Joh. 14:12–14

“Aika ei kulu, se täyttyy.” Yhdessä perheemme saamassa joulutervehdyksessä oli tällainen mietelmä. Aika näyttäytyy meille aivan eri valossa ja saa erilaisen merkityssisällön, jos se täyttyy eikä vain kulu. Ajan kuluminen avaa synkän näköalan: Me vanhenemme, voimamme vähenevät ja me kuolemme; ennen pitkää myös tämä planeetta, jolla elämme, tuhoutuu; lopulta koko maailmankaikkeus vajoaa kokoon. Ajan täyttyminen sen sijaan sisältää toivon ja lupauksen: Jumalan suunnitelmat toteutuvat, eikä edessä ole pimeys, tuho ja kuolema vaan valo, pelastus ja elämä!

Galatalaiskirjeen jouluevankeliumissa sanotaan: “Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal 4:4,5) Ensimmäisenä jouluna täyttyi Jumalan aika. Vapahtajan syntymä merkitsi vapautusta meille lain alaisina eläville kahdessa mielessä. Ensinäkin Jumalan astuminen keskelle meidän maailmaamme ja historiaamme osoitti, että aika ei tosiaankaan vain kulu, eikä kaikkea sittenkään hallitse vain sattuma ja syyn ja seurauksen rautainen laki. Toiseksi Vapahtajan syntymä ja kuolema vapautti meidät lain teoista eli toivottomasta yrityksestä sovittaa itse syntimme ja kelvata Jumalalle omien tekojemme perusteella. Siksi me voimme olla Jumalan lapsia ja luottaa omassa elämässämme siihen, että aika täyttyy.

Jumalan luoma ja meille antama aika täyttyy jatkuvasti ja kerran lopullisesti. Silloin aikaa ei enää ole, on vain “ikuisuus”, Jumalan oma todellisuus. Mitä se on, sitä me emme tiedä emmekä vielä ymmärrä.

Nyt elämme vielä tätä aikaa ja tässä maailmassa, ja välillä hiipii mieleen epäilys, että aika vain kuluu, kun Jumalan suunnitelmien toteutumisesta ei näy mitään merkkejä. Vaikeat ja kipeät kysymykset ovat todellisia, eikä niitä voi sivuuttaa. Joudumme kysymään: Onko Jumala olemassa, tai miksei hän ainakaan näytä tekevän mitään, kun maailmaa saastuu ja ilmasto lämpenee, kun väkivalta lisääntyy, kun vääryys ja valhe hallitsevat, kun heikkojen ja köyhien oikeuksia poljetaan jne.?

Näin kyseltiin jo Vanhan testamentin aikana. Kun luemme esimerkiksi psalmeja, huomaamme, että ihmiset ovat aina olleet pohjimmiltaan samankaltaisten kysymysten edessä. Sekin on tosin myönnettävä, että ajassamme on jotain erityistä, sillä inhimillisen tiedon lisääntyminen ja tekniikan kehittyminen ovat synnyttäneet aivan uudenlaisia ongelmia, ilmaston lämpiäminen yhtenä esimerkkinä. Mutta sitä on joka tapauksessa aina kyselty, miksi Jumala ei näytä puuttuvan maailman tapahtumien kulkuun eikä estä ihmisten pahoja tekoja?

Psalmeissa annetaan kipeiden kysymysten esittämisen jälkeen niihin aina myös vastaus. Osaltaan vastausta viitoittaa psalmeissa usein toistuva ajatus, että yhdenkään ihmisen teot eivät jää vaille seurauksia. Valheella on lyhyet jäljet, on tapana sanoa, mutta voidaan myös sanoa, että kaikilla väärillä teoillamme on lyhyet jäljet. Joudumme tavalla tai toisella kohtaamaan jo tässä ajassa sen, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, ja tekojemme jäljet ovat lyhyet ennen kaikkea siinä mielessä, että elämämme on lyhyt, ja joudumme ajan lopullisesti täyttyessä tilille teoistamme. Tämän tilinteon vakavuutta ja tekojemme ajallisia seurauksia ei voi edes verrata toisiinsa.

Jumala ei ole vielä laittanut lopullista pistetä ihmiskunnan pahuudelle, koska hän kutsuu meitä yhteyteensä. Tämä täyttyvä aika on armon aikaa. Meidän on syytä muistaa vuoden 2008 alkaessa Raamatun sanat “jos te tänä päivä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.” (Hepr. 3:7) Raamattu vakuutta myös, että “juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2)

Jumalan hyvyyden voima alkaa tehdä työtään siellä, missä käännytään hänen puoleensa. Jumalan teot jäävät kuitenkin aina suurimmaksi osaksi salatuiksi ja paljastuvat useimmiten vasta ajan myötä tai vasta ajan lopullisesti täyttyessä. Jumalan teot eivät antaudu meidän arvioitaviksemme inhimillisistä lähtökohdista käsin. Meidän omilla teoillamme on seurauksensa, kuten todettiin, ja voimme nähdä maailmassa erilaisia syy- ja seuraussuhteita, mutta pohjimmiltaan siihen kyselyyn, mitä käymme Jumalan toiminnasta tai toimimattomudesta, ei ole selitystä, jonka pystymme järjellämme ymmärtämään. Maailmassa tapahtuu paljon sellaista, mitä emme pysty käsittämään. Psalmien ja yleensä Raamatun vastaus kyselyymme onkin viime kädessä yksinkertainen vakuutus: kaikki on sittenkin Jumalan kädessä. Tämä on vastaus, johon meidän on uskossa tartuttava. Se on vastaus siksi, että vastauksen antaja on Jumala, joka ei voi valehdella.

