Matt. 4: 12-16

Viikko sitten joulupäivänä vietimme Jeesuksen syntymäpäivää. Tänään uudenvuodenpäivänä on Jeesuksen nimipäivä. Kumpanakaan päivänä ei kalentereissamme ole kenenkään nimipäivää. Molemmat päivät on varattu Jeesukselle, Pelastajallemme.

Ensimmäisen vuosikerran evankeliumi kertoo Jeesuksen ympärileikkauksesta ja nimenannosta kahdeksan päivän ikäisenä. Tänä vuonna seurattava kolmas vuosikerta, kolmannen vuosikerran evankeliumi kertoo Jeesuksen toiminnasta kasteensa jälkeen.

Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes Kastaja oli vangittu, hän siirtyi Nasaretista Kapernaumiin, Galileaan. Johannes Kastajan vangitseminen kerrotaan passiivin verbimuodolla paredothe. Perusmuodossaan paradidomi verbi tarkoittaa, että asia/henkilö annetaan eteenpäin. Samaa verbiä Matteus käyttää Jeesuksen ennustaessa tulevansa ”annetuksi ihmisten käsiin”. (Matt. 17:22) Tässäkin verbi on passiivimuodossa.

Raamatun kielenkäytössä passiivinen verbimuoto viittaa Jumalan toimintaan. Jumala vaikutti Johannes Kastajan vangitsemiseen. Jumala vaikutti siihen, että hänen Poikansa annettiin ihmisten käsiin.

Uskontunnustuksemme mukaisesti me kristityt uskomme, että Jumalamme on kaikkivaltias. Minä uskon Jumalaan, Isään, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.

Katekismuksemme selittää Jumalan kaikkivaltiutta: ”Myös historian raskaina aikoina ja ihmiselämän vaikeissa kohtaloissa kaikki tapahtuu hänen tahdostaan tai sallimuksestaan. Silloinkin kun emme ymmärrä tai hyväksy kärsimyksiä, voimme turvata kaikkivaltiaaseen isäämme.”

Päättynyt vuosi toi levottomuuden ja rauhattomuuden, epävarmuuden ilmapiirin maanosamme poliittiseen ilmapiiriin. Jännittyneisyys Venäjän ja naapurivaltioiden välillä kasvoi.

Siksi alkava uusi vuosi saattaa nostaa mieleen pelonsekaisiakin tunteita. Mitä tuleva vuosi kansallemme tuo tullessaan? Pelonsekaisia kysymyksiä nousee ehkä henkilökohtaisesta elämästä, läheisten elämästä.

Jumalamme on kaikkivaltias. Hänen kaikkivaltiaissa käsissään ovat niin myötä- kuin vastoinkäymiset. Hänellä on valta käyttää vastoinkäymisiäkin parhaaksemme.

Uuden tuntemattoman vuoden alkaessa apostoli Paavali rohkaisee Rooman seurakunnan jäseniä ja rohkaisee meitä: ”Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat.” (Room. 8: 28)

Näin me uskomme. Tämä suuri uskon salaisuus on uskomme ytimessä. Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan. Hän johtaa kaiken parhaaksemme.

Keskiaikaisen mystikon Juliana Norwichlaisen (1342-1416) tunnettu ajatus todistaa samaa: ”Kaikki asiat muuttuvat hyviksi, kaikenlaiset asiat muuttuvat hyviksi.”

Tässä uskossa Jumala tahtoo meitä vahvistaa tänä vuoden ensimmäisenä päivänä.

Ilotulitus on näkyvä ja kuuluva uudenvuodenperinne. Viime yönä ammuttiin lama-Suomen taivaalle ilotulitteita noin 20 miljoonan euron arvosta. Suurin osa räjähteistä on peräisin Kiinasta. Kiinasta on lähtöisin myös ilotulitusperinne, jonka tarkoituksena on pahojen henkien karkottaminen.

Tätä perinteen alkuperää tuskin ajatellaan, kun ihastellaan väriloistoa pimeällä taivaalla. Kauniita valoilmiöitä räjähteillä saadaankin aikaiseksi. Kauniita mutta kovin lyhytaikaisia. Hetkessä taivas on yhtä sysimusta kuin ennenkin. Ja kansa 20 miljoonaa euroa köyhempi.

Päivän evankeliumi puhuu kestävämmästä ja voimakkaammasta valosta. ”Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus.”

Viikko sitten jouluaamun jumalanpalveluksessa kuultiin samat sanat profeetta Jesajan välittämänä ennustuksen muodossa: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”

Jeesuksessa Kristuksessa, luvatussa Messiaassa, nämä ennustuksen sanat täyttyivät. Siksi Matteus saattoi kirjoittaa: Kansa näki suuren valon. Kirkkaus loisti kuoleman varjon maassa asuville. Ennustus oli toteutunut.

Jumalan läsnäoloa kuvataan Raamatussa valona. Valo ympäröi Jumalaa. (Ps. 104: 2). Erityisesti Johanneksen evankeliumissa Jeesus kuvataan valon tuojana: ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1: 4-5)

Näin kirkkaan ja kestävän elämän valon Kristus on meille tuonut. Ei ole niin suurta pimeyttä, etteikö Kristus –valo loista.

Kun kasteen jälkeen sytytetään kastekynttilä, pappi lausuu Jeesuksen sanat. ”Minä olen maailman valo, joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8: 12)

Näin turvallinen lupaus jokaiselle kastetulle on annettu. Jeesuksen seurassa hän saa kulkea elämän valossa, joka riittää valaisemaan elämän kaikki vaiheet, synkimmänkin pimeyden, kuolemankin pimeyden. Kuolemassakin Kristus –valo loistaa.

Kristuksen tuoma valo antaa elämään tarkoituksen, lähimmäisen palvelemisen ja rakastamisen ilon. Kärsimyksenkin tietä kuljemme yhdessä Jeesuksen seurassa.

Kristus –valo on sisäistä valoa. Valon voi nähdä vain Jeesuksen seurassa. Siksi moni ajattelee, että maailmahan on yhtä pimeä kuin ennen Jeesuksen syntymää. Mikään ei ole muuttunut.

Jeesuksen seurassa, uskon valossa, kaikki on kuitenkin toisin. On tapahtunut jotain samanlaista kuin silloin, kun aurinko yhtäkkiä murtautuu pilvipeitteen läpi ja valaisee maiseman: mikään ei ole muuttunut. Pellot, talot, metsät ja järvet ovat kaikki samoja kuin ennen. Ja kuinka erilaisia ne siitä huolimatta ovatkaan! Kristus on muuttanut kaiken. Hänessä kaikki on kirkastunut.