Ilm. 21:1-4

Rakkaat työtoverit

Neljäkymmentä vuotta sitten, 1960-luvulla Osmo Tiililä sanoi, ”kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan”. Tiililän mielestä kirkko oli laiminlyönyt varsinaisen tehtävänsä, ”kuolemaa kohti kulkeville ihmisille julistettavan iankaikkisuussanoman”.

Me ikääntyneet muistamme, miten Tiililän ajatusta arvosteltiin. Kirkko ei ole vain tulevaa, iankaikkista elämää varten, vaan sillä on tehtävä jo tässä ajassa, keskellä elämää ja arkea.

Väitteellään Tiililä pakotti miettimään olennaisia. Mitä varten me kirkkona olemme olemassa? Elämää varten vai kuoleman vuoksi? Kunpa mekin osaisimme ja jaksaisimme tehdä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, yksinkertaisia peruskysymyksiä.

* * *

Tämä kirkolliskokousviikon alkumessu on yhdistelmä pyhäinpäivää ja eilistä sunnuntaita. Pyhäinpäivänä muistamme niitä Jumalan lapsia, jotka ovat siirtyneet tästä ajasta iankaikkisuuteen. Eilisen otsikko evankeliumikirjassa oli Kuolemasta elämään. Merkillisellä tavalla molemmat pyhäpäivät puhuvat samasta asiasta, elämästä ja kuolemasta.

Äsken luettu sana Ilmestyskirjan lopusta on dramaattinen kuvaus kahdesta maailmasta, ensimmäisestä maailmasta ja uudesta maailmasta. Ensimmäisen maailman historia päättyy. ”Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.”

Johannes, näkijä, tiesi varmasti, miten kauniita ensimmäisen maailman taivas ja maa olivat, miten kaunis oli se meri, jota hän näkijän paikaltaan Patmos-saarelta katseli. Ja silti hän oli vahvasti vakuuttunut, että tämä vanha maailma on katoava maailma.

Mekin koemme päivittäin, miten vahvasti tämä ensimmäinen maailma on yhtä aikaa kaunis ja silti tuhonalainen.

Tässä meidän maailmassamme on paljon hyvää naurua, hyvää elämää ja hyvää iloa. On rakastuneita pareja, on opinnoissaan onnistuneita nuoria, on iloisia lapsia, on tasapainoisia vanhuksia. Aurinko paistaa, ihmiset pystyvät yhteistyöhön ja joskus politiikkakin onnistuu. Silti tätä elämää sävyttävät itku, murhe ja kuolema.

Muistatte varmaan 1990-luvun alun laman. Silloin ihmeteltiin kasinotalouden sokeutta ja lähes vannottiin, että niin holtittomaan rahankäyttöön ja talouspolitiikkaan ei enää koskaan sorruta. Haluttiin ottaa opiksi. Eikä kulunut kuin puolitoista vuosikymmentä, niin samat virheet tehtiin uudestaan. Ensin ahneus ajettiin ulos pääovesta, mutta kuinka ollakaan, se hiipi takaisin keittiön ovesta.

Kaikkeen hyvään kietoutuu pahaa sellaisella tavalla, joka ylittää meidän hallintakykymme. Hyvinvoinnin keskellä maailman talous romahtaa. Kaikkein mahtavimmat vallat tekevät poliittisia ja sotilaallisia virhearviointeja. Maailman oppineimpien nuorien kouluissa tapahtuu kauheita.

* * *

Ei siis ole ihme, jos ihminen kaipaa ja etsii parempaa maailmaa.

Johanneksen sanojen ydin on uuden maailman kuvauksessa. Hän ei jää voivottelemaan vanhan maailman kohtaloa, vaan kertoo uudesta.

Uusi maailma on arvoitus, se on pyhä kaupunki, morsian, juhlapukuun puettu. Kaupungilla on tuttu nimi, Jerusalem, sitä voidaan aavistella ja kuitenkin se on salaisuus. Vanha kaupunki katoaa, uusi kaupunki on edessä.

Ihmiselämään kuuluu, että tulevaisuutta ei voida tuntea. Sitä voidaan ennustaa, siihen voidaan kohdistaa toiveita, sitä voidaan pelätä, mutta syvimmältään huominen päivä on salaisuus ja pysyy arvoituksena.