Usko – ei oma uskomme vaan Jumalan Hengen antama usko – luottaa siihen, että Jumalan aika täyttyy kätketysti ja salatusti. Mutta pelkästään salatuksi ajan täyttyminen ja Jumalan valtakunnan tuleminen ei silti koskaan jää. Jumalan sana lupaa, että kun elämme uskossa, tulemme myös näkemään, kuinka Jumala tekee elämässämme ja keskellämme sellaisia tekoja, joita joudumme ihmettelemään. Päivän evankeliumi puhuu tästä hyvin vakuuttavasti ja vastaansanomattomasti. Sanoohan Jeesus siinä, että hän antaa meille kaiken, mitä häneltä pyydämme hänen nimessään, ja että häneen uskovat tekevät samanlaisia tai jopa suurempia tekoja kuin hän itse.

Miten nämä vaikuttavat sanat on ymmärrettävä? Ensinnäkin on tietysti selvää, että Jeesus ei viittaa tässä kaikkein suurimpiin tekoihinsa eli niihin tekoihin, jotka hän teki pelastaakseen meidät synnin, kuoleman ja saatanan vallasta. Toiseksi Jeesus ei suinkaan puhu häneen uskovien omista teoista, vaan teoista, jotka hän itse tekee ylösnousseena Herrana, kun niitä hänen nimeensä vedoten pyydetään. Kolmanneksi kysymys on teoista, joissa “Isän kirkkaus tulee julki Pojassa”, kuten Jeesus sanoo. Millaisia nämä teot ovat, sen Jumala yksin päättää. Me voimme rukoilla Jeesuksen nimessä, mutta Jumalan käsiin jää, millä tavoin hän rukouksiimme vastaa. Jumalan kirkkaus tuli Jeesuksen elämässä lopullisesti ja varsinaisesti julki ristillä. Hänen seuraajiensakin tie on ristin tie, ja tällä tiellä tulee Jumalan kirkkaus julki salatusti ja kätketysti. Vain Jumalan antamilla uskon silmillä voidaan nähdä se, mikä muutoin pysyy salattuna.

Mutta pelkästään salatuiksi jäävistä teoista päivän evankeliumi ei siis puhu. Jeesus teki elämänsä aikana paljon erilaisia tunnustekoja: paransi sairaita, tyynnytti myrskyt, ruokki suuria ihmisjoukkoja ja herätti jopa kuolleita henkiin. Nämä tunnusteot olivat täysin ilmeisiä ja vastaansanomattomia, silti ne haluttiin ja yritettiin tehdä tyhjiksi. Kun ihmiset vaativat ja halusivat ihmetekoja, Jeesus ei sellaisia tehnyt. Hänen tekonsa olivat nimenomaan tunnustekoja, tunnusmerkkejä siitä, että aika oli täyttynyt ja Jumalan valtakunta oli tullut lähelle. Näitä tekoja, jotka kertovat ajan täyttymisestä, Jeesus tekee vieläkin, kun niitä hänen nimessään pyydetään. Kun Jeesus puhuu “suurista” tai “suuremmista” teoista, hänen sanansa täytyy ymmärtää niin, että hän tekee tässä ajassa ennen ajan lopullista täyttymistä samanlaisia tai jopa suurempia ja ihmeellisempiä tunnustekoja kuin eläessään täällä maan päällä.

Ihmiselle ei kuulu mitään kunniaa Jeesuksen teoista. Se joka rukoilee hädässään Jeesuksen nimessä ja saa vastauksen – olipa se sitten millainen tahansa – ymmärtää, että hänen rukouksensa ei ole saanut mitään aikaan, vaan Jumala on armossaan katsonut hänen puoleensa. Me emme voi ansaita Jumalalta mitään.

Mutta sen me voimme tehdä, että estämme Jeesuksen toimimasta elämässämme ja keskellämme. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesuksen kotikaupungin ihmiset torjuivat hänet eivätkä uskoneet häneen, minkä vuoksi hän ei tehnyt siellä montakaan tunnustekoa. (Matt. 13: 53–58) Jeesus ei tee mitään väkisin. Hän ei voi toimia siellä, missä häntä ei epäuskossa oteta vastaan.

Uusi armon vuosi on vielä alkanut, ja Herramme Jeesus Kristus toivoo ja odottaa hartaasti, että aloitamme sen hänen nimessään. Siksi meidän on syytä tutkia itseämme ja kysyä: Olemmeko me olleet samanlaisia kuin Jeesuksen kotikaupungin ihmiset? Onko Jeesuksella ollut menneenä vuonna tilaa meidän sydämessämme ja elämässämme ja meidän keskuudessamme? Onko aikamme vain kulunut vai olemmeko ymmärtäneet, että aika on täyttynyt ja täyttymässä? Entä olemmeko alkaneena vuonna valmiit olemaan hiljaa Jeesuksen edessä ja kuulemaan, mitä hän haluaa meille sanoa? Haluammeko me seurata häntä ristin tiellä? Saako hän tehdä salattuja ja ihmeellisiä tekojaan ja ehkä myös – jos niin hyväksi näkee – sellaisia tekoja, joiden jälkeen täytyy hämmästyneenä sanoa: Totisesti, Hän on Jumalan Poika, jolle kaikki on mahdollista!