Joh. 14:12-14

”Joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.” Mitä Jeesus tällä mahtaa tarkoittaa? Näin kolmannen kristillisen vuosituhannen alussa voimme nähdä ainakin hyvin olennaisen osan vastausta: Ympäri maailman on kristillisiä kirkkoja ja kristittyjä tällä hetkellä yli kolmasosa maailman kuudesta miljardista asukkaasta eli noin kaksi miljardia. Viime vuosituhannen vaihteessa kristinuskon vaikutteet Kangasalla olivat vielä sangen vähäiset. Korkeintaan lienee paikalla käynyt kiertäviä kerjäläismunkistojen edustajia ennen vuotta tuhat. Ensimmäiset nykypäivään säilyneet todisteet uuden uskonnon rantautumisesta Suomenniemelle ovat peräisin 1000-luvulta. Hautaesineistöön alkoi näet ilmaantua ristiriipuksia ja ruumishautaus alkoi. Mantereisessa Hämeessä silloisten suomalaisten kääntyminen kristilliseen uskoon eteni varsin vitkaisesti, kuten ehkä tiedätte. Kristillisen hautauksen rinnalla oli täällä pakanallinen hautaus käytössä aina 1200-luvulle asti.
Joka uskoo minuun, on tekevä minun tekojani ja vielä enemmänkin. Varhaisessa kristikunnassa kristillinen usko levisi Paavalin ja apostoleiden kera varsin nopeasti silloiseen tunnettuun maailmaan. Välillä vainottiin, mutta konstantinolaisen käänteen jälkeen tilanne vakiintui. Kansainvaellukset levittivät kristillistä uskoa, jopa pahamaineiset ristiretket ja uudella ajalla sitten löytöretket, uskonpuhdistus ja kirjapainotaito. Uudella innolla taas 1800-luvulla ja tällä päättyvällä vuosisadalla, jota on kutsuttu kirkon vuosisadaksi. On pyritty annetun ykseyden tulemiseen näkyväksi kirkossa, Kristuksen ruumiissa. Onhan kirkon perusta apostolinen usko ja sen tuleminen yhä uudestaan lihaksi Sanassa ja sakramenteissa, Pyhän Hengen ajoneuvojen, armonvälineiden kautta. Kaste liittää Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen ja ehtoollinen tuota yhteyttä ruokkii. Vielä Herra kutsut meitä, vielä sanaas saarnataan. Elämän sanaa. Missä Kristus on läsnä, siellä on hänen seurakuntansa läsnä. Tänäänkin ja täällä olemme saaneet kokoontua kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloon. Hänen lupauksensa sanan varassa.
Kirkkojen kesken on pyritty kohti ykseyttä, sovintoa ja saavutettu tuloksiakin siinä, että Kristuksen ruumiin suuri haava: keskinäinen erossa oleminen voitettaisiin. Kenties sovitetussa erilaisuudessa mutta tunnustaen kuitenkin se, että jokainen Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi tunnustava on sisar tai veli Kristuksessa. Onhan kaikki maailman kansat, jokainen ihminen – Luojan kuvaksi tarkoitettu – kutsuttu Karitsan hääaterialle. Meidän kesken oleva tehtävänämme on tuota viestiä kuljettaa ottaen osaa kolmiyhteisen Jumalan maailmanlähetykseen. Uskon, toivon ja rakkauden sanomaa. Luottamuksen ja yhteisvastuun, lähimmäisyyden sanomaa. Jokaisella meistä on Luojan luomana luovuttamaton ihmisarvo. Kaikkia maailman kansoja kutsutaan Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Kasteen ja opetuksen myötä. Kaiken perustana Herramme lupaus läsnäolosta Pyhän Hengen kautta: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää ja tehkää. Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Kristuksen teot jatkuivat hänen oppilaittensa teoissa, jotka toimivat Jeesuksen nimessä. Nimen, joka merkitsee ”Jahve pelastaa”. Jumala pelastaa. Jeesus Kristus on siis hän, joka on Jumalan asettama kuningas, pelastuksen tuoja. Jeesus oli sanonut: Minä olen Isässä ja Isä on minussa. Hän teki tunnetuksi Isänsä nimeä eli antoi ihmisille tiedon Jumalan – kaikkivaltiaan ja armollisen – olemuksesta. Hän ja Isä ovat yhtä. Niinpä Jeesuksen nimen julistaminen on evankeliumin julistamista kolmiyhteisen Jumalan pelastuksesta, sen kertomista, että ihminen Jeesus on samalla Jumalan Poika. Kaltaiseksemme syntynyt, pelastajamme.
Usko Jeesuksen nimeen merkitsee siis samaa kuin usko siihen, että hän on Jumalan Poika ja syntiemme sovittaja. Hänessä on pelastuksemme. Hänen nimessään eli Jumalassa, joka Pojassaan sovitti maailmaan itsensä kanssa ja yhdistää meidät itseensä uskon lahjan kautta Kristuksessa, rakkaassa Pojassaan. Nimeltä kutsuttuina armahdettuina syntisinä. Pelastus on lahja niin kuin elämä yleensäkin. Tänäkin vuonna saamme elää uutta armon vuotta, Herran vuotta. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei mikään luotu voi meitä tästä rakkaudesta erottaa. Hän on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.
Niin pysyvät siis nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Luottamus elämään ja sen antajaan Jumalan hyvyyden lahjana. Näkymä Luojan hyvyyden läsnäolosta jo nyt ja iankaikkisesta iankaikkiseen Kristuksen tähden. Rakkaus, jonka Kristuksen uhri meidän puolestamme synnyttää. Rakkaus, joka laskelmoimatta palvelee lähimmäistä ja samalla ruokkii uskoa elämään ja antaa sen kaivatun toivon näköalan. Rohkeuden elää työtä tehden ja kestää pettymyksiäkin armon varassa, joka yhä uudestaan synnyttää uutta elämää. Elämää, jossa Jumalan perimmäinen luomistarkoitus ainakin välähdyksenomaisesti toteutuu jo nyt. Kotoisen kirkkohistorian toiseksi merkittävimmäksi äänestetty hahmo Ukko-Paavo puhui aikanaan niistä armon välähdyksistä, jotka antavat uutta toivoa elämän lyömälle, pettuleipäajan kasvatille.
Kirkon historia siis osoittaa kristillisen kirkon tehneen siinä mielessä suurempia tekoja kuin Kristus, että pienestä siemenestä on kasvanut tuuhea ja monihaarainen puu. Kaikki on kuitenkin ollut Jumalan siunauksesta kiinni. Jeesushan sanoo: ”sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.” ”Ilman minua te ette voi mitään.” Jos ei Herra huonetta rakenna, sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Kuitenkin mietittäessä Jeesuksen sanoja ”vieläkin suurempia tekoja”, ”mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen” on toisinaan näytetty unohtavan, että Jumalan kirkkaus loistaa ristin läpi. Ei ole tietä elämään ja autuuteen muuten kuin ristin kautta. Siinä on pelastus. Ulkonainen menestys ei ole tae Jumalan silmissä otollisesta vaelluksesta. Jumala antaa näet aurinkonsa paistaa pyhille ja pahoille. Menestys, kunnia, terveys ja pitkä ikä, näyttävät hengelliset lahjat tai muu ovat ilman rakkautta turhuutta ja tuulen tavoittelua. Rakkautta, joka kirkkaimmin loistaa pitkäperjantain surun läpi pääsiäisaamun koitosta. Itsensä uhraavaa ja mukaansa tempaavaa.
Paavali sanookin kirjeessään Korinttilaisille sarkastisesti, moittiessaan seurakunnan kuppikuntaisuutta: ”Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?”…Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta…Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi…Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi?”
Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte, sen minä teen. Tämä tapahtuu kuitenkin, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Jumalan kunnia ja armo meille, joiden armoitettu osa on lausua: ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä.” Olethan jo ristillä maksanut velkani ja minutkin nimeltä kasteessa omaksesi kutsunut. Pukenut puhtauteen ja pyhyyteen nimesi tähden itsessäni kelvottoman. Vapahtajamme, joka olet sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.