Joh. 14: 12-14

Rakkaat kristityt!

Ajan kulumisen huomaa siitä, että vanhenee. Ensiksi iän myötä jotkut asiat tulevat mahdollisiksi – ja sitten ajan myötä mahdottomiksi. Aika jättää meihin jälkensä.

Ajan kulumisen huomaa siitä, että jo kuolleiden rakkaiden ihmisten kuolemasta on yhä enemmän aikaa. Asiat ja ihmiset jäävät taakse – jonnekin. Jonnekin ajan – ja historian hämärään. Aika on merkillinen asia.

Me yritämme toki tallettaa aikaa monella tavalla. Yksi kirjoittaa päiväkirjaa, toinen valokuvaa ja tallettaa kuvia elämän merkkihetkistä. Ja kuitenkin – aikaa ei voi tallettaa. Kenelläkään ei ole sitä käytettävissä tässä ja nyt yhtään enempää kuin jollakin toisella. Ajan suhteen olemme kaikki yhtä rikkaita. Sitä annostellaan meille samalla nopeudella – kaikille.

Elämä on tässä – juuri nyt. Voimme nähdä silmiemme edessä eilisen ja sitä edeltävän ajan – mutta uusia emme voi siitä mitään. Sanotut sanat jäävät sanotuiksi, teot tehdyiksi – laiminlyönnitkin sellaisiksi. Elämme nyt. Mennyt vuosi on mennyt – palaamatta.

Ja tulevan kanssa olemme aivan yhtä avuttomia. Emme voi ottaa ennakkoa huomisesta. Kaikki tulee omalla ajallaan vastaan. Toki se on lohdullistakin – huomisen murheet on murehdittava huomenna, tänään se on turhaa, ennen aikaista.

Joitakin elämän hetkiä me kuitenkin tallennamme muistiimme tarkemmin kuin toisia. Ne ovat usein tuokiokuvia, jotka palaavat mieleemme jostain syystä. Suurimman osan koetusta unohdamme.

Kun pysähdyn tämän päivän evankeliumin ääreen – uskon, että tuon puheen ajankohdan Jeesuksen opetuslapset todennäköisesti muistivat hyvin. Katkelma on pieni osa Johanneksen tallentamaa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Ja aivan varmasti on niin, että jäähyväiset muistetaan. Viimeiset tapaamiset jäävät mieleen.

Jos olet ollut joskus kuolevan läheisesi vuoteen äärellä – niin todennäköisesti muistat sen, mitä viimeksi puhuttiin. Sanat voivat olla lohduttavia – tai voi olla, että sanat ovat jääneet painamaan mieltä. Kummin vain, mutta ne sanat olivat hyvin tärkeitä.

Jotain samaa on Jeesuksen ja opetuslapsien viimeisissä tapaamisissa. Silloin sanotaan jotain painavaa ja merkittävää.

Päivän evankeliumissa Jeesus jättää tehtävänsä jatkamisen seuraajiensa tehtäväksi. Jeesus tuli maailmaan julistamaan Jumalan valtakuntaa, joka oli tullut lähelle. Hän osoitti rakkautta ja huolenpitoa niin sanoin kuin teoin niille ihmisille joiden keskellä hän eli. Hänen lähellään ihmiset saattoivat kokea itsensä arvokkaiksi ja elää todeksi armon.

Mutta Jeesuksen toiminta-alue oli maantieteellisesti varsin pieni. Ehkä se oli noin Uudenmaan kokoinen. Hänen toimintansa rajoittui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain omaan kansaan, juutalaisiin. Silti hänen kauttaan murtautui jotain aivan uutta tähän maailmaan.

Jäähyväispuheessaan Jeesus antaa seuraajilleen tehtävän jatkaa hänen työtään. Opetuslapsien myötä valtakunta alkoi laajeta – muutamassa vuodessa evankeliumi levisi jo lähes koko silloin tunnettuun maailmaan eli Rooman valtakuntaan.

He tarttuivat tehtävään luottaen lupaukseen, että Jeesuksen tahdon mukaiset rukoukset kuullaan. Kun Jeesuksen nimeen vedoten rukoillaan jotain – kyse on aina siitä, että rukouksen tavoitteena on Jeesuksen antaman tehtävän toteuttaminen. Kyse ei ole siitä, että me saamme mitä haluamme – ja kaiketi aika moni on jäänyt ilman lottovoittoa. Mutta jos rukoilet mahdollisuuksia osoittaa rakkautta – niin kokemus kuulluksi tulemisesta on paljon todennäköisempää.

Hyvät ystävät. Me olemme jälleen uuden edessä. Vaikka vuoden vaihtuminen on vain sopimuksen varainen asia – Suomessa vuosi on vaihtunut 1. tammikuuta 1500-luvulta asti. Syynä oli se, että silloin alkoi kuninkaan voutien tilivuosi. Talonpoikainen vuosi puolestaan vaihtui marraskuun alussa teurastusten päätyttyä. Palvelusväellä oli silloin viikon loma ja saatettiin vaihtaa palveluspaikkaa. Kirkkovuosi alkaa edelleen ensimmäisenä adventtina. Vuoden vaihtumisen aika on siis sopimuksen varainen asia – mitään mystistä uutta ei tähän päivään liity. Mutta silti aina vuoden vaihtuessa on olo siitä, että uutta on edessä.

Rakkaat kristityt, tehtävä jatkuu. Edelleen ilosanoma on meille uskottu. Edelleen meidät on kutsuttu välittämään Jumalan rakkautta ja huolenpitoa ympärillemme. Edelleen meillä on jaettavana viesti: Kristuksen rakkauden tähden saamme uskoa, että olemme rakkaita ja arvokkaita Jumalamme silmissä. Kristus on meidän kanssamme tänään – eikä vain tänään, vaan joka päivä niin kauan kuin päiviä riittää.

Vaikka meidän rakasta kirkkoamme aika ajoin moititaan milloin mistäkin – kirkon aika ei ole ohi. Kirkon aika on nyt. Jumalan aika on nyt.