: sydämen eroa Jumalasta, vaikka yrittäisikin elää ihmisiksi.

Minua puhuttelee Jeesuksen rakkaus ja viisaus tässäkin kohtaamisessa. Hän ei peräänny, vaikka Simon estelee eikä ole kovin halukas suostumaan Jeesuksen pyyntöihin. Hän ei lähde pois, vaikka Simon niin huudahtaa. Jeesus myös tietää, ettei Simon tule synagoogaan häntä kuuntelemaan. Hän tulee itse tämän kalastajan luo hänen omiin ympyröihinsä ja tekee juuri hänen kaipaamansa ihmeen. Mestarin hyvyys ja siunaus – hänen rakastavan katseensa alla oleminen, sanan kuulossa ja samassa veneessä oleminen sekä ylenpalttinen lahja veden antimia on saanut Simonin ymmärtämään oman tilansa. Minähän olen kaukana Jumalasta, joka minua armossaan näin lähestyy, vaikken sitä ansaitse.

Sanoillaan Jeesus nostaa Simonin, jolle hän antaa nimen pietari, kallio opetuslapsekseen. Ei tarvitse pelätä. On tullut aika saada saaliikseen ihmisiä. Myös Markuksen ja Matteuksen evankeliumit kertovat Simon Pietarin kutsumisesta kuinka Jeesus tekee hänestä ihmisten kalastajan. Evankelista Johannes puolestaan kertoo valtavasta kalansaaliista, jonka myötä opetuslapset tunnistavat ylösnousseen Herran pääsiäisen jälkeen.
Kun Jeesus valitsi itselleen työtovereita, hän ei pitänyt pääsykokeita tai miettinyt kuka parhaiten tuntee Raamattunsa tai tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Monenlaista jääräpäätä ja oppimatontakin mahtui joukkoon mukaan. Kun tänään vietämme apostolien päivää, niin emme vain muistele Pietaria kavereineen ja muita historian henkilöitä. Tämä on meidän päivämme. Apostoli merkitsee lähetettyä ja tästäkin jumalanpalveluksesta meidät lähetetään palvelemaan Herraa ja samalla toinen toistamme iloiten.

Jo kasteessa Jeesus on kutsunut meidät opetuslapsikseen ja samalla Jumalan valtakunnan kalastajiksi. Mihin niitä verkkoja kannattaisi heittää? Miten puhua uskosta ja miten kutsua seurakunnan yhteyteen? Miten saada ihmiset kiinnostumaan heitä rakastavasta Jumalasta? Meillekin on varmasti tuttu tunne, että olemme uurastaneet ja nähneet vaivaa aivan turhaan. Omat ponnistelumme eivät näytä tuottavan tulosta. Kuitenkin Kristuksen läsnäolo muuttaa kaiken. Vain sana häneltä, Herran hyvyyden kohtaaminen sulattaa jään, avaa sydämen ja ymmärryksen, saa mielen muuttumaan.

Ihmisten kalastamisessa Jeesus on itse paras esimerkki. Hän meni sinne missä ihmiset ovat, ei arvostellut eikä nyrpistellyt nenäänsä heille, joita ei pidetty hurskaina. Hän kutsui itsensä kylään ja tarvitsi ihmisten apua, otti palveluksia vastaan. ”Sinua tarvitaan. Jokaiselle on tilaa. Tule sellaisena kuin olet”. Nämä ovat myös seurakunnan viestejä. Jeesus oli kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista ja jokapäiväisistä tarpeista, ei vain sielun tilasta. Samoin tänään Jumalan hyvyys ja siunaus näyttäytyy siinä, että saa toisen ihmisen kanssa selvitellä elämänsä solmuja, saa uutta toivoa ja apua, voimaa jatkaa eteenpäin.

Apostoleina teemme elämän matkaa samassa veneessä Jeesuksen kanssa. Aina olosuhteet eivät miellytä, joskus saattaa näyttää, että ajelehdimme tuuliajolla, eikä ihmeitä ja merkkejä näy. Tärkeintä on, että odotamme Herraa ja luotamme häneen, teemme oman osamme ja pyrimme oppimaan Mestaristamme, emmekä kiirehdi hänen edelleen ja yritä saada aikaan jotain minkä yksin Jeesus voi tehdä.

Minäkö apostoli? saatamme ajatella. En ole mikään voittoisa maailman valloittaja, vaan samoihin virheisiin kompastuva heikko kulkija. Ehkä voimme jopa samastua Pietarin tuntemuksiin: Mene pois minun luotani Herra tai Paavalin sanoihin: ”minä olen syntisistä suurin.” Haluan jakaa kanssasi Valamon vanhuksen isä Johanneksen rohkaisevat sanat: ”Heikkoutta ei tarvitse pelätä, sillä Herra on tullut luoksemme taivaasta heikkoja varten. Jos ihminen tunnustaa heikkoutensa ja katuu, niin Herra armossaan ei muistele hänen heikkouksiaan ja syntejään. Kaikkein eniten tulee pelätä saatanallista ylpeyttä, kunnianhimoa, vihamielisyyttä ja toisten tuomitsemista. Heikkoudet taas hillitsevät meidän luulohurskauttamme.”

Martti Luther puolestaan kuvaa Herran odottamista seuraavasti: ”Kristillinen elämä ei ole hurskaana olemista vaan hurskaaksi tulemista. Se ei ole terveenä olemista vaan terveeksi tulemista. Se ei ole olemista vaan tulemista, ei lepoa vaan harjoitusta. Se ei ole matkan päättyminen vaan tie, joka vie perille.”
Hyvät kanssakulkijat. Tuntuu aika mahdottomalta tiivistää muutamaan sanaan mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee itse kunkin kohdalla. Joka tapauksessa se on matkan tekemistä yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antaa rakkautensa ja runsaat lahjansa jaettavaksi, opastaa ja armahtaa. Saamme sekä odottaa häntä että uskon kautta jo omistaa hänen lupauksensa ja läsnäolonsa. Olimmepa täynnä iloa ja intoa tai niin kuin tyhjiä verkkojaan huuhtova Simon väsyneitä, pettyneitä ja turhautuneita, niin Jeesus tulee luoksemme, käyttää meitä armossaan ja jakaa veneen kanssamme. Silloin mikään ei ole mahdotonta ja suuret saaliit saattavat odottaa. Kuitenkin tärkeintä on saada tehdä elämän matkaa Kristuksen seurassa ja kuulostella kuinka Mestarimme haluaa meitä johdattaa.