Se tulevaisuus ja uusi maailma, jota Johannes hapuillen tavoittelee, on onnellinen maailma. Siinä maailmassa pyyhitään pois kyyneleitä, kuolema on karkotettu, murheet, valitukset ja vaivat ovat poissa, kaikki entinen on kadonnut.

Samalla kun Johannes puhuu tulevasta maailmasta, hän kertoo myös jotakin tästä meidän vanhasta maailmastamme. Vanha maailma on kuin uuden maailman käänteispuoli. Tämä nykyinen maailma on kyynelten, kuoleman ja murheen maailma.

* * *

Miten päästä irti kyyneleistä, kuolemasta ja murheista? Paljon ihminen voi itsekin tehdä. Voimme tukea toisiamme, voimme kuunnella ja olla rinnalla, voimme etsiä oikeudenmukaisuutta, voimme pitää yhtä, voimme tehdä työtä, voimme olla elämän puolella.

Mutta on paljon sellaisia kyyneleitä, sellaista kuolemaa ja murhetta, josta emme itse pääse irti. Paha on kietoutunut niin syvälle tämän vanhan maailmamme juuriin ja onkaloihin, että olemme tulleet avuttomiksi edes tunnistamaan sitä. Oikean ja väärän välinen ero tuntuu katoavan. Haluamme puolustaa hyvää elämää, mutta emme osaa sanoa, mitä se on.

* * *

Jäljelle jää vain toivo kokonaan uudesta maailmasta, sellaisesta, josta kyyneleet, kuolema ja murheet ovat poissa.

Mistä me löydämme tällaisen uuden maailman? Miten voimme olla varmoja, että tällainen uusi maailma ei ole vain meidän mielemme luoma haavemaailma, toiveiden aikaansaama uni, huumetta ja heijastumaa, niin kuin Feuerbach 1800-luvulla väitti.

Ilmestyskirjan sana ei vain kuvaa uuden maailman kauneutta, vaan selittää myös, miten siihen päästään. Johannes kertoo kolme asiaa.

Ensinnäkin hän sanoo, että uusi maailma ”laskeutuu”. ”Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota”. Sitä, mikä laskeutuu meidän päällemme, sitä me emme itse luo. Kaikki, mikä annetaan ylhäältä, on meille annettua lahjaa. Ihminen ei luo elämää eikä taivasta. Sekä ensimmäinen että toinen, uusi maailma ovat Jumalan lahjoja.

Toiseksi Johannes sanoo, että uusi maailma on Jumalan läsnäoloa meidän keskellämme. Johannes kuulee voimakkaan äänen, joka sanoo: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan.” Oikea elämä on sitä, että Jumala on meidän lähellämme ja me hänen yhteydessään.

Kolmanneksi Johannes kertoo, kuka uudessa maailmassa toimii. Vanhassa maailmassa me ihmiset toimimme, mutta uudessa maailmassa Jumala tekee kaiken. ”Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.”

Jokainen meistä tietää, mikä ero on sillä, jos minä itse pyyhin kyyneleeni tai jos joku toinen tulee minun luokseni ja pyyhkii minun silmistäni itkun pois. Jumalan uusi maailma on onnellinen maailma, koska hänellä on valta ottaa kaikki paha pois. Jumalan maailmassa ”kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

* * *

Osmo Tiililä oli oikeassa ja hän tiesi, mistä Ilmestyskirjassa ja koko kristillisessä uskossa on kysymys. ”Kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan”.

Uusi maa ja uusi taivas eivät kuitenkaan ole totta vasta maallisen kuolemamme jälkeen. Johannes näki kyllä näyn, joka kohdistui tulevaisuuteen. Hänen näkynsä oli kuitenkin totta jo sillä hetkellä, kun hän katseli sitä.

Kirkko on olemassa sitä varten, että ihmiset kuolevat joka päivä, keskellä elämää. Kyyneleet, kuolema ja murhe ovat totta eilen, tänään, huomenna. Ihminen alkaa kuolla, heti kun hän on syntynyt.

Mutta ei uusi elämäkään toteudu vasta kuoleman jälkeen, vaan sekin on mahdollista jo tänään. Jo tänään Jumala asuu meidän keskellämme, jo tänään hän lahjoittaa armonsa, jo tänään hän pyyhkii kyyneleet, jo tänään karkottaa kuoleman ja poistaa murheet. Oikea nauru, oikea elämä ja oikea ilo ovat mahdollisia jo nyt.

Kirkko on olemassa sitä varten, että pääsisimme kuolemasta elämään.