Mark. 16: 1-8

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: “Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: “Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ‘Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'”
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. (Mark. 16: 1-8)

Kuuluuko saarnaajan puhua vai kuunnella?

Hassu kysymys! Vastaan tietenkin, että puhua! Vaikka oikea vastaus taitaakin olla: kuunnella.

Meidän Herramme kuunteli ihmisiä. Tahtoi tietää, mitä itse kullekin kuului. Ja sitten Herra puhui. Jeesus opetti myös, että oppilas ei ole opettajaansa suurempi. Siksi näin palvelusväen on tässä Mestaria kuunneltava. Eli oikea vastaus varmasti nyt on, että käsillä on kuuntelemisen yö.

Kolme naista puhuu meille. Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome. He kohtasivat niin suuren riemun, että järkyttyivät. Ajattele, kun oikein ilostuu, niin tulevat kyyneleet. Kun oikein valtavan riemun kohtaa, niin siitä saattaa mennä aivan pois tolaltaan. Ei vielä voi ymmärtää kokemaansa. Naiset Jeesuksen haudallakin olivat suorastaan peloissaan. Naiset tyhjällä haudalla, enkelin kohdattuaan, opetuslasten, myös Pietarin luo lähetettyinä, mutta vielä uskaltamatta kertoa mitään kokemastaan.

En ihmettele tuota. Maailmanhistoria oli juuri muuttunut. Kadotukseen matkalla ollut ihmiskunta oli kohdannut Herran ristin veressä ja ylösnousemuksen voitossa täydellisen suunnanmuutoksen. Niin kuin jouluyönä taivas oli Jeesuksen syntyessä auennut, niin nyt Taivas olisi pysyvästi auki. Aikojen loppuun asti Jumala kutsuukin nyt meitä jokaista elämään armon omakseen ja sitä kautta myös omistamaan Taivaan omakseen ikuisesti.

Siksi tänä yönä me saamme paitsi kuunnella niin myös katsella ihmeellisiä asioita. Katsella sydämellämme. Sillä Pyhän Hengen ohjaamana katseemme kääntyy samaan nuorukaiseen, jonka Mariat ja Salome näkivät kerran fyysisillä silmillään. Tuossa hän on, Herran enkeli. Ihana, vahva ja turvallinen. Ja taas kuuntelemme kuinka enkelin sanat ovat niin voimakkaat, että ne ovat yhä ilmassa lähes kahdentuhannen vuoden jälkeen: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” (Mark. 16: 6)

Ja katso nyt, edelleen sydämesi silmillä, katso nyt. Kun Jeesus ei ole ole siellä, haudassaan, Hän on nyt kanssasi siinä. Vierelläsi penkissä. Ja minun kanssani tässä saarnatuolissa. Meidän kanssamme täällä huoneessaan pyhänä pääsiäisyönä. Hyvä Paimen, henkensä lampaidensa puolesta antanut, on jälleen laumansa, kansansa kanssa. Pyhän Henkensä kautta Hän on hoivaamassa meitä, auttamassa meitä heikkoja, kuivaamassa meidän elämän eri tavoin kolhimien kyyneleitä – ja armahtamassa meitä. Kiitos Jeesus, YLÖSNOUSSUT Vapahtaja, että olet täällä.

Mutta sisareni, veljeni, tiedätkö mikä tässä pääsiäisyössä Herramme Jeesuksen sylissä on ehkä kaikkein ihaninta. Tämä yö on voimassa aina! Vaikka aamu koittaa, niin pääsiäisyön voitto on yhä olemassa. Tämä ei ole unta. Tämä on uusi todellisuus, jonka Herra Jeesus Kristus on meille ylösnousemuksessaan ansainnut. Tämä pääsiäisyö itsessään on meille aamu, joka ei enää koskaan voi painua iltaan, eikä kuoleman yöhön.

Toki synti, Saatana ja kuolema tekevät tuhojaan, minkä ikinä ehtivät. Mutta ne on murskattu. Kristus on ne murskannut! Golgatan risti ja ylösnousemuksen aamu pääsiäisyön hetkissä ovat varmistaneet Jeesukselle voiton. Ja Jeesuksen omina meillä on tuo voitto samoin omanamme.

Kivi on poissa haudan suulta. Viimeinen sana oli ja on sittenkin Jeesuksen. Yön vallat on murskattu, Armon Aurinkomme ei enää koskaan laske.

Tätä katsellessamme, tätä Jumalan riemuviestiä kuunnellessamme, voimme tehdä myös jotakin muuta, mitä me pitkänperjantain kristityiksi kutsutut luterilaiset liian vähän teemme. Kun kyse ei ole todellakaan pikkuasioista, vaan elämämme käännekohdasta: Me saamme riemuita! Kerta kaikkiaan. Nyt saa hymyillä. Vaikka nauraa! Pääsiäisyö puhuu meille jokaiselle kuuntelijalle, että syntimme on maksettu. Taivas on avoinna. Me olemme saaneet Golgatan ja tyhjän haudan lahjana jokainen maailman rikkaimman ihmisen aseman. Eurot ja taalat sikseen, me omistamme paikan Taivaan saleissa. Timantit ja optiot sikseen, meillä on pääsy Jumalan armon valtaistuimen eteen. Laulamaan yhdessä enkelien ja kaikkien Jumalan pyhien kanssa ylistystä Karitsalle.

Vaan vielä matkamme on kesken. Siksi meidänkin tehtävämme on tyhjän haudan puhuttelemina – niin kuin aikanaan sitten rohkeuden saivat Mariatkin ja Salome myös – lähteä rohkeasti julistamaan riemuviestiä ylösnousseesta Vapahtajastamme. Kertoa sanoin ja teoin Jumalan ihmeellisestä armosta.

Mutta ehkä on viisasta, että ensin aina yritämme kuunnella. Ja sitten kertoa. Ja paljon kerrottavaa meillä onkin. Sydän täynnä Taivasta on viestimme!