Joh. 19: 16-30

Tässä minä jälleen olen.
Katsomassa kuvaa,
Joka on pysäyttänyt minut niin monet kerrat.

Yritän pysähtyä,
Vaikka askeleet tahtoisivat viedä nopeasti ohi.

En tahtoisi viipyä tässä,
Ja kuitenkin tahtoisin.

Tiedän seisovani
suuren salaisuuden edessä.

Enemmän kuin mitään muuta
tahdon olla hiljaa.
Ja ihmetellä.

Niin monet kerrat
olen selittänyt,
ja kuullut selityksiä.

Niin kärsimyksen salaisuudesta,
kuin sovituksen ihmeestä,
Uhrista.

Ja kuitenkin
Silmieni edessä on jotain selittämätöntä,
käsittämätöntä.

Näen kärsivän Kristuksen.
Kädet ja jalat on lävistetty.
Tiedän, että myöhemmin sotilas puhkaisee kyljenkin.

Näen ihmisten ivan heidän lukiessaan:
”Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas.”
He nyökyttelevät päätään ja osoittelevat.

Sotilaat pitävät huolta,
Ettei juutalaisten kuningas astu alas ristiltä.

Ja näen hänen kantavan huolta äidistään:
”Nainen, tässä on poikasi.”
”Poika, tässä on äitisi.”

Ehkä eniten riipaisee
ristinmiehen yksinäisyys.
Jumalakin hylkää.

Mutta tässä olen
ja ihmettelen.

Miksi kaikki tämä?

Olen kuullut vastauksen.
Uskonutkin sen.

Se on tämä:
Rakkaus.