Mt. 6:5-13

Rukoussunnuntai 25.5.2014 Pukkilan kirkko

Kun sanoin itsekseni sanan tekopyhä, niin hämmästyksekseni seuraava sana, joka tunkeutui mieleeni, oli sosiaalinen media.
”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä”, neuvoo Jeesus.

Tekopyhyys on ihmisen luontainen piirre – jokaisen. Kukaan ei voi kieltää olevansa tekopyhä. Jokainen kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi, arvostetuksi, osaksi muita. Yksinäisyys on sietämätön kiputila, jonka torjumiseksi ja poistamiseksi ollaan valmiita äärimmäisiin tekoihin.

Oleminen sosiaalisessa mediassa ei ole äärimmäinen teko, mutta erikoisia piirteitä siihenkin liittyy – kuten vaikkapa unettomuus, jos ei ole iltarukouksenaan tarkistanut, onko kukaan nähnyt minun some-seinääni.

Tekopyhyys on ilmaus asialle, joka koetaan vastenmielisenä. Tekopyhä ihminen voi olla kuka tahansa uskova tai uskonnoton, suvivirttä veisaava tai sen veisaamista karttava.

Tekopyhänä pidetään sitä, joka teeskentelee olevansa parempi kuin on, jonka puheet ja teot ovat ristiriitaisia, joka keinoja kaihtamatta hakee muiden hyväksyntää.

Tekopyhyys on kiusallinen piirre, sillä se pulpahtaa esiin aina, kun joku meistä aavistaa mahdollisuuden päästä esille ja arvostetuksi. Vain harva, jos kukaan voi välttyä tekopyhyyden houkuttelevalta kutsulta.
Jeesus sanoo: ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin.”

Jeesus ei väitä, että hänen seuraajansa eivät olisi alttiita tekopyhyydelle. Mutta Jeesus väittää, että elämä syvin tarkoitus ei löydy ihmisen vaistojen seuraamisesta.

Vaikka ihmisen luontainen vaisto on kuulua yhteen ja tulla toisten hyväksymäksi, se ei yksin riitä avaamaan elämän sisintä olemusta; sitä, jonka varassa luottamus voittaa pelon.

Sosiaalinen media on vaikuttava ilmiö, mutta elämän tarkoitus se ei voi olla. Sosiaalinen media liittää ihmisiä toisiinsa, mutta palveleeko se lähimmäisen kunnioittamista ja arvostamista? Lisääkö se luottamusta ja vähentääkö se pelkoja?

Sosiaalinen media mahdollistaa vuorovaikutuksen ystävien kesken, mutta se mahdollistaa myös tekopyhän arvostuksen kerjäämisen. Huomatkaa minut, huomatkaa minut!

Vastavoimana tekopyhyydelle Jeesus opettaa ja käskee rukoilemaan omassa nurkassaan.

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa”.

”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen”.

Rukouksen suhde Jumalaan on vetäytymistä. Se on ollut yksi kaikkien uskontojen ominaispiirre. Suvivirttä veisaava myöntää itselleen sen mahdollisuuden, että jollekin taholle on turha teeskennellä. On taho, jota sanat eivät hämää. On taho, jolle voi ja tulee olla sitä, mitä on. On Jumala.

Usko on sanojen ja tekojen tavoittamattomissa olevaa yhteyttä elämän tarkoitukseen. Tämä ei sulje pois sitä tarkoitusta, joka voidaan nähdä, arvioida, tuntea. Usko ei sulje pois kadun kulmissa näkymisen merkitystä.

Jeesus opettaa yksinkertaisesti sitä, että uskonsuhde Jumalaan on yhtä merkittävä ja tarpeellinen, kuin rakkauden suhde lähimmäiseen.
Se, joka rukoilee omassa hiljaisuudessaan, ei enää kerro itsestään liikoja. Hän ei liioin peittele häpeäänsä. Jumalan edessä tarinat on tarinoitu: Jumala, niinkus tiedät!

Eräs jo edesmennyt kirkkoherra valvoi uuden kirkon rakentamista. Hänen ohjeensa arkkitehdille kuului: Yksi pylväs täytyy kirkkoon tulla. No miksi? Siksi, että suomalainen saa tarvittaessa istua sen takana.

Kun rukoilet, älä tee sitä pelkästään katujen kulmissa moniäänisesti ja loputtomin sanoin. Vastapainoksi mene sen pylvään taakse, jossa saat sanoa: Isä meidän, niinkus tiedät